KAAREL USTA SOPIMUKSEEN MYPA:N KANSSA

KAAREL USTA SOPIMUKSEEN MYPA:N KANSSA

18-vuotias virolaispelaaja Kaarel Usta on allekirjoittanut vuoden sopimuksen MYPA:n kanssa. Hyökkäävässä roolissa viihtyvä Usta pystyy pelaamaan niin laidalla kuin keskelläkin.

Pärnusta lähtöisin oleva Usta edusti viime kaudella Kakkosessa pelannutta FC KTP:tä kahdeksassa ottelussa sekä pelasi 12 ottelua Kolmosta haminalaisen HaPK:n riveissä. Kakkosessa maalisarakkeeseen ei merkintöjä tullut mutta HaPK:n riveissä osumia syntyi viisi ja yksi niistä Saviniemessä MYPA:n verkkoon.

Päävalmentaja Jukka Karjalainen luonnehtii uutta sopimuspelaajaa mielenkiintoiseksi vahvistukseksi alkavalle kaudelle.

-Kaarel on todella mielenkiintoinen pelaaja. Hän on kentällä taitava, vahva ja fiksu sekä kentän ulkopuolella erittäin urheilullinen ja tavoitteellinen pelaaja, joka on valmis tekemään töitä asioiden eteen. Hän sopii joukkueen ajattelutapaan ja seuran linjauksiin loistavasti. Hän pystyy pelaamaan millä tahansa pelipaikalla hyökkäävässä roolissa. Olen varma että hän tulee antamaan monia ilonaiheita faneillemme.

Ustan sopimuksen myötä MYPA:lla on nyt kasassa 21 sopimusta.

Kaarel Usta

3.11.1999

Pärnu, Viro

hyökkäävä pelaaja (laita-, keski)

Edellinen seura: FC KTP (2016-2017)