MYPAlle karmiva tappio

MYPAlle karmiva tappio

Menossa mukana Mainostoimisto Creature AD

Kuva: MYPA/Jaakko Haapala

MYPA koki kotikentällään karmivan tappion kriittisellä hetkellä kun PeKa vei kaikki kolme sarjapistettä lukemin 2-3.

Ottelun alku lupaili mypalaisittain hyvää kun jo yhdentoista minuutin pelin jälkeen Jari Hassel petasi Joakim Joutjärvelle loistavan maalipaikan. Joutjärven laukaisuyritys jäi kuitenkin torsoksi kun PeKa:n puolustus onnistui horjuttamaan ”Jokkea” ratkaisevalla hetkellä.

Vahvan oloinen alku sai palkintonsa kun pelikellossa tikitti 15. peliminuutti. Joakim Joutjärvi pääsi kuudentoista kulmalta oikealta puolelta laukomaan. Laukaus muutti suuntaa PeKa:n puolustuksesta ja näytti valuvan kulmapotkuksi, mutta takatolpalla kytännyt Tomi Räikkönen nappasi kuitenkin pallon itselleen ja laukoi pallon takanurkkaan.

MYPAn johtomaalia seurasi pitkä tasaisen jakso, jossa kumpikaan ei päässyt maalipaikoille ennen kuin 29. minuutilla. Kotijoukkueen pallonmenetys hyökkäyspäässä koitui rajulla tavalla kohtaloksi. PeKa hyödynsi MYPAn puolustuksen haavoittuvuuden ja Matias Tamminen saatiin pelattua nokikkain Antti Kaikkosen kanssa. Tamminen ei paikastaan erehtynyt ja tulostaululle vaihtuivat tasalukemat 1-1.

Tasoitusmaali sekoitti kotijoukkueen pakkaa ja Tamminen oli pari minuuttia maalinsa jälkeen lähellä osua toistamiseen. Sasu Hernesniemi menetti vaarallisesti pallon oman kuudentoista alueen rajalla suoraan Tammisen jalkaan ja tämän todella terävästi lähtenyt laukaus jysähti keskelle poikkipuuta.

Maaliverkkoa ei ensimmäisellä puoliajalla enää heiluteltu vaan pelaajat poistuivat pukukoppiin tulostaulun näyttäessä lukemia 1-1.

Kotijoukkueella oli kovia vaikeuksia kasata rivejään ja se oli kostautua heti toisen puoliajan alussa kun PeKa:n Jasper Kostian pelattiin heti maalipaikkaan jonka MYPA-vahti Antti Kaikkonen kuitenkin hienolla pelastuksella selvitti.

Seuraavan hyökkäyksen rakensi kotijoukkue, mutta Joutjärven laukaus maalin oikealta puolelta valui niukasti takatolpasta ohi kun ottelua oli pelattu 51 minuuttia.

Puolustuspelin vaikeudet konkretisoituivat sitten pelin 65. minuutilla. Pallo pomppi MYPAn rangaistusalueen tuntumassa ja sitä ei saatu purettua millään konstilla väljemmille vesille. Lopulta pallo löysi tiensä Matias Tammisen jalkaan ja tämä ujutti pallon Antti Kaikkosen jalkojen välistä verkon perukoille ja siirsi vierailijat päivän toisella osumallaan 1-2 johtoon.

MYPA kampesi itsensä vielä kerran tasoihin ottelun 68. minuutilla. Jussi-Pekka Rämä leikkasi oikealta laidalta vahvasti rangaistusalueen sisään ja hyökkääjää jouduttiin rikkomaan rangaistuspotkun arvoisesti. Rämä asteli itse pallon taakse ja laukoi sen vuorenvarmasti vasempaan alanurkkaan tasoittaen ottelun lukemiksi 2-2.

Taistelu voitosta muuttui kuitenkin selviytymiskamppailuksi ottelun 78. minuutilla. Kapteeni Joakim Lindberg torppasi Matias Tammisen varoituksen arvoisesti nurin ja kun kortti oli alla seurauksena oli ulosajo ja MYPA joutui alivoimalle.

Lopulta MYPAn ahdinko putoamistaistelussa syveni kun Rico Ryöpäs syyllistyi rikkeeseen rangaistusalueen sisällä ja PeKalle vihellettiin pilkku. Juuso Laitinen laukoi pallon vasempaan nurkkaan ja vaikka Antti Kaikkonen oli hyvin mukana, nähtiin ottelun 83. minuutilla lopullinen ratkaisu ja Laitisen maalilla PeKa vei pisteet alakymille lukemin 2-3.

Tappio PeKalle tiesi sitä, että viimeiseen otteluun vieraissa Järvenpäätä vastaan MYPAlle jää paljon tehtävää ja niitä tehtäviä ei helpota, että tuosta ottelusta pelikieltojen takia ovat poissa varoitustilin täyttymisen takia Jussi-Pekka Rämä sekä luonnollisesti myös Joakim Lindberg.


Creature AD

Mainostoimisto Creature AD. on luova ja joustava mainostoimisto. Projektimme toteutamme aina yhteistyössä asiakkaan kanssa ja pidämme asiakkaan ajan tasalla. Haluamme tarjota asiakkaillemme luotettavan, helppokäyttöisen ja ennen kaikkea laadukkaan yhteistyön. Jos sinulla on tarve uudistaa kotisivut, verkkokauppa tai haluat kasvattaa digimarkkinoinnilla yrityksesi liikevaihtoa?

 

Ota rohkeasti yhteyttä!

Lisätietoja: creaturead.fi

2-3

(1-1)

15. 1-0 Tomi Räikkönen

29. 1-1 Matias Tamminen

65. 1-2 Matias Tamminen

68. 2-2 Jussi-Pekka Rämä (rp.)

83. 2-3 Juuso Laitinen (rp.)

 

26. Jussi-Pekka Rämä var. (MYPA)

34. Joakim Lindberg var. (MYPA)

58. Tomi Räikkönen var. (MYPA)

73. Juho Raivela var. (PeKa)

78. Joakim Lindberg var. + ua. (MYPA)

88. Väinö Hietala var. (MYPA)

 

46. Harry Kossigbo -> Väinö Hietala (MYPA)

46. Juuso-Joonatan Vilkki -> Jasper Kostian (PeKa)

46. Niko Ikävalko -> Nico Pietiläinen (PeKa)

76. Tomi Räikkönen -> Niklas Rautomäki (MYPA)

90. Elmeri Oksanen -> Riku Koivikko (PeKa)

MYPA

Avauskokoonpano:

99. Antti Kaikkonen (mv)

3. Leevi Perkiö

7. Rico Ryöpäs

10. Tomi Räikkönen

11. Joakim Joutjärvi

13. Olli Kähkönen

15. Sasu Hernesniemi

16. Jussi-Pekka Rämä

17. Jari Hassel

21. Harry Kossigbo

31. Joakim Lindberg (C)

Vaihtopelaajat:

1. Aku Lindström (mv)

8. Niklas Rautomäki

9. Khalid Kaddouri

14. Sisu Häkälä

18. Väinö Hietala

40. Ville Majander

61. Veeti Karppanen

PeKa

Avauskokoonpano:

95. Tomas Turunen (mv)

2. Joonatan Lassila

8. Lennart Voikar

11. Elmeri Oksanen

12. Juuso Anttila

13. Niko Ikävalko

15. Mikko Ryhänen (C)

24. Matias Tamminen

33. Juho Raivela

62. Juuso Laitinen

88. Juuso-Joonatan Vilkki

Vaihtopelaajat:

1. Ville Särkkä (mv)

6. Miika Molander

7. Riku Koivikko

9. Jasper Kostian

10. Jimi Lassila

34. Onni Heijari

77. Nico Pietiläinen