MYPALLE ARVOKAS PISTE KOTIAVAUKSESTA
MYPA nappasi pitkässä juoksussa arvokkaan pisteen Joensuun Jipolta. Kotijoukkue johti pitkään ensimmäisen puoliajan lopulla tulleella maalilla.
Kotiavaus ei ainakaan tuntunut ensimmäisillä minuuteilla MYPAn joukkuetta jännittävän. Se pystyi luomaan alussa mukavasti painetta joensuulaisten maalille, mutta tehot jäivät vielä uupumaan. MYPA pystyi ennakkoon kovaksi tiedetyn Jipon hyökkäyskaluston Timo Tahvanaisen ja Zakaria Abahassinen johdolla pitämään kurissa. Kovin pelote Irakli Sirbiladze oli polvivamman takia sivussa, mutta se ei vähentänyt vierasjoukkueen hyökkäyspelin vaarallisuutta.
Ensimmäinen maalipaikka osui MYPAlle. Paavo Kujala pääsi vahvan pelaamisen jälkeen keskittämään vasemmalta pallon maalin eteen. Jussi-Pekka Rämä oli paikalla, mutta laukaus jäi heikoksi ja Jipon maalivahti Jirko Sorsalla ei ollut vaikeuksia torjua laukausta.
Jippo pääsi telineistä kunnolla irti vasta vartin pelaamisen jälkeen. 20 minuuttia oli pelattu kun Miko Mäkirinne laukoi paristakymmenestä metristä pallon ylärimaan. Pari minuuttia tästä ja taas MYPAn maalikehikot raikasivat. Tällä kertaa Timo Tahvanaisen laukaus osui tolppaan. Vielä reilun puolen tunnin kohdalla Mäkirinne pääsi nokikkain MYPA-vahti Miika Korpelan kanssa eikä tulosta syntynyt tästäkään kun Korpela venyi loistavaan torjuntaan.
Kotiyleisön riemuksi MYPA teki aivan ensimmäisen puoliajan loppuun sen kuuluisan pukukoppimaalin. Paavo Kujalan pitkä rajaheitto jäi pyörimään vierasjoukkueen rangaistusalueelle josta lopulta kapteeni Heikki Pulkkinen puski pallon pelaajaruuhkan keskeltä verkkoon. Puoliajalle lähdettiin MYPAn 1-0-johdossa.
MYPA aloitti toisen puoliajan ottelun alun tapaan terävästi. Heti ensimmäisillä minuuteilla Paavo Kujalan prässi aiheutti vaikeuksia vierailijoiden puolustukselle. Kujala pääsi pallonriistonsa jälkeen etenemään hyvään vetopaikkaan mutta veto painui valitettavasti etukulmasta ohi.
53 minuuttia oli pelattu kun Jari Hassel tarjoili kotiyleisölle ottelun näyttävimmän suorituksen. Hassel ohitti oikealla laidalla Jipon puolustajan upealla harhautuksella ja tarjoili tyylinäytteensä jälkeen avoimen maalipaikan Jussi-Pekka Rämälle. Rämän viimeistely ei onnistunut vaan painui ohi maalin.
Jippo oli puolestaan lähellä pelikellon näyttäessä 73 minuuttia. Timo Tahvanainen tarjoili ja Zakaria Abahassine kolisutteli maalipuita jo kolmannen kerran vierasjoukkueen osalta. Hetkeä myöhemmin toisessa päässä Kaarel Usta kokeili laukauksensa terävyyttä. Veto suuntautui kuitenkin suoraan Jippo-vahti Sorsan syliin.
Lopulta vierasjoukkue tuli pelitilanteisiin nähden oikeutetusti tasoihin ottelun 82. minuutilla. MYPA ei saanut purettua Jipon luomaa painetta puolustusalueeltaan ja Aleksi Nissinen pääsi MYPA-puolustuksen keskeltä tasoittamaan ottelun.
MYPA tuli tasoitusmaalin jälkeen kuitenkin vielä kerran. 84 minuuttia oli pelattu kun pallo näytti valuvan päätyrajasta yli. Rico Ryöpäs sai sen viime hetkellä käännettyä maalin eteen ja Tomi Räikköselle avautui täysin avoin maalipaikka. Kotiyleisön ja Räikkösen itsensä harmiksi laukaus karkasi kuitenkin karkeasti yli maalin.
Lopulta ottelussa päädyttiin varsin oikeudenmukaiseen tasatulokseen lukemin 1-1. Samalla MYPA avasi sekä piste, -sekä maalitilinsä Kakkosessa.
MYPAn kausi jatkuu 10.5 vierasottelulla Lappeenrannassa PEPO:a vastaan. Ottelu Amiksen tekonurmella alkaa klo 16.00!

1-1
(1-0)

43. 1-0 Heikki Pulkkinen (MYPA)
82. 1-1 Aleksi Nissinen (Jippo)
MYPA
Avauskokoonpano:
2. Benjamin Niveri
3. Leevi Perkiö
7. Rico Ryöpäs
8. Heikki Pulkkinen (C)
10. Tomi Räikkönen
11. Esko Pesari (78. Samuel Arponen)
12. Miika Korpela (mv.)
16. Jussi-Pekka Rämä
17. Jari Hassel 30. var (70. Joonas Tiihonen)
21. Paavo Kujala (63. Oskari Nurminen)
22. Kaarel Usta
Vaihtopelaajat:
1. Matias Riikonen
4. Toni Lehtonen
6. Joonas Tiihonen
13. Olli Kähkönen
18. Oskari Nurminen
19. Arttu Huovila
20. Samuel Arponen
JIPPO
Avauskokoonpano:
2. Tuomas Kettunen
4. Aapi Helvelahti
7. Timo Tahvanainen
9. Miko Mäkirinne (80. Iiro-Pekka Naakka)
10. Jere Kähkönen
11. Zakaria Abahassine 37. var
13. Tommi Tainio
19. Teemu Hallikainen (68. Aleksi Nissinen)
20. Antti Åke (C)
21. Sauli Kettunen (72. Miika Vainikainen)
22. Jirko Sorsa (mv.)
Vaihtopelaajat:
1. Paavo Jarva
5. Nelson Appiah
15. Aleksi Nissinen
16. Tuomo Tolonen
17. Miika Vainikainen
25. Iiro-Pekka Naakka