KPV saapuu MYPAn vieraaksi Myllykoskelle

KPV saapuu MYPAn vieraaksi Myllykoskelle

Kuva: Rauni Pakkala
 
MYPAn Ykkösen ottelut jatkuvat huomenna keskiviikkona 2.9.2020, klo 18.30 KSOY Stadionilla, kun MYPA saa vastaansa Kokkolan Pallo-Veikot (KPV). Alkuperäisen otteluohjelman mukaan joukkueiden piti kohdata toisensa jo heinäkuun puolessa välissä, mutta silloinen kamppailu peruuntui ilmeisen koronariskin takia. 
 
KPV pitää yhdentoista pelatun kierroksen jälkeen sarjataulukossa sijaa seitsemän neljällätoista pisteellä. Voittoja kokkolalaiset ovat haalineet neljä, tappioita saman verran ja tasatulokseen on päädytty kahdesti. Tapahtumia joukkueen ympärillä on riittänyt otteluiden ulkopuolellakin, sillä KPV:n päävalmentaja on vaihtunut kuluvan kauden aikana jo kahdesti: Jani Uotinen erotettiin joukkueen peräsimestä elokuun ensimmäinen päivä, ja uudeksi päävalmentajaksi pestattu Miika Juntunen sai siirtyä sivuun reilu viikko myöhemmin. Joukkuetta luotsaa tällä hetkellä Niko Kalliokoski.
 
- KPV on ollut viime kierroksilla kovassa vireessä. Etenkin ex-kotkalaiset Pahkasalo ja Tarvonen ovat olleet tehokkaita. Heidän nollaamisensa on yksi tavoitteistamme, MYPAn päävalmentaja Ilkka Mäkelä sanoo.
 
MYPAn vaikea kausi Ykkösessä jatkui viime lauantaina Tammisaaressa, kun EIF päihitti vierailijansa puhtaasti 3-0. Ottelu oli MYPAlle vaikea, mutta nyt katseet on käännetty huomiseen KPV-kamppailuun.
 
- Kuormitusta tasattiin edellisottelussa, toivottavasti se hyödyttää nyt KPV-pelissä. Osa pelaajista on selvinnyt peliruuhkasta hyvin. Joakim Lindberg palaa listalle sairastelunsa jälkeen ja uusi HIFK-peluri saattaa debytoida huomenna, Mäkelä kommentoi.
 
Nathael Ishiin polvesta löytyi valitettavasti kierukkavamma. Vammaa korjataan tällä viikolla ja toipumisaikaan menee muutama viikko.
 
MYPA-KPV 2.9.2020, klo 18.30 
KSOY Stadion
 
Tervetuloa kannustamaan MYPA voittoon!