MYPA KOHTAA IPS:N

MYPA KOHTAA IPS:N

MYPAlla on takana jälleen parin viikon tauko peleistä. 70-vuotisjuhlapäivän tomut on siis ehditty jo hyvin karistella jaloista ja joukkue on päässyt valmistautumaan rauhassa kauden loppurutistukseen. Joukkue lähtee seuraavaan otteluun neljän pisteen etumatkan turvin ennen sarjakakkosta SavU:a. Lisäksi MYPAlla on yksi ottelu vähemmän pelattuna.

Kauden kolmanneksi viimeiseen kotiotteluun vastustajaksi saapuu IPS Imatralta. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Imatralla päättyi vierasjoukkueen 2-3 voittoon. MYPAn maaleista vastasivat Jussi-Pekka Rämä, Niko Roitto ja Eevert Hellsten. Yksi tuon ottelun erikoisuuksista nähtiin maalitolppien välissä, kun maalivahtivalmentaja Jussi Riikonen torjui MYPAn maalilla. Nyt joukkueen maalivahtiosaston pitäisi kuitenkin olla täydessä kunnossa. Lisäksi keskikenttäpelaaja Joonas Tiihonen on pelikieltonsa kärsinyt ja palaa joukkueen kokoonpanoon.

MYPAN hyökkäyspeli on ollut tehokasta. Kolmessa viimeisessä pelissä se on tehnyt yhdeksän maalia. Puolustuspeli pitää yhä edelleen, sillä koko kaudella maaleja omiin on mennyt vain viisi. Hyökkäyksessä tahtipuikkoa heiluttelee Jussi-Pekka Rämä, joka johtaa koko sarjan maalipörssiä kymmenellä osumallaan. Samuel Lindeman seitsemällä ja Tomi Räikkönen kuudella osumalla ovat antaneet Rämälle oivaa taustatukea.

IPS on sarjataulukossa tällä hetkellä seitsemäntenä. Saldona sillä on kolme voittoa, neljä tasapeliä ja seitsemän tappiota. Kolmesta viimeisestä ottelustaan se on voittanut yhden ja hävinnyt kahdesti. Maaleja IPS on tähän mennessä tehnyt 18 ja päästänyt 19. Sen tehokkain pelaaja Paavo Ahola on osunut maalipuiden väliin viidesti.

MYPA-IPS Kymenlaakson sähkö stadionilla lauantaina 26.8 klo 14!

Tervetuloa kannustamaan punavalkoiset voittoon!