MyPan pelit Suomen Cupissa päättyivät ensimmäiselle kierrokselle
Olli Mäkelä ja Juho Innanen kamppailevat pallosta. MyPa / Jaakko Haapala
MyPa aloitti kilpailukautensa lauantaina 12.3. Suomen Cupin ottelulla tappiolla Tuusulan Palloseuralle 1–0.
Ottelun alku pelattiin hienoisessa MyPan komennossa ja ottelun ensimmäinen maalipaikka tuli vierasjoukkueelle viidentoista minuutin pelin jälkeen. Danil Jegorov pelattiin taitavasti läpi, Dani petasi Olli Mäkelälle unelmapaikan, mutta TuPSin maalivahti Tero Velakoski torjui vedon ulostulollaan ja jatkotilanteesta Juho Innasen sijoitus osui ylärimaan. MyPa pääsi yrittämään maalintekoa uudestaan 40.minuutilla, mutta Sasu Hernesniemen sijoitus suuntautui myös maalitolppiin.
Toisella puoliajalla peli muuttui hyvin rikkonaiseksi ja ottelun erotuomari Mikko Lipsanen joutui jakamaan keltaisia kortteja molemmille joukkueille.
Ottelun ratkaisua saatiin odottaa aina 83.minuutille. MyPa menetti pallonhallinnan keskialueella ja TuPSin kapteeni Taneli Pitkänen pelasi Arttu Westergrenin vasemmalta laidalta läpi, joka löysi Santeri Halmeen keskeltä, eikä upeita torjuntoja ottelussa esittänyt Antti Kaikkonen voinut tehdä vedolle mitään.
Täksi kaudeksi MyPaan palannut Niko Roitto oli ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa. ” Mielestäni oltiin hieman hallitsevampi osapuoli, mutta ei vain saatu palloa maalin, vaikka paikkoja oli. Meidän pitää saada nopeammin pallo liikkeelle. TuPS oli kokenut porukka, joka tiesi miten pelata meitä vastaan, isoja fyysisiä kavereita, niin jäätiin jalkoihin. Ihan ok peli meiltä. Kauden eka peli, joten oli hieman hakemista, kun suurin osa joukkueesta uusia pelaajia.
Päävalmentaja Jyrki Saarela: ”Näki selkeästi, että molemmilla oli eka peli. Tänään oli paljon hyviä suorituksia, mutta tämä osoitti, että paljon on vielä tekemistä. Koronan takia pelaajien pelipaikkoja piti vaihtaa, mutta peli ei siihen kaatunut. Tulos on 1–0 ja mennään eteenpäin”. Saarelalla on jo mielessä, mihin harjoituskentällä pitää kiinnittää huomiota: ”Joukkueen tiiviys kentällä ja nopeus ovat asioita mihin pitää nyt kiinnittää huomiota harjoituskentällä”.
MyPan on tarkoitus pelata 19.3. harjoitusottelu Valkealan Kajoa vastaan Lehtomäen tekonurmella.

1 - 0
(0-0)

84' 1-0 Santeri Halme
MyPa
99 Kaikkonen Antti | MV
3 Perkiö Leevi Var.
5 Rauos Juhani
7 Kosonen Kasperi
8 Roitto Niko
10 Mäkelä Olli
13 Kähkönen Olli C
14 Jegorov Danil Var.
15 Hernesniemi Sasu
17 Ritola Niko Var.
22 Innanen Juho
Vaihtopelaajat
30 Peltola Joel | MV
20 Jormakka Arttu
27 Hietala Väinö
61 Karppanen Veeti
TuPS
1 Velakoski Tero | MV
6 Pitkänen Taneli | C
7 Tiira Miika
5 Bergman Benjamin -63'
53 Turnbull-Smith Tom -90'
11 Närhi Markus
14 Rinkinen Miro
25 Halme Santeri
28 Simpson Eelis -79'
83 Honkanen Mikko Var.
87 Velakoski Esa
Vaihtopelaajat
12 Adamsson Pasi MV
9 Kaijärvi Severi +63'
10 Jung Miku +90'
52 Westergren Arttu +79'