Otteluennakko JäPS/47 - MyPa

Otteluennakko JäPS/47 - MyPa

Jännitys tiivistyy, kun kautta on jäljellä kolme kierrosta. MyPa on käytännössä voiton päässä sarjapaikan varmistamisesta, mutta vierasottelut ovat olleet vaikeita. Toisaalta vastustaja JäPS/47 on tappioputkessa eli mahdollisuuksia voittoon Järvenpäässä varmasti on.

Ottelu pelataan torstaina 12.9. klo 18:30 alkaen ja sen voi katsoa suorana MyPan Youtube -kanavalta.

JäPS/47 on varsin nuori joukkue, joka toimii järvenpääläisten Ykkösliigassa pelaavan edustusjoukkueen kasvattajajoukkueena. Osa JäPS/47:n pelaajista pelaa myös P20 SM-sarjaa, minkä vuoksi kokoonpano on elänyt jonkin verran tällä kaudella. MyPa-otteluun JäPS/47 saanee kuitenkin kaikki terveenä olevat pelaajat mukaan, sillä seuraava P20-ottelu on vasta yhdeksän päivää myöhemmin.

Joukkueesta löytyy kaksi toistakymmentä vuotta Kakkosta tahkonnutta pelaajaa, Olli Valto 34v ja Vili-Petri Vänttinen 33v. Viiden maalin Valto ei tosin ole pelannut kahdessa edellisessä JäPS/47:n Kakkosen ottelussa. Kokemusta ylemmistä sarjoista, tarkemmin sanottuna Ykkösestä on Joakim Ärilän, 26, muodossa. Hän pelasi Ykköstä parin edellisen kauden aikana paljon JäPSin edustusjoukkueessa ja kaudella 2020 AC Kajaanissa.

JäPS/47 on voittanut vain yhden kahdeksasta edellisestä ottelustaan ja pelannut kerran tasan. Pientä piristymistä oli havaittavissa edellisessä ottelussa PPJ:tä vastaan, kun loppukiri päättyi vain maalin päähän jätkäsaarelaisista. Myöskään kauden kotisaldoa ei järvenpääläisten osalta voi unohtaa: se on hävinnyt vain kerran yli yhdellä maalilla (Atlantis FC/Akatemia 13.6.) ja saalistanut kohtalaiset 16 pistettä kotikentältään. Toisaalta MyPa on hankkinut vieraista vain kuusi pistettä, joista kolme tasapelien ja yksi voiton muodossa. Molemmat ovat hävinneet pari edellistä otteluaan, joten joku putki katkeaa torstaina, vaan mikä?

Joukkueiden kohtaamiset ovat olleet tällä kaudella varsin maalirikkaita, sillä MyPa on rökittänyt JäPS/47:n kahdesti kotikentällä 4-1 ja käynyt Järvenpäässä häviämässä 3-5, eli keskimäärin maaleja on tullut kuusi per ottelu.

Sarjatilanne, kun kolme kierrosta on pelaamatta: PPJ:llä 28 pistettä, MyPalla 26 ja sekä JäPS/47:llä että FC Futuralla 20. Maalierot ovat edellä mainitussa järjestyksessä +4, -7, -21 ja -21. Kun kaksi heikointa putoaa Kolmoseen, käytännössä MyPalle riittää sarjapaikan varmistamiseen yksi voitto paremman maalieronsa vuoksi. Myös tasapeli JäPS/47:ää vastaan riittää, jos PPJ ei häviä FC Futuralle perjantaina. Tappio tarkoittaisi entistäkin jännittävämpiä viimeisiä kierroksia.

19 ottelussa esiintynyt MyPan Daniel Kaiga ja JäPS/47:n 12 kertaa kentälle päässyt Aleksi Alatalo ovat pelikiellossa, minkä lisäksi MyPalta on jonkin verran kenttäpelaajia poissa loukkaantumisten vuoksi. Saapa nähdä, ketkä saadaan mukaan Järvenpään reissulle. Kuten eilen valitettavasti kerrottiin, myös päävalmentaja Mika Pasanen on poissa rivistä. Hänen tilallaan toimii nyt alkukauden apuvalmentajana ollut Miika Kuntonen.

   
Valokuvat: Joonatan Rantala

Otto Haimi, sekä JäPS/47 että MyPa ovat hävinneet viimeiset ottelunsa, mutta nyt ainakin toisen putki katkeaa. Mitä odotat torstaina ottelulta? Millainen vastustaja?
"Uskon että torstain ottelusta tulee tiukka. Se kumpi haluaa voittaa enemmän, vie ottelun. JäPS/47:ltä löytyy muutamia hyviä yksilöitä, jotka pitää hiljentää, tai muuten ottelusta tulee vaikeaa."

Missä asioissa MyPan pitää mielestäsi parantaa viime otteluista, jotta pisteitä tulisi?
Haimi: "Pallollisen pelin pitää parantua, hyökkäysalueella pitää olla vaarallisempia ja maalipaikat pitää hyödyntää. Asennetta ja halua pitää löytyä kauden viimeisiin otteluihin."

Miten oma kautesi on mennyt? Et ole aina avauksessa, mutta olet silti pelannut jokaisessa sarjaottelussa tällä kaudella, ainoana Jasper Kostianin kanssa.
Haimi: "Kauden alussa en hirveästi pelaamaan päässyt, mutta muutamia hyviä onnistumisia tuli. Loppukautta kohden alkoi tulla enemmän vastuuta, mutta tehot puuttuivat, mikä harmittaa. Muuten ihan hyvin mennyt, pitäisi vaan parantaa tasaisuutta, ettei peliesitykset heittele paljoa."