MYPA matkaa AC Oulun vieraaksi - ”Olemme harjoitelleet taas koko viikon puolustuspelaamistamme”

MYPA matkaa AC Oulun vieraaksi - ”Olemme harjoitelleet taas koko viikon puolustuspelaamistamme”

MYPA kohtaa kauden kolmanneksi viimeisessä Ykkösen ottelussaan lauantaina AC Oulun. Jaossa on vielä yhdeksän pistettä ja Jukka Karjalaisen joukot tarvitsevat niistä ainakin osan kipeästi.

 

MYPA:n kahden ottelun voittoputki katkesi viime kierroksella karvaalla tavalla, kun KTP oli Saviniemessä pelatussa derbyssä parempi 3-2-lukemin. Areenan isännät johtivat ottelua toisella puoliajalla, mutta niin vain kotkalaiset runnoivat uudestaan tasoihin ja ohi.

 

- Derbytappio jäi tietysti kaivelemaan, mutta olemme käyneet sen läpi ja katseet on siirrettävä pian seuraavaan. Aloitimme valmistautumisen Oulua vastaan heti maanantaina, Jukka Karjalainen totesi.

 

- Olemme harjoitelleet taas koko viikon puolustuspelaamistamme. Kolme omiin on aivan liikaa. Tai sanotaan, että kaksi tehtyä maalia varsinkin kotikentällä pitäisi riittää voittoon. Tiedostamme ongelman ja pyrimme parantamaan siinä koko ajan. 

 

MYPA on sarjassa viimeisenä, mutta tasapisteissä TPV:n kanssa. Tamperelaisten maaliero vain on peräti 11 osumaa parempi. Joukkueet kohtaavat viikon päästä perjantaina MYPA:n kauden viimeisessä kotiottelussa. On sanomattakin selvää, että tuo taisto on äärimmäisen tärkeä. Mutta äärimmäisen tärkeä on myös lauantain kohtaaminen AC Oulun kanssa ja päätöskierroksen peli Haka-MYPA.

 

- Olemme käyneet tilannetta joukkueen kanssa läpi hyvin avoimesti. TPV-peli on tärkeä, mutta Oulu on ihan yhtä tärkeä. Tästäkin on tarjolla kolme pistettä. Emme voi olettaa, että TPV ei ottaisi enää pisteitä muualta. Keskitymme omaan tekemiseemme ja katsomme lopussa mihin saamamme pisteet riittävät, luotsi linjasi.

 

Oululaisjoukkue on kauden kenties suurin alisuorittaja. Seuran virallinen tavoite oli nousu Veikkausliigaan, mutta juhlien sijaan sijoitus on tällä hetkellä seitsemäs, eikä ryhmä ole onnistunut vieläkään voittamaan kotiottelua. Lauantain kamppailuun Rauno Ojasen suojatit lähtevät kuitenkin alla tasapeli TPS:n kanssa ja 4-0-murskavoitto MuSasta.

 

- Voi olla, että viimeiset tulokset ovat merkkejä siitä, että palaset alkavat loksahdella paikoilleen. Heidän ei tarvitse miettiä putoamispeikkoa, eli sellaista jännitystä ei ole. Kotivoittoa ei ole tullut, enkä usko, että sitä tulee vieläkään.

 

Oululaiset julkaisivat viikolla, että edustusjoukkueen uusi päävalmentaja tammikuusta 2020 lähtien on Jyrki Ahola. Hän on parhaiten tunnettu pääkaupunkiseudulla ja on valmentanut muun muassa HJK:n organisaatiossa. Karjalainen ei usko uutisen vaikuttavan nykyjoukkueen tekemiseen.

 

- Pelaajat ovat niin ammattimaisia, että he hoitavat tämän kauden ensin, jonka jälkeen on aika katsoa tulevaan. 

 

MYPA:n joukkueessa on muutamia poissaoloja pitkäaikaisloukkaantuneiden lisäksi. Jussi-Pekka Rämä on sivussa pelikiellon ja Oskari Nurminen sekä Rico Ryöpäs loukkkaantumisten vuoksi. 

 

- Nurminen loukkaantui MuSa-pelissä ja nyt on varmistunut, että hänen kautensa on sen vuoksi ohi. Vielä emme tiedä vaatiiko vamma leikkaushoitoa. Ryöpäs sai KTP:tä vastaan iskun kylkeen, eikä hän pysty pelaamaan lauantaina, Karjalainen kertoi.

 

AC Oulu-MYPA lauantaina 28.9. klo 15 Raatin Stadionilla ja suorana myös Elisa Viihteeltä.