MYPA kukisti MuSan - Huhtala pommitti hattutempun

MYPA kukisti MuSan - Huhtala pommitti hattutempun

MYPA nappasi lauantaina 3-2 (1-1) -voiton porilaisesta MuSasta KSOY Stadionilla pelatussa Ykkösen ottelussa. 
 
MuSa siirtyi johtoon jo kahdeksannella minuutilla. Vapaapotku annettiin laakana maalille, ja pallo jäi pelattavaksi MYPA:n maalin edustalle. Parin hipaisun jälkeen peliväline pomppi Samuli Virtaselle, joka pääsi pommittamaan sydämensä kyllyydestä kohti maalia. Kuti painui voimalla oikeaan nurkkaan.
 
Vartin pelin kohdalla MYPA loi ensimmäisen hyvän maalipaikan. Rico Finnäs keskitti vasemmalta, ja palloon pääsi ensimmäisenä Jussi-Pekka Rämä, jonka pusku suuntautui kuitenkin suoraan kohti vieraiden maalivahtia Tomi Mikkelssonia.
 
28. minuutilla Maksim Gussev pääsi laukomaan itse hankkimansa vapaapotkun. Noin 17 metristä lähtenyt kuti lähti kaartamaan lupaavan oloisesti kohti takanurkkaa, mutta Mikkelsson torjui mallikkaasti.
 
Mitä pidemmälle 603 katsojan paikan päällä seuraaman ottelun avausjakso eteni, sitä enemmän pelin hallinta siirtyi MYPA:lle ja kotijoukkue pääsi sen kautta peliin mukaan. 
 
Pitkä painostus tuotti tulosta 40. minuutilla. Rämä lähti kuljettamaan kohti maalia, ja pallo jäi elämään rangaistusalueen ulkopuolelle parin kimmokkeen kautta. Palloon pääsi ensimmäisenä Rony Huhtala, jonka hieno oikean jalan laukaus painui upeasti maalin oikeaan nurkkaan.
 
MuSa sai vielä varsinaisen peliajan toiseksi viimeisellä minuutilla erinomaisen maalipaikan, mutta Tomas Turunen isäntien maalilla selvitti tilanteen.
 
MYPA loi hyvän maalipaikan jo toisen jakson toisella minuutilla. MYPA:n avausmaalin tehnyt Huhtala lähti nopeaan vastaiskuun ja pääsi laukomaan, mutta porilaisten puolustus sai blokattua hyökkääjän yrityksen.
 
MuSalle tuomittiin rangaistuspotku pelin 57. minuutilla. Finnäs sai varoituksen rikottuaan Takanori Yokochia.
 
Pallon taakse asettui itse rikottu mies Yokochi, joka laukoi kovaa maalin keskisektorille. Turunen venytti kuitenkin upeasti raajansa tielle ja pelasti MYPA:n takaiskulta.
 
Isäntien riemu tästä suorituksesta jäi kuitenkin lyhyeksi. MuSa iski pallon maalin toistamiseen 59. minuutilla. Maali merkittiin MYPA:n omaksi maaliksi.
 
MYPA suoritti ensimmäisen vaihdon 64. minuutilla. Kaarel Usta teki tilaa Tomi Räikköselle.
 
Pelin toinen rangaistuspotku vihellettiin 76. minuutilla - tällä kertaa MYPA:lle sen jälkeen, kun Mikkelsson oli rikkonut rangaistusalueen sisällä vastaantulonsa yhteydessä.
 
11-metristä asettui ampumaan Huhtala, joka ei erehtynyt vaan viimeisteli päivän toisen osumansa sijoittamalla pallon kylmän viileästi keskelle maalia.
 
Pelin tunteet kuumenivat 85. minuutilla sen jälkeen, kun MuSan Joni Lämsa esti repimällä MYPA:n vaaralliselta vaikuttaneen vastaiskun. Varoituksen sai Lämsan lisäksi myös Finnäs, joka lensi samalla toisella keltaisella ulos kentältä.
 
Pari minuuttia tilanteen jälkeen Jari Hassel sai aikaan oivan laukaisun rangaistusalueen rajan tuntumasta, mutta Mikkelsson torjui oikeasta alanurkasta.
 
Lauantain ykkössankari Huhtala kruunasi päivänsä 89. minuutilla tekemällä hattutempun. Huhtala rauhoitti tilanteen ja päätti laukoi boksin ulkopuolelta kovaa matalana vasempaan alanurkkaan. Se kannatti, sillä pallo lipui maaliin aivan tolpan juuresta. 
 
Heti tämän jälkeen Huhtala tuli vaihtoon, ja hänet korvasi Olli Kähkönen.
 
Pelin loppuhetkillä Oskari Nurminen joutui Verneri Salmisen taklaamaksi, ja peli keskeytyi muutamaksi minuutiksi, kun Nurminen jouduttiin kantamaan kentältä paareilla. Nurmisen tilalle kentälle tuli Nuutti Laaksonen.
 
MuSa haki lopussa vimmatusti tasoitusta ja saikin pallon tolppaan asti, mutta ei maaliin.
 
Voitolla MYPA nousi tasapisteisiin sijan ylempänä olevan TPV:n kanssa. Molemmilla on 23 ottelun jälkeen kasassa 18 pistettä.
 
Kohtaaminen oli joukkueiden kolmas tällä kaudella. Ensimmäisen MYPA voitti toukokuussa Porissa 2-1, mutta toisessa kotipelissään MuSa oli tyly isäntä 4-0-lukemin.
 
MYPA:n pelit Ykkösessä jatkuvat kotiottelulla KTP:tä vastaan lauantaina 21.9. KSOY Stadionilla pelattava ottelu alkaa klo 15.