NELJÄ TEHTYÄ MAALIA EI RIITTÄNYT VOITTOON

NELJÄ TEHTYÄ MAALIA EI RIITTÄNYT VOITTOON

Äitienpäivän ilta tarjosi Kymenlaakson Sähkö stadionilla varsin erikoisia käänteitä. MYPAn johti ennen tunnin täyttymistä ottelua selvästi, mutta JäPS tuli takaa ja vei lopulta yhdeksän maalia tarjonneen pelin nimiinsä.

Ensimmäinen vartti sisälsi tilanteita molemmissa päissä. Niistä ensimmäinen osui kotijoukkueelle kun Tomi Räikkönen katkaisi JäPS-pelaajan palautuksen omalle maalivahdille, mutta sijoitus lipui takatolpan väärälle puolelle. Hetkeä myöhemmin Paavo Kujalalle avautui vetopaikka, mutta laukaus painui vasemmalta puolelta etukulmasta ohi.

Maalipaikkoja oli myös toisessa päädyssä. Kujalan tilanteen jälkeen vierasjoukkueen Daniel Pensasto pääsi vastahyökkäyksen päätteeksi kokeilemaan laukaustaan. MYPAn maalilla Kakkosen debyyttinsä tehnyt Matias Riikonen torjui kuitenkin varmasti. Riikoselle lisää torjuntatöitä teetti Roope Autio kun 13 minuuttia oli pelattu. Laukaus suuntautui suoraan MYPA-vahdin syliin.

JäPS meni ottelussa johtoon ottelun 20 minuutilla. Kulmapotku pelattiin lyhyenä ja keskityspallosta juuri Autio pääsi kotijoukkueen puolustuksen keskeltä puskemaan pallon ohi Riikosen. Johtomaalinsa jälkeen vierasjoukkue oli lähellä lisätä johtoaan puolen tunnin kohdalla. Pyry-Ville Korhonen tälläsi takaviistoon tulleesta keskityksestä pallon tolpan kautta ohi maalista.

MYPA kampesi itsensä peliin mukaan ensimmäisen jakson loppupuolella. Tasoitus nähtiin 39. minuutilla. Simo Majander lähetti keskialueelta vapaapotkun rangaistusalueen sisään. JäPS:n maalivahti Janne Laiho arvioi pallon väärin ja lopulta Kaarel Usta tasoitti ottelun. Ustan maalista ei kauaa ehtinyt kulua kun MYPA siirtyi johtoon 41. minuutilla. Tomi Räikkönen keskitti oikealta takatolpalle. Paavo Kujala pudotti keskelle Jussi-Pekka Rämälle joka teki kauden avausmaalinsa.

Tauolle lähdettiin kotijoukkueen 2-1-johdossa.

MYPA aloitti toisen puoliajan vahvasti. Hyökkäyspelin osalta nähtiin tämän kauden parasta peliä. Se konkretisoitui myös maalipaikoiksi ja paras niistä osui Jari Hasselille jonka laukauksen JäPS-vahti Laiho kuitenkin torjui.

49. minuutilla MYPA pääsi käyttämään vahvaa erikoistilanneasettaan. Paavo Kujalan pitkä rajaheitto tavoitti maalin edestä Tomi Räikkösen ja puski kotijoukkueen jo 3-1-johtoon. Kotijoukkue näytti menevän jo menojaan kun Jussi-Pekka Rämä osui toistamiseen ottelun 54. minuutilla.

Ottelun käännekohta oli lopulta JäPS:n kavennus 59. minuutilla. Ville Ahola pääsi pelaamaan pallon MYPA-puolustuksen välistä Tuure Nummille joka sijoitti pallon varmasti ohi Matias Riikosen. Vierasjoukkue pääsi jo maalin päähän 66. minuutilla. Tällä kertaa Justus Kauppinen pääsi täysin vapaasti maalin edestä tuomaan JäPS:n jo maalin päähän.

Erikoistilanteet koituivat kotijoukkueen turmioksi. Kaksi viimeisintä maalia olivat lähes kopioita toisistaan. MYPAn puolustus ei pystynyt kunnon purkuihin ja ensin Tuure Nummi toi JäPS:n tasoihin 74. minuutilla. Lopulta ottelun 79. minuutilla jälleen kerran kulmapotkun jälkitilanteesta Tuomas Kyytsönen vei vierasjoukkueen 4-5-johtoon.

MYPA sai vielä ottelun lopussa pienen painostuksen hyökkäyspäähän, mutta se ei riittänyt enää tasoitukseen. Näin neljästä tehdystä maalista huolimatta koko pistepotti matkasi Järvenpäähän lukemin 4-5.

MYPAn kausi jatkuu 18.5 vierasottelulla FC Vaajakoskea vastaan.

 

 

4-5

(2-1)

20. 0-1 Roope Autio (JäPS)

39. 1-1 Kaarel Usta (MYPA)

41. 2-1 Jussi-Pekka Rämä (MYPA)

49. 3-1 Tomi Räikkönen (MYPA)

54. 4-1 Jussi-Pekka Rämä (MYPA)

59. 4-2 Tuure Nummi (JäPS)

66. 4-3 Justus Kauppinen (JäPS)

74. 4-4 Tuure Nummi (JäPS)

79. 4-5 Tuomas Kyytsönen (JäPS)

MYPA

Avauskokoonpano:

1. Matias Riikonen (mv.)

2. Benjamin Niveri

4. Toni Lehtonen 65. var

6. Joonas Tiihonen (46. Jari Hassel)

10. Tomi Räikkönen (65. Rico Ryöpäs)

11. Esko-Petteri Pesari (88. Arttu Huovila)

14. Simo Majander (C)

16. Jussi-Pekka Rämä 54. var

18. Oskari Nurminen 51. var

21. Paavo Kujala

22. Kaarel Usta

 

Vaihtopelaajat:

3. Leevi Perkiö

7. Rico Ryöpäs

13. Olli Kähkönen

17. Jari Hassel

19. Arttu Huovila

20. Samuel Arponen

25. Tomas Turunen (mv.)

JäPS

Avauskokoonpano:

2. Valtteri Karlsson 90. var

5. Pyry-Ville Korhonen 39. var

10. Ville Ahola

12. Tuure Nummi (89. Akseli Pohjantähti)

16. Roope Autio (C)

17. Justus Kauppinen

18. Daniel Pensasto (58. Tuomas Kyytsönen)

25. Olli Valto

26. Ali Mahdi Abdirashid (58. Samuli Laitinen)

30. Janne Laiho (mv.)

54. Alaeddin Alaeddine

 

Vaihtopelaajat:

1. Tommi Tynkkynen (mv.)

3. Joni Norring

7. Tomi Mikkonen

8. Tuomas Kyytsönen

14. Samuli Laitinen

22. Akseli Pohjantähti