FC Futura haki pisteet Saviniemestä

FC Futura haki pisteet Saviniemestä

Heikosti vajaamiehisenä esiintynyt MyPa taipui viime hetkillä sarjapaikkansa puolesta taistelemaan ryhtyneelle FC Futuralla 0-2 (0-0) Saviniemen kakkosnurmella.

Lähtökohdat otteluun olivat MyPan osalta toisaalta hyvät, sillä MyPa oli käytännössä yhden voiton päässä varmasta säilymisestä, kun jäljellä oli neljä ottelua. Toisaalta taas poissaolijoita oli pitkä lista varsinkin hyökkäyspäässä: pelikiellossa Daniel Kaiga, loukkaantuneena ainakin Jussi-Pekka Rämä ja Tommi Roponen, myös Juho Innanen oli poissa. Lisäksi puolustuksesta puuttuivat Niklas Rautomäki sekä Veeti Laiho eikä Eelis Silvokaan ollut mukana.

Yleensä vaihdosta kentälle tulleet Panu Pykäläinen ja Roni Polat sekä jo kauden 19. sarjaottelunsa pelannut Jari Hassel pääsivät nyt avaukseen ja toppari Niko Ritola sai tilaisuutensa näyttää osaamistaan kauden seitsemännessä Kakkosen ottelussaan. Vaihtopenkillä oli tällä kertaa vain kolme kenttäpelaajaa, Tuomas Stadig sekä Veetit Karppanen ja Niemi, lisäksi maalivahti Eetu Kangaskolkka.

FC Futuran oli käytännössä pakko voittaa säilyttääkseen pienet mahdollisuudet säilyä Kakkosessa, jossa se on pelannut kaudesta 2022 saakka. Mielenkiintoinen yksityiskohta Futuran avauskokoonpanossa oli, että sieltä löytyi Sami Hyypiän vuonna 2007-syntynyt poika Casper. Hän pelasi ottelussa 65 minuuttia.

Ensimmäinen vartti oli selkeää Futuran hallintaa ja se saikin rakennettua muutaman vaaranpaikan. Mm. Matias Viitanen keskitti vasemmalta ja Antti Kaikkonen MyPa-maalilla joutui venymään pallon eteen. Paria minuuttia myöhemmin MyPan maalilla tapahtui taas, mutta puolustus selvitti mylläkän kulmapotkuksi. Futura yritti vähän kauempaakin Kaikkosen napatessa pallot helpohkosti.

Vieraiden alkurynnistyksen jälkeen hallinta tasoittua hetkeksi MyPan saatua muutamia pallonhallintajaksoja 5-10 minuutin aikana, minkä jälkeen palattiin jälleen Futuran selkeään hallintaan. Painostuksesta huolimatta se ei enää avausjaksolla saanut kovin montaa vetoa maalille saakka.

Aivan avausjakson lopulla saatiin vähän painetta vaihteeksi Futuran maalille. Ensin Hassel antoi n. 25 metristä vaparin, sitten Jasper Kostian ohitti komeasti pari miestä ja hankki kaukovedollaan kulmapotkun. Sen antoi Hassel ilman suurempaa tulosta, ja näin tauolle mentiin näkemättä maaleja. Kokonaisuutena avausjaksosta voitaneen sanoa, että MyPa oli varmasti tyytyväisempi taukolukemiin kuin jaksoa hallinnut Futura.

Avausjakson kuluessa kärjestä kymppipaikalle tiputettu Hassel teki tauolla tilaa Stadigille. Myös Karppanen pääsi kentälle Sasu Hernesniemen saatua jonkinasteisen kolhun n. vartti ennen loppua ja Polat teki muutamaa minuuttia aiemmin tilaa Niemelle, jolle ottelu oli kauden kolmas Kakkosessa. Hän on pelannut Kolmosessa KJP:n riveissä tällä kaudella 14 ottelussa.

Toinen jakso näytti alkavan tasaisemmissa merkeissä, mutta ei sitä kauaa jatkunut. Futura halusi tarttua ohkaiseen oljenkorteensa sarjapaikasta ja teki kaikkensa sen eteen.

Reilun kympin jälkeen toisella jaksolla MyPa sai hieman painetta Futuran päätyyn mm. Joakim Joutjärven antamien erikoistilanteiden kautta. Futuran puolustukselta ei kunnon tekopaikkoja kuitenkaan siunaantunut.

Tunnin kohdilla MyPan Kostian vapautettiin vasemmalta välikaistalta tekopaikkaan, jonka Futuran maalivahti Oleksii Kazakov kuitenkin selvitti torjunnallaan. Heti perään tulikin sitten kylmää vettä niskaan, kun Futura sai rankkarin toisessa päässä ja Matias Viitanen tykitti pallon pilkulta tolpan kautta häkkiin. 0-1.

Viitisen minuuttia myöhemmin juuri kentälle tullut Futuran Lassi Kouri pääsi puskemaan vasemmalta annetusta vaparista täysin vapaasti, ja vain pallon mitan ohi takanurkasta.

Viimeisen kympin alettua Futuran Viitanen tykitti pallon kahdestakymmenestä metristä komeasti MyPan verkkoon. Osuma oli miehen kymmenes maali viidennessätoista Kakkosen ottelussaan tällä kaudella. 0-2.

Harmi kyllä, 551 katsojaa joutui pettymään nostalgisella Saviniemen kakkosnurmella tänään. Kun jäljellä on kolme kierrosta, MyPalla on kuuden pisteen etumatka putoajan paikoilla oleviin JäPS/47:ään ja FC Futuraan, minkä lisäksi meillä on tämänpäiväisestä tappiosta huolimatta selvästi parempi maaliero takana olevaan kaksikkoon nähden. Eli kaikki on edelleen tiukasti omissa käsissä, mutta jännäksi menee.


Otto Haimi väläytteli ajoittain vaarallisuuttaan vasemmalla laidalla. Valokuva: Minna Toikander

Päävalmentaja Mika Pasanen, FC Futura oli selvästi parempi tänään. Miksi näin?
"Olivat paremmalla jalalla ja erityisesti paremmalla taisteluasenteella liikkeellä. Olen pettynyt, ettei siihen pystytty vastaamaan. Vastustaja oli tänään parempi."

Oliko kakkosnurmella pelaamisella jotain vaikutuksia?
Pasanen: "Se asennepuoli ja taistelu, siinä me hävittiin. Mutta jos ollaan muut kotiottelut pelattu stadionilla tekonurmella ja sitten vaihdetaan nurmelle, niin onhan se erilainen. Sama alusta se oli kummallekin joukkueelle, ihan turha mennä sen taakse."

"Kyllähän tuossa huolestuttava tilanne on," Pasanen toteaa poissaolijoihin viitaten. "Tänään oli kahdeksan kenttäpelaaja poissa ja nyt tuli vielä lisää poissaoloja. Onhan se iso määrä. En muista omalta valmentajauralta vastaavaa, että melkein puolet kenttäpelaajista puuttuu."

"Minkäs sille mahtaa. Mennään aina sillä ryhmällä, mikä on käytettävissä. Mutta pitää kyllä vähän miettiä, että mitä tehdään. Kolme pelaajaa saatiin tänään mukaan vaihtopenkiltä, mutta olisi pitänyt saada enemmän. Oltaisiin tarvittu enemmän vaihtopelaajia, että oltaisiin saatu pidettyä vauhtia pelissä."


Valokuva: Minna Toikander

Keskikentän taistelija Kostian päivän ottelusta:
"Ei oltu tänään parhaimmillaan. Olisi pitänyt olla vielä aggressiivisempi pallottomana ja parantaa pelinavaamista. Meillä oli myös hyviä paikkoja, joista olisi pallo pitänyt laittaa maaliin."

"Viimeisissä peleissä pitää taistella vielä kovempaa, parantaa pallollista pelaamista ja tehdä paikoista maalit, niin kyllä tarvittavat pisteet tulee," Kostian toteaa luottavaisena.

Kostian omasta kaudestaan tähän saakka:
"Kausi on ollut kokonaisuudessaan hyvä. Haluan olla kentän paras pelaaja joka pelissä ja voittaa jokaisen pelin, eli parannettavaa on vielä ja kehitys jatkuu."


Roni Polat oli toista kertaa tällä kaudella MyPan avauskokoonpanossa. Valokuva: Minna Toikander

 

MyPan kauden viimeiset ottelut
JäPS/47 - MyPa to 12.9. klo 18:30, Järvenpää
FC Futura - MyPa su 22.9. klo 14:00, Porvoo
MyPa - PPJ la 28.9. klo 14:00