Jukka Karjalainen FC Haka-tappiosta: ”Tiesimme, että Valkeakoskella on vaikeaa”

Jukka Karjalainen FC Haka-tappiosta: ”Tiesimme, että Valkeakoskella on vaikeaa”

MYPA taisteli urhoollisesti torstaina sarjajohtaja FC Hakan vieraana, mutta kotijoukkue rymisteli lopulta 2-0-voittoon.
 
Ensimmäisellä puoliajalla MYPA joutui keskittymään paljolti puolustamiseen ja pakka valui Hakan painostaessa alas. Tämän johdosta MYPA:n vastahyökkäykset jäivät vähiin. 
 
- Kyllä me halusimme hyökätäkin, mutta kaveri oli sen verran parempi, että jouduimme aika paljon myös puolustamaan, toteaa MYPA:n pääluotsi Jukka Karjalainen.
 
Ensimmäisellä puoliajalla MYPA sai vain pari vaarallista paikkaa luotua Hakan maalille. Toisella puoliajalla tilaisuuksia maalintekoon oli huomattavasti enemmän ja pelin painopiste oli hetkellisesti ajoittain myös Hakan päädyssä MYPA:n pyörittäessä pallorallia.
 
- Ensimmäisellä puoliajalla tipuimme turhan alas ja Haka sai pidettyä palloa. Toisella puoliajalla
päätimme pelata rohkeammin, eikä meillä ollut mitään hävittävää, Karjalainen valottaa.
 
Haka oli voittanut kaikki aiemmatkin kotiottelunsa, eikä ole hävinnyt otteluakaan tällä kaudella ja vedonlyöntikertoimet olivat selkeästi Hakan voiton puolella. MYPA:n leirissäkään ei kauheasti laskettu sen varaan, että kovin montaa pistettä torstaisesta ottelusta voi laskea pistepottiin etukäteen.
 
- Ei tämä meidän kautemme tähän tappioon kaadu. Tiesimme, että Valkeakoskella on vaikeaa sarjajohtajaa vastaan, Karjalainen toteaa.
 
MYPA:n pelit jatkuvat ensi viikon keskiviikkona, kun TPS saapuu vierailulle KSOY Stadionille.