MyPalle viides peräkkäinen voitto

MyPalle viides peräkkäinen voitto

Kuva: MyPa/Jaakko Haapala

MyPan taival Kolmosessa jatkui voitokkaasti kun se haki komean 1-5-voiton Savonlinnasta.

MyPa sai hyvän startin otteluun kun jo 12. peliminuutilla Sasu Hernesniemi vei vierailijat 0-1 johtoon. Tehokasta kautta tähän mennessä viettänyt Väinö Hietala jatkoi tehokasta taivaltaan ja vaihtoi lukemiksi 0-2 kun pelikellossa tikitti 21. minuutti.

STPS:n tehomies Elmeri Marttinen toi tuloksen valossa kotijoukkuetta peliin mukaan kavennusmaalillaan vain hetki Hietalan maalin jälkeen 25. minuutilla.

MyPa onnistui keventämään tilannettaan vielä juuri ennen taukoa kun Tymoteusz Kuzniarek iski ensimmäisen maalinsa MyPa-paidassa ottelun 43. minuutilla ja taukotilanteeksi muodostui vierasjohto 1-3.

Toisella puoliajalla MyPa osui tolppien väliin vielä kahdesti. Harvemmin maalitilastoissa näkyvä Leevi Perkiö viimeisteli kauden toisen osumansa kun ottelu oli kääntynyt tunnin paremmalle puolelle.

Vierasjoukkue sai vielä helpotusta viimeiselle 20 minuutille kun kotijoukkueen ainoan maalin tekijä Elmeri Marttinen otti toisen keltaisen korttinsa ja lähti ennenaikaisesti ulosajon seurauksena pukukopin puolelle.

MyPa kaunisteli vielä ottelun yliajalla loppulukemiksi 1-5 kun illan tehomies Sasu Hernesniemi onnistui toistamiseen maalinteossa ja nosti samalla kauden maalimääränsä kolmeen.

Voitolla MyPa tukevoitti asemaansa sarjataulukon kärjessä ja ero toisena olevan paikalliskilpailija KJP:n kanssa on viisi pistettä. MyPalla on yksi ottelu enemmän pelattuna.

Ottelut jatkuvat seuraavaksi kotoisella KSOY stadionilla lauantaina 28.5. klo 15.00 Kotajärven Palloa vastaan.

Osta lippusi ennakkoon hintaan 10 euroa: https://www.lippu.fi/artist/mypa/

Hinta portilta ostettaessa 15 euroa.