Elokuu käyntiin Kymenlaakson derbyllä

Elokuu käyntiin Kymenlaakson derbyllä

kuva: Rauni Pakkala

MYPAn tiivistahtinen elokuu Ykkösessä alkaa keskiviikkona 5.8.2020 vierasottelulla KTP:tä vastaan Arto Tolsa Areenalla Kotkassa. Sarjakauden ensimmäinen Kymenlaakson derby potkaistaan käyntiin kello 18.30.

Menneenä lauantaina ensimmäisen sarjapisteensä AC Kajaanista vääntäneet punapaidat ovat valmistautuneet huomiseen arkkivihollisen kohtaamiseen huolellisesti ja hyvällä fiiliksellä. Päävalmentaja Ilkka Mäkelän mukaan kuluvan kuukauden otteluruuhka mittaa eritoten joukkueen leveyttä ja peluutuksen suhteen tullaan näkemään kierrätystä.

- Meillä tulee viiteen viikkoon kahdeksan ottelua, joten tahti on tiukka, päävalmentaja toteaa.

Paikallisvastustajat MYPA ja KTP ovat kertaalleen kohdanneet kuluvan kauden aikana, kun helmikuisessa Suomen Cupin ottelussa KTP nitisti myllykoskelaiset lukemin 0-1 Zakaria Beglarishvilin maalilla. Ennen koronapandemian aiheuttamaa taukoa pelattu ottelu antaa päävalmentajan mukaan sekä osviittaa että luottoa omaan tekemiseen.

- Meillä on tuntumaa KTP:stä samaiselta areenalta kevättalvelta, jolloin pelasimme tasaisen ottelun. Vaikka KTP on erittäin laadukas joukkue ja heillä on allaan maistuva vierasvoitto EIF:stä, hyvänä päivänä meillä on kaikki mahdollisuudet heitä vastaan. Kotkalaiset ovat varmasti näyttöhaluisia kotikentällään, jossa MP aiheutti heille edellisessä kotipelissään tappion ja kolme päästettyä maalia.

Tehottomuuden kanssa alkukauden painineet myllykoskelaiset ovat hakeneet maalijyvän löytymistä harjoituskentältä. Mäkelän mukaan ketsuppipullo tulee avautumaan ennemmin tai myöhemmin.

- Hyvää lopputulosta ei tule millään tavalla kiristämällä, vaan meidän täytyy löytää rentous peliimme. Olemme onnistuneet luomaan maalipaikkoja ja enää on viimeistelystä kiinni se, että saamme pallot sisään. Vaikka maalinteon kanssa on ollut hakemista, puolustuspelaamisemme on onnistunut kohtalaisen hyvin. Maalivahtipelimme Tomas Turusen johdolla on toiminut, ja jos päästettyjä maaleja voidaan pitää jonkinlaisena mittarina, niitä on neljään peliin saman verran, päävalmentaja laskeskelee.

Huomisen vastustaja KTP on aloittanut kautensa vaihtelevasti. Sarjataulukossa sijalla kolme majailevat kotkalaiset ovat tahkonneet kuusi ottelua, joista voittoja on kertynyt kolme ja tasapelejä kaksi. Ainoan tappionsa joukkue on kärsinyt nimenomaisesti MP:lle kotikentällään.

- Kuten sanottu, KTP:llä on paljon hyviä pelaajia joukkueessaan. Meidän pitää löytää aukot heidän ryhmitelmästään ja ylipäänsä jalostaa peliämme hyökkäyssuuntaan, Mäkelä valottaa.

MYPA pääsee matkustamaan Kotkaan tutulla kokoonpanolla. Derbyn aattona pelikuntoaan kuulostelevat vielä muutamat AC Kajaani-ottelussa kolhuja saaneet pelaajat, mutta muuten jalkeille saadaan iskukykyinen kokoonpano.

- Kun pelejä on tiheästi, nopeitakin muutoksia saattaa tulla. Saamme kuitenkin listalle riittävän laajuuden, joka mahdollistaa myös kierrätyksen. Mahdolliset lainapelaajat HIFK:sta ovat vielä kysymysmerkki, sillä heillä on huomenna matsi samaan aikaan meidän kanssamme.

 

KTP-MYPA, 5.8.2020 klo 18.30, Arto Tolsa Areena, Kotka.

Ottelun näyttää Elisa Viihde.