MyPalle 8-0 -voitto harjoitusottelusta
Valmistautuminen alkavalle kaudella otteluiden osalta alkoi tänään sunnuntaina Kotkassa, kun MyPaa vastaan asettui eteläiseen Kolmosen lohkoon noussut FC Loviisa.
MyPan avauskokoonpano: Antti Kaikkonen (mv), Olli Kähkönen (C), Vili Toppinen, Veeti Karppanen, Juhani Rauos, Tuomas Stadig, Sasu Hernesniemi, Tommi Roponen, Jussi-Pekka Rämä, Niklas Rautomäki ja Väinö Hietala.
Vaihtopenkillä olivat Daniel Kaiga, Panu Pykäläinen, Aleksi Mykrä, Aaro Laine, Joel Peltola, Veeti Laiho, Juho Innanen ja Vilho Katajala.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, ja molemmilla joukkueilla oli maalintekopaikkoja ensimmäisellä kymmenminuuttisella. Sitten pelattiinkin yhtä päätyä MyPan ollessa ylivoimainen. MyPa teki ottelussa peräti kahdeksan maalia ja muutamaan lisämaaliinkin oli paikkoja. Suurimpana maalirohmuna hääräsi Rämä neljällä osumallaan, minkä lisäksi Hietala, Kaiga, Roponen ja Innanen tekivät yhden mieheen. Vaikka loviisalaiset jäivätkin jyrän alle, oli heillä ottelussa muutamia maalipaikkoja, jotka viimeisenä lukkona ollut Kaikkonen hoiti varmasti.
MyPan joukkue on harjoitellut jo jonkin aikaa yhdessä, joten oli tärkeää päästä kokeilemaan omaa tasoa myös ottelussa. Tulos oli erinomainen varsinkin ensimmäiseksi otteluksi. Joukkuepeli toimi hienosti eivätkä runsaat vaihdot sotkeneet juurikaan peliä, vaan se pysyi tiukasti MyPan hallussa. Kauteen valmistautuminen näyttää sikälikin erinomaiselta, että toinen Kolmosen joukkue voitettiin murskalukemin huolimatta siitä, että useita tärkeitä pelaajia oli poissa kokoonpanosta. Mainittakoon mm. Jari Hassel, Joakim Lindberg, Joona Martikainen ja Joakim Joutjärvi.