MP/SavU kaatui 6-2
Avausjakso tarjoili 661 katsojalle komeita maaleja ja pari hiukan erikoistakin häkkiä.
Veeti Laihon lähdettyä armeijan leipiin MyPa joutuo muokkaamaan puolustuslinjaansa uusiksi. MP/SavU vastaan se tarkoitti alkukaudesta avanneen Veeti Karppasen nostamista avaukseen toppariksi Simo Majanderin rinnalle, minkä lisäksi vasemmalla pelasi yleensä keskentällä nähty Vili Toppinen. Muuten avauskokoonpano oli melko tuttua MyPaa Väinö Hietalan paluun lisäksi.
Rämä | ||||
Hietala | Joutjärvi | Rautomäki | ||
Stadig | Hassel | |||
Toppinen | Majander | Karppanen | Kähkönen | |
Kaikkonen |
Ottelun alku oli melkoista maalitehtailua, sillä puolen tunnin pelin jälkeen oli nähty jo kuusi maalia, joista viisi MyPalle. Majanderin kierteinen kulmapotku 6. minuutilla päätyi suoraan MP/Savun verkkoihin ja vain muutamaa minuuttia myöhemmin Toppinen upotti pallon mikkeliläisten maaliin komean kuvion päätteeksi.
Pari minuuttia edellisestä Joakim Joutjärvi pelattiin vauhtiin vasemmalta, josta hän keskitti takakulmalle Jussi-Pekka Rämälle, joka puski pallon vain 12 minuutin pelin jälkeen lukemiksi jo 3-0.
Jos oli Majanderin kulmalipulta verkkoon upottama maali normaalista poikkeava, niin sitä oli MP/SavUn avausmaalikin. Valtteri Nikulainen laukoi reilusta 20 metristä pallon, joka kävi maalivahti Antti Kaikkosen torjunnan jälkeen ensin vasemmassa ja sitten oikeassa tolpassa, kunnes tuomari totesi pallon käyneen jossain välissä maalin sisäpuolella. 3-1.
Seuraavaa maalia odoteltiin peräti kymmenen minuuttia, ja siitä vastasi kukas muu kuin 18 maalia aiemmissa kymmenessä sarjaottelussan tehnyt Rämä. Herra laukoi pallon komeasti rankkarialueen vasemmalta sivustalta oikeaan yläkulmaan, vaikka moni odotteli varmasti syöttöä pelikaverille parempaan paikkaan. Maalintekijän maali.
Ensimmäisen puolituntisen täydensi Jari Hasselin 20 metristä vetämä pommi. Tilannetta edelsi MP/SavUn pallonmenetys oman rankkarialueensa rajoilla ja Rämän hieno jättösyöttö Hasselille. 5-1.
Majander sai tilaisuuden laittaa pallo toistamiseen mikkeliläisten verkkoon vaparista n. 20 metristä, mutta tällä kertaa Timi Heikkinen vieraiden maalilla veti pidemmän korren. Ensimmäinen jakso sisälti useita MyPan pallonriistoja ja syötönkatkoja mikkeliläisten kenttäpuoliskolla, joista monissa oli mukana vahvasti esiintynyt Toppinen uudella pelipaikallaan.
MyPan päävalmentaja Jyrki Saarela kommentia Toppisen pelaamista: "Vili on arvokas kaveri, tämmöinen allround-pelaaja. Vili on nuorempana pelannut paljon pakkia, tosin oikealla puolella. Vili pelasi ihan hyvin."
Jotain parannettavaakin Toppisen pelistä ja yleisemmin vasemman laidan hyökkäyspelistä löytyi: "Vänä (Hietala) ei ole vähään aikaan pelannut. Vähän yli-innokas (Toppinen) oli hyökkäämään, molemmat hyökkäsi vähän samassa linjassa," Saarela kertoo. "Se on meidän pelifilosofia, että koko joukkueena hyökätään, kun hyökätään. Alueellinen tasapaino vähän kärsii, kun laituri lähtee tyhjentämään laitaa ja pakki nousee sinne ja etenee linjassa. Siinä tasapaino järkkyy pelaajien takana, mikä vaikeuttaa topparien pelaamista. Muutaman kerran vastustaja heitti sinne kulmaan, mistä oltiin juuri tultu pois."
Saarela oli tyytyväinen avausjaksoon: "Me oltiin ekalla puoliajalla pelin sisällä ja oltiin kyllä tehokkaita. Siinä mielessä kaikki kunnia pelaajille. Meidän hyökkäykset oli vähän monipuolisempia."
Jos ensimmäinen jakso oli melkoista ilotulitusta, toinen jakso oli vähän hillitympi. MP/SavU sai pitää enemmän palloa ja rakentaa joitain tilanteita MyPan maalille pakottaen Kaikkosen muutamaan torjuntaan. Tunnin pelin jälkeen MP/SavU sai rankkarin, jota vieraat eivät kuitenkaan kyenneet hyödyntämään laukauksen mentyä vasemmalta ohi.