4-1 -kotivoitto JäPS/47:stä

4-1 -kotivoitto JäPS/47:stä

Järvenpääläiset menivät pelitapahtumien vastaisesti johtoon lähes ainoasta hyvästä maalipaikastaan ottelussa, mutta sisukas MyPa nousi rinnalle ja ohi selkeähköön voittoon.

Ottelu oli jonkinasteista MyPan hallintaa ensiminuuteista lähtien ottelun loppupuolelle saakka. Vitiisen minuuttia oli pelattu, kun Niklas Rautomäki laittoi vasemmalta pitkän pallon oikealle Daniel Kaigalle. Tämä leikkasi keskelle ja laukoi vaarallisesta paikasta, mutta hiukan ohi. Kymmenkunta minuuttia myöhemmin Kaigan keskitys löysi takakulmalta Väinö Hietalan, joka ei ylettynyt palloon riittävän hyvin, vaan pallo meni ohi maalista. Pari senttiä matalampi keskitys, niin maalissa olisi ollut.

Käytännössä ensimmäinen vaarallisempi tilanne MyPan päässä johti maaliin hiukan ennen jakson puoliväliä. Jaakko Sivusen vasemmalta antama kulmapotku löysi kapteeni Olli Valton pään, ja avausmaali näki päivänvalon. 0-1.

MyPa ei takaiskusta hätkähtänyt, vaan jatkoi hallintaansa ja palkinto tuli 34. minuutilla. Kaiga keskitti oikealta takatolpalle, josta pallon pelattiin keskelle Joakim Joutjärvelle, joka tuikkasi pelin tasoihin. 1-1.

Loukkaantumisensa jälkeen vasta kauden toista sarjaotteluaan pelannut hyökkääjä Tommi Roponen sai tilaisuutensa Juho Innasen antamasta kulmapotkusta avausjakson lopulla, harmittavasti loistava puskupaikka ei vain tuottanut tulosta hienosti tänään esiintyneelle Roposelle. Myös Kaiga ansaitsee erityismaininnan oltuaan koko ottelun ajan vaarallinen laidallaan, josta hän mm. leikkasi lukuisia kertoja keskelle aiheuttaen hämminkiä JäPS/47:n puolustukselle.


Valokuva: Minna Toikander

Vielä ennen taukoa Hietala antoi oikealta loistavan keskityksen ja Joutjärvi pääsi puskemaan alanurkkaan. Tällä kertaa JäPSin maalivahti Janne Laiho onnistui venymään pallon eteen, joten tauolle mentiin 1-1 -tasalukemissa.

Toisen jakson alussa JäPS painoi pelin muutamaksi minuutiksi MyPan päätyyn, minkä jälkeen asetelma palautui ennalleen: MyPa hallitsi ja järvenpääläiset puolustivat.

Ottelun kuluessa useampi MyPan pitkä rajaheitto oikealta laidalta tuotti tekopaikkoja. Toista jaksoa oli pelattu reilut viisi minuuttia, kun pallo päätyi pitkän rajaheiton jälkeen takanurkalla kytänneen Sasu Hernesniemen päähän ja johtomaali näytti jo varmalta. Rohkeasti ja varmasti ottelussa esiintynyt Hernesniemi joutui kuitenkin pettymään puskun suuntauduttua lähes päin maalivahti-Laihoa.

Pari minuuttia edellisestä MyPa sai tilaisuutensa vastahyökkäyksestä ja käytti sen. Kaiga antoi pitkän pallon toiselle laidalle Innaselle, joka leikkasi keskelle ja pommitti pallon yläriman kautta loistavasti häkkiin reilusta kahdestakymmenestä metristä. 2-1.

Kolmas kotijoukkueen maali syntyi melkeinpä seuraavasta hyökkäyksestä. Joutjärven antama kulmapotku jatkettiin etunurkalta taakse, jossa Roponen pääsi palloon ja puski sen verkkoon. Kauden ensimmäinen maali Kakkosessa Roposelle, joka loukkaantumiskierteensä selvitettyään sen varmasti ansaitsi.

66. minuutilla alkoi olla jo ratkaisun makua ilmassa, kun JäPSin puolustus epäonnistui pahasti. Useampi huono ratkaisu ja maalivahdin seikkailu kaukana maalista tarjosivat Innaselle avopaikan 25 metristä, ja tämä käytti sen. 4-1.

Vielä vartti ennen täyttä aikaa nähtiin loistava kuvio kotijoukkueelta. Innanen ja vaihdosta kentälle tullut Jari Hassel pelasivat pari loistavaa seinäsyöttöä ja laitapuolustaja Olli Kähkönen pääsi läpiajoon. Erinomainen kuvio päättyi kuitenkin ohi takanurkan menneeseen matalaan vetoon.

Viimeisen vartin aikana järvenpääläisvieraat saivat pallonhallinnan itselleen, mutta tekopaikat loistivat poissaolollaan. Ylipäänsä koko ottelun aikana se sai maalinsa lisäksi vain pari paikanpoikasta rankkarialueen sisäpuolelta ja niiden lisäksi pari ohi mennyttä vetoa kauempaa.

Onnistujien lista MyPasta oli tänään pitkä. Koko hyökkäyskalusto, keskikentän kolmikko Innanen - Joutjärvi - Jasper Kostian sekä puolustuslinja. Myös maalilla pelannut Antti Kaikkonen hoiti vähäiset hommansa tyylillä.


Valokuva: Minna Toikander

Innanen maaleistaan:
"Ensimmäisessä maalissa oli hyvin tilaa kuljettaa ja pääsin laukomaan. Toisessa maalissa Tommi (Roponen) prässäsi hyvin ja pääsin laittamaan tyhjiin."

Innanen joukkueen esityksestä:
"Parasta oli, että pelattiin omaa peliä vaikka vastustaja teki ensimmäisen maalin, ja luotettiin siihen että saadaan tarvittavat maalit tehtyä."

Päävalmentaja Mika Pasanen joukkueensa esityksestä:
"Olen tyytyväinen, että uskottiin tänään koko ajan omaan tekemiseen. Hyvä esitys, mutta pitää muistaa että hommat jatkuu ja pelit on kesken."

Näinhän se menee, viisi ottelua jäljellä ja mikään ei ole vielä varmaa. Eroa putoamisviivaan ja JäPS/47:een on kuitenkin mukavat kuusi pistettä ja maaliero on 14 pykälää parempi.

"Keskitytään päivittäiseen tekemiseen koko ajan ja tulos on sitten mitä on," Pasanen jatkaa.

Varsinaisia tavoitteita joukkueella ei sarjapaikan säilyttämisen lisäksi ole, mutta perusasiat pysyvät, kertoo Pasanen:
"Me halutaan kehittää toimintaamme joka viikko ja joka päivä. Yhtälailla kehitetään joukkuetta kuin yksilöitäkin, painetaan päivittäin kovasti hommia ja yritetään näyttää se harjoittelu peleissä."

 

MyPan seuraavat ottelut
Pe 30.8. klo 19:00 PPJ - MyPa (Jätkäsaari)
La 7.9. klo 15:00 MyPa - FC Futura