LEHTOSELLE, KOVASELLE JA TIIHOSELLE SOPIMUS

LEHTOSELLE, KOVASELLE JA TIIHOSELLE SOPIMUS

Pelaajakolmikko Toni Lehtonen, Kaan Kovanen ja Joonas Tiihonen ovat allekirjoittaneet vuoden mittaisen sopimuksen MYPA:n kanssa. Lehtonen ja Tiihonen olivat sopimuspelaajia jo viime kaudella. Kaan Kovanen siirtyy puolestaan Kouvolan Susista MYPA:n kirjoihin. Kovanen pelasi kolme ottelua lainasopimuksella MYPA:ssa viime kaudella.

Topparin paikalla viihtyvä Toni Lehtonen esiintyi 15 ottelussa viime kaudella Kolmosessa. Kaikkiaan seitsemässä ottelussa Lehtonen pelasi täydet minuutit. Siirtyminen uudelle sarjatasolle saa Lehtosen muistuttamaan monen muun pelaajan tapaan työnteon tärkeydestä.

-Hienoa tehdä jatkosopimus. Kakkosen taso tulee varmasti olemaan kova, joten pitää tehdä paljon töitä että pärjätään.

Keskikenttäpelaaja Joonas Tiihonen oli Kolmosessa yksi joukkueen johtavimpia pelaajia menestyksekkäällä kaudella. Tiihoselta jäi sarjapeleistä väliin vain yksi pelikiellon takia. Keskikentän keskustassa vahvaa työtä läpi kauden tehnyt pelimies kuului myös joukkueen kapteenistoon. Tiihonen odottaa ensi kautta innolla, mutta osaa myös olla totutun maltillinen.

-Kun jatkosopimusta tarjottiin oli helppo lyödä nimi paperiin, kun miettii kuinka mahtava kausi on takana. Oli hieno nähdä kuinka nuorella joukkueella otimme kauden aikana isoja askeleita ja pystyimme toteuttamaan pelisuunnitelmiamme hyvin. Täytyy vain tiedostaa, että ensi vuonna Kakkosessa vaaditaan jokaiselta yksilöltä ja joukkueelta vieläkin paljon enemmän, jos meinataan sarjapisteistä nauttia. Mielenkiinnolla tässä jo odottaa tammikuuta milloin joukkue kasaantuu ensimmäistä kertaa sorvin ääreen ja aloittaa tulevaan kauteen valmistautumisen.

Kaan Kovanen ehti tehdä kolmessa pelaamassaan ottelussa suuren vaikutuksen niin joukkueeseen kuin kannattajiinkiin. Taitava pelimies viimeisteli kolme maalia ja kunnostautui myös tilanteiden luojana. Kovanen suuntasi lainapestinsä jälkeen vaihto-oppilaaksi Ranskaan, mutta palaa reissultaan Suomeen joulukuun loppupuolella. Päävalmentaja Jukka Karjalaisen luonnehdinnasta voi aistia tyytyväisyyden Kovasen valittua MYPA:n.

-Kaan sopeutui joukkueeseen todella hyvin kentällä ja sen ulkopuolella viime kauden lainapestinsä aikana. Hän on älykäs, juonikas ja taitava pelaaja, joka antaa luovuudellaan peliimme erilaisia vaihtoehtoja.