MYPA KOLMANTEEN 5-0 VOITTOON

icon
La 9.9.2017 - 23:31 -- mypa

Avauskokoonpano: Miika Korpela, Paavo Kujala, Toni Lehtonen, Benjamin Niveri, Olli Kähkönen, Niko Roitto, Joonas Tiihonen, Tomi Räikkönen, Samuel Lindeman, Samuel Arponen, Jussi-Pekka Rämä

Vaihdossa: Matias Riikonen, Jimi Kyytsönen, Miro Paajanen, Ville Rautakorpi, Joonas Vainio, Arttu Huovila

MYPA jatkoi maalitehtailuaan kotoisessa Saviniemessä. Viisi maalia merkittiin tällä kertaa yhtä monelle pelaajalle. Maalinteossa onnistuivat vahvan paluun kentille tehnyt Niko Roitto (30 min), kauden 13. maalin Kolmosessa iskenyt Jussi-Pekka Rämä (36 min). Samuel Lindeman tälläsi kauden kahdeksannen (38 min). Avausmaalit kauteen tekivät Samuel Arponen (39 min) ja vahvoja nousuja tehnyt toppari Benjamin Niveri (65 min). Ristiinalaiset pidettiin nollilla hyvän puolustuspelin ja maalivahti Miika Korpelan torjuntojen avulla.

Ottelun ensimmäinen pallonhallinta oli Ristiinalaisten mutta jo puolen minuutin kohdalla MYPA sai ensimmäisen kulman. Heti perään saatiin toinen kulma mutta kumpikaan ei tuottanut tulosta, 7 minuutin pelin jälkeen pallo saatiin pelattua maalin eteen mutta Ri-Pan maalivahti Riku Piispa sai vangittua pallon. Minuutti tästä niin vahvasti oikealla laidalla pelannut Olli Kähkönen keskitti ja Samuel Lindeman laukoi ohi. Hetki tästä niin saatiin taas pelattua keskitys maalin eteen, Tomi Räikkönen kaatui pallontavoittelussa ja jatkotilanteesta laukaus maalivahdin syliin. 13 minuutin kohdalla pelattiin pystysyöttö Tomi Räikköselle mutta Ristiinan maalivahti Piispa ehti ensin palloon. Seuraava tilanne pelattiin oikealta Kähkösen toimesta. Keskitys maalille ja Samuel Lindeman puski, Piispa torjui. Vyörytys jatkui tällä kertaa vasemmalla olleen Rämän kautta. Keskitys leijaili liian korkeana ohi MYPA-pelaajien. Heti perään ”Jupe” pelattiin läpi mutta taas Ri-Pa-maalivahti vastantulollaan esti yrityksen. Jatkotilanteesta Paavo Kujala pääsi vielä keskittämään mutta tähän ei Rämä yltänyt.

Ristiinalaisten ensimmäinen laukaus nähtiin reilun parinkympin pelin jälkeen. Hyökkäyssuuntaan eniten pallollisena ollut Ahmed Hassane Ahmed Mohamed laukoi oikealta reilusti ohi. Noin minuutti tästä oli taas MYPAn vuoro. J-P Rämä saatiin vasemmalta tulleesta syötöstä puolittain läpi, maalivahti Riku Piispa hoiti tilanteen. 22 minuutin kohdalla taas Olli Kähkösen keskitys oikealta laidalta takaviistoon, Samuel Lindeman laukoi ohi. Jatkoa seurasi, Benjamin Niveri syötti pystyyn Lindemanille, tämä tiputti vastustajan kautta Paavo Kujalalle jonka laukaus sivuverkkoon. Tämän jälkeen nähtiin hieno seinäsyöttökuvio Rä-Rä-kaksikolta. Rämä pelasi seinän Räikkösen kanssa ja laukoi, Ri-Pan maalivahti torjui. Jatkotilanteessa vielä ”Jupen” saksipotkuyritys mutta ei tulosta. 25. minuutilla Ristiinalaisten harvinainen hyökkäysyritys katkaistiin, Rämä pelattiin oikealta läpi, syöttö keskelle Räikköselle ei kuitenkaan tätä aivan tavoittanut. J-P Rämä jatkoi vaarallisesti hyökkäyspäässä. Kova matala syöttö maalin edestä kiersi sivurajasta yli. 28. minuutilla ”Jupe” pelattiin keskialueella laidalta vauhtiin ja Ristiinalaisten kapteeni Antti Pulkkinen joutui hidastamaan vauhtia paidasta kiinni pitämällä. Varoitus Pulkkiselle ja vapari MYPAlle.

Hetken päästä alettiin saada MYPA-koneesta tehoja irti.  Vajaan puolen tunnin kohdalla MYPA sai kulmapotkun oikealta. Tomi Räikkönen antoi ja jatkotilanteessa Joonas Tiihonen syötti takaisin laidalla olleelle ”Tompalle”.  Keskitys maalille ja vahvasti noussut Niko Roitto puski MYPAlle ansaitun 1-0 johdon. MYPAn paine jatkui ja Ri-Pan Joel Kolu joutui rikkomaan keltaisen kortin arvoisesti.  35 minuutin kohdalla vieraiden hyökkäys katkaistiin Joonas Tiihosen hyvällä sijoittumisella. Jatkosta Niko Roiton pystysyötöllä J-P Rämä 1v1-tilanteeseen ja tällä kertaa ”Jupe” ei erehtynyt. Pallo ohi Piispan ja MYPAlle 2-0.

Maalitehtailu ei vielä ollut ohi. Saviniemen retropelikellossa  naksahti 38. minuutti käyntiin kun Paavo Kujala keskitti vasemmalta päätyrajalle Tomi Räikköselle, tämä tiputti päällä Lindemanille keskelle joka laukoi jo 3-0. Vain minuutti tästä tuli ottelun neljäs maali. Joonas Tiihonen katkaisi Ristiinalaisten hyökkäyksen omalla puolustusalueella ja Lindeman lähetti pystysyötöllä karkumatkalle Samuel Arposen. Samuel ei erehtynyt kun maalipaikan sai vaan vei MYPAn 4-0 johtoon.  Hetken suvantovaiheen jälkeen saatiin vielä nähdä kova myllytys Ri-Pan maalilla, oikean laidan maestro Olli Kähkönen päätti tällä kertaa laukoa mutta veto meni puolustajan kautta kulmaksi. MYPA sai vielä puoliajan loppuun muutaman kulman joista vedot viuhuivat ohi tai ei osuttu kunnolla palloon. Kotijoukkue tauolle selvässä 4-0 johdossa.

Toiselle puolikkaalle MYPA teki kaksi vaihtoa. Yhden keltaisen kortin päässä pelikiellosta olevat Jussi-Pekka Rämä ja Tomi Räikkönen otettiin vaihtoon, tilalle Ville Rautakorpi ja Arttu Huovila. 48 minuutilla Ri-Pa hyökkäsi mutta liian innokkaasti, tilanne kuivui paitsioksi. MYPA pääsi seuraavaksi yrittämään oikealta tulleella keskityksellä, Ristiinan maalivahti Riku Piispa torjui yrityksen. Samalta laidalta tuli seuraavakin tilanne, tällä kertaa ohi Piispan mutta takatolpalta Ville Rautakorpi ei aivan ylettynyt palloon.  Ri-Pa sai vaarallisen näköisen hyökkäyksen mutta jälleen paitsio. 56. minuutilla MYPa suoritti kolmannen vaihdon. Oikealla laidalla urakoinut Olli Kähkönen huilimaan, kentälle Joonas Vainio.

Vajaan tunnin kohdalla Roitto pelasi keskeltä hienolla nostolla yli puolustuksen Samuel Arposelle paikan mutta tämän laukaus nousi yli maalin. Hienot 62 minuuttia oli kellossa kun MYPAn vaihtoruletti jatkui. Keskikentän ankkurit Joonas Tiihonen ja Niko Roitto otettiin vaihtoon ja tilalle Jimi Kyytsönen sekä Miro Paajanen. Pari minuuttia tästä MYPA sai sivuvaparin vasemmalta. Tampereella opiskeleva ja viikolla TPV:n treeneissä harjoitteleva Paavo Kujala antamaan tätä. Jälleen tarkka keskitys ja takatolpalle nousut Benjamin Niveri sijoitti Littimäisesti 5-0. Ristiina sai vaihtojen myötä hieman piristystä kentälle mutta ainoat vaaralliset tilanteet MYPAn maalilla nähtiin reilun 70 minuutin jälkeen. Ensin Ri-Pan hyökkäyksen katkoi kulmaksi Toni Lehtonen. Kulman jälkitilanteesta Aleksi Nieminen pääsi tälläämään 30 metristä vaarallisen ”putoavan lehden” jo yli Miika Korpelan, ylärimasta pallo yli. MYPAn seuraavan kulman antoi ”Jimbo” Kyytsönen. Samuel Lindeman jatkoi sisäsyrjällä yli maalin. Seuraavaksi tultiin keskeltä syöttökuviolla jonka päätteeksi pirteästi pelannut Samuel Arponen laukoi ja Ri-Pan maalilla Piispa torjui. 76. minuutilla Ville Rautakorpi syötti Arposelle, pallo Piispalle. Vielä saatiin kolme tilannetta nopeassa tahdissa mutta kaikki päätyivät Ristiinalaisten maalivahdille.

Ri-Pa sai vielä muutamia tilanteita. 81. minuutilla Eetu Paasonen laukoi mutta MYPA-puolustus blokkasi vedon. Seuraavaksi Miika Korpela tuli hakemaan korkeaa palloa hyppysiinsä, liukas pallo lipesi käsistä mutta jatkon hoiti Korpela itse kulmaksi. Kulmasta ei tilannetta Ristiinalaisille, puolustus hoiti homman. 84. minuutilla joutui Miro Paajanen rikkomaan ja Ri-Pa sai vapaapotkun 25 metristä, laukaus painui yli maalin. Ristiinalaiset saivat vielä pitkästä vapaapotkusta keskialueelta pallon rangaistusalueelle, Miika sai tämänkin hyppysiinsä. MYPA sai pelattua Rautakorvelle pystypallon johon tämä ei aivan ehtinyt.

Lisäajalla Ristiinalaiset saivat vielä laukauksen kohti alakulmaa mutta Miika Korpela oli päättänyt taas pelata nollapelin ja torjui heittäytymällä. Kertaalleen MYPAkin vielä hyökkäsi ja Kujalan hyvä keskitys lipsahti Ri-Pan täystyöllistetylle maalivahdille. Reilun neljän minuutin lisäajan jälkeen erotuomari Turo Veini vihelsi ottelun päätökseen.

MYPA onnistui laajalla rintamalla ja etenkin oikean laidan nousuja esittänyt Olli Kähkönen oli vaarallisella pelipäällä. Jussi-Pekka Rämä oli maalitilanteiden päättämisen lisäksi myös hyvällä syöttöjalalla liikkeellä. Niko Roitto oli intoa täynnä pitkän huilijakson jälkeen ja myös tehokas. Maali ja syöttö Rämän maaliin olivat reilun viikon harjoittelun jälkeen hieno esitys. Kotijoukkue sai myös tehdä paljon aikaisia vaihtoja kun ottelu oli reilussa yhdeksässä minuutissa selvä ensimmäisellä puoliajalla. Lepoaikaa viikon päästä pelattavaan kärkikamppailuun saatiin usealle avauksen pelaajalle. Ristiinalaisista jäi paljon vaisumpi kuva kuin kevätkierroksen kohtaamisessa. Yksipuolinen pelitapa Miikka Oinosen kautta ei enää onnistu ja Ri-Pan tilanne sarjan hännillä ei parantunut. Tuskin he odottivat Myllykoskelta mitään mukaan saavansa tilastojen valossakaan.

Päävalmentaja Jukka Karjalainen oli tyytyväinen pelin jälkeen:  – Tehtiin tarvittava ja eka puoliaika oli lopulta aika hienosti hoidettu. Pieniä kokeilujakin saattoi tehdä näin selvässä pelissä.

Ansaittu ja selkeä koko joukkueen pallonhallintaan perustuva 5-0 voitto!

MYPA jatkaa sarjajohdossa kuuden pisteen turvin ennen toisena olevaa Savilahden Urheilijoita. SavU pelasi lauantaina kotonaan tasapelin 2-2 Lappee JKta vastaan tasoittaen ottelun rangaistuspotkusta kuudennella lisäaikamínuutilla. Savilahdella on kaksi ottelua jäljellä, MYPAlla on yksi enemmän eli kolme matsia.       

MYPA pelaa seuraavaksi SavUa vastaan Mikkelissä 16.9.

Kauden viimeinen kotiottelu on perjantaina 22.9. klo 18:30 Saviniemessä.                     

Vastaan asettuu naapurikaupunki Kotkasta Peli-Karhut. Silloin kannattaa olla paikalla!

Uusimmat uutiset

16.09.2017 - 20:17
15.09.2017 - 16:49
09.09.2017 - 23:31