MYPAn tryout täytti odotukset

MYPAn tryout täytti odotukset

 

MYPA järjesti viikonloppuna kahden session katsastustapahtuman. Perjantai-iltana harjoiteltiin sateen liukastamalla KSOY Stadionilla Saviniemessä ja yön lumisateen vuoksi lauantaiaamupäivän ottelu siirrettiin Sami Hyypiä Areenalle Kuusankoskelle. Osaamistaan oli esittelemässä 21 pelaajaa, joista vajaa puolet oli paikallisia. Pääosa ulkopuolelta tulleista oli pääkaupunkiseudulta. Kaikkiaan halukkaita ilmoittautui 47.

Pian aloittava päävalmentaja Ilkka Mäkelä oli antiin tyytyväinen.

- Mielenkiintoisia pelaajatyyppejä oli useita ja eri pelipaikoilla. Pelaajataustaltaan useimmat heistä ovat pelanneet Kakkosta, muutama kokeillut myös ylempänä sekä ulkomailla. Pelipaikkakohtaiseen tarpeeseen voimme ottaa kantaa sitten, kun päättyneen kauden pelaajiston jatkohalukkuus on saatu päivitettyä.

- Nyt nähdyistä pelaajista kutsumme varmasti muutaman 15.12. Helsingin Talissa pelattavaan HIFK-otteluun, jossa molemmat joukkueet ovat liikkeellä pelaajakatsastusmielellä. Siihen saamme mukaan myös enemmän päättyneen kauden pelaajia.

MYPAlla on nyt kymmenen pelaajasopimusta. Eniten ruutuja on täytettävänä maalivahti-, toppari- ja laitapelaajaosastoissa. Lähiviikkojen askelmerkit ovat päävalmentajalla selvät.

- Joukkueen rakentamisen välitavoitteena on jouluun mennessä viisitoista pelaajaa, määrä ei ole tietenkään ainoa ulottuvuus.