Lisää pelaajasopimuksia neljälle nuorelle

Lisää pelaajasopimuksia neljälle nuorelle

MYPA jatkaa edelleen oman alueen nuorten kehittämisessä.
Vuonna 2001 syntyneet Kasperi Kinnunen, Valtteri Kangasniemi,
Tommi Roponen ja Niklas Rautomäki jatkavat MYPAssa kaudella 2021.


Kasperi Kinnunen on Valkealan KAJOn kasvatti ja käynyt hakemassa jo
ulkomaankokemusta pelaamisesta Jenkeissä parin kauden ajan, tosin ikää oli Kasperilla
n. 10-vuotta. Tällä hetkellä nuorimies suorittaa varusmiespalvelusta Utissa,
laskuvarjojääkärijoukoissa.
-Armeija tulee haittaamaan eli tulee poissaoloja treeneistä ja kauden aloituskin siirtynee,
kommentoi kovakuntoinen Kasperi Kinnunen.
-Kasperi tulee kilpailemaan puolustuslinjan laitapelaajan paikasta, kertoo
päävalmentaja Marko Honkanen
.

Valtteri Kangasniemi
on Karkkilan Palloseuran (KJS) kasvatti, keskikentän pelaaja,
joka pelasi menneellä kaudella edustuksen joukkueessa.
-Rasitusmurtuma selässä pilasi osittain kauden, mutta nyt ollaan menossa parempaan
päin, toteaa Valtteri Kangasniemi.

- Loppukaudesta Valtterin päästessä kentälle, hän osoitti hyviä otteita keskikentän
pohjalla. Ensi kaudella Valtteri tulee taistelemaan keskikentän pelipaikoista,
sanoo päävalmentaja Honkanen.


Tommi Roponen on KUMU JT:n kasvatti, pelipaikkana keskushyökkääjä.
- Tarkoitus on olla kunnossa tai suorastaan iskussa, kun tuleva kausi alkaa.
Tuleva joukkue tulee olemaan nuori, mutta ja joukkuehenkeä ja potentiaalia löytyy,
kertoilee tavoitteellinen urheilijanuorukainen Tommi Ropoonen.

- Tommi loukkaantui jo viime talvella ja tilasi kauden aivan kokonaan. Nyt loppukaudesta
Tommi sai tulla jo harjoituksiin ja otteet olivat tosi lupaavia. Hyökkääjäjätti on nyt
kuntouttanut polvensa ja katseet ovat jo kirkkaana kaudessa 2021, sanoo
Honkanen suojatistaan

Niklas Rautomäki on Valkealan KAJOn kasvatti ja esiintyi MYPA-paidassa
menneellä kaudella.
- Nyt treenataan yksilötasolla ja pyritään vakiinnuttamaan paikka tulevalla kaudella
joukkueessa. Tarkoitus on auttaa omalle tekemisellä joukkuetta voittojen tielle,
kommentoi Niklas Rautomäki.

- Niklaksen vahvuus täytyy saada esiin jo heti talven harjoituspeleissä. Hän on ylivoimaisesti
joukkueen parhaimpiin laukojiin kuuluvia pelaaja, analysoi Honkanen.

Kaikki nuorukaiset olivat sopimusten allekirjoittamisen jälkeen luottavaisilla sekä
positiivisilla fiiliksillä ja odottavat pääsevänsä uuden valmentajakaksikon,
Marko Honkanen - Tuomas Aho, kanssa jo treenaaman. Jokaisen pelaajan selkeä tavoite
on myös kehittyä pelaajana.

Anttoni Huttunen s. 2001 ja MYPA ovat lisäksi sopineet pelaajasopimuksen purkamisesta.
Anttonin tavoitteena on ottaa pelaajauralla seuraava askel eteenpäin. MYPA kiittää
Anttonia kausista 2018-2020 ja toivottaa menestyksekästä jatkoa futisuralle!