Otteluennakko MyPa - PEPO
Neljä ottelua kautta jäljellä, ja niistä kaksi on juhlapäiviä KSOY Stadionilla. Keskiviikkona 3.8. Saviniemeen matkustaa PEPO, ottelu alkaa klo 18:30.
PEPO on A-lohkon ylemmässä loppusarjassa neljäntenä, kaksi pistettä MyPan edellä, eli kotivoitolla osat vaihtuisivat. MyPa parantaa sijoitustaan viime kaudesta varmuudella ja PEPOllakin on hyvä tilaisuus siihen. Se sijoittui 2024 lohkossaan kuudenneksi, ja on nyt neljä pistettä edellä 6. sijalla olevaa GrIFKiä. Vielä on mahdollista sekin, että jompikumpi nyt kohtaavista joukkueista nousee PuiU:n ohi kolmanneksi ja nousukarsintaan.
PuiU-tappion jälkeen MyPalla olisi hieno tilaisuus palata voittojen tielle kaatamalla PEPO, joka on viime aikoina ollut haastava vastustaja. Lappeenrannassa PEPO on vienyt pisteet niin tällä kuin edelliselläkin kaudella, kun taas KSOY Stadionilla on pelattu kaksi tasapeliä. Kauden 2021 lopussa MyPa otti edellisen voittonsa PEPOsta, Saviniemessä 3-2 lisäajan 7. minuutin voittomaalilla.
"Ottelusta voidaan odottaa tasaista ja kovaa peliä. Tulee olemaan pienen marginaalin peli, joten jokainen maalipaikka tulee käyttää hyvin ja puolustuspään virheet minimoida. Uskon että voitamme, mikäli pelaamme omilla vahvuuksillamme," luottaa puolustaja Onni Eskelinen.
Pelikieltoja ei ole kummallakaan joukkueella, mutta MyPalla on jonkin verran muutoksia kokoonpanossaan. Onkin mielenkiintoista nähdä, ketkä päävalmentaja Miika Kuntonen marssittaa kentälle avaukseen.
Siinä missä MyPan otteluissa on tällä kaudella nähty 93 maalia, lähes viisi per ottelu, PEPOn otteluissa on nähty 'vain' 67 maalia. Se tekee vain n. 3,5 per ottelu. MyPan maaliero on plussalla kolmen maalin verran, PEPOn miinuksella viidellä.
MyPa on tehnyt 17 maalia PEPOa enemmän, mikä näkyy myös maalintekijätilastossa. 19-vuotias Roni Polat on tehnyt MyPalle 14 maalia ja 17-vuotias Veeti Piira yhdeksän. Kaksikko on tehnyt peräti puolet MyPan maaleista. PEPOn maalitykit ovat Miro Salminen (7), Markus Koistinen (6) ja Samu Suoraniemi (5).
Molemmilla joukkueilla pelaajamateriaali on varsin nuorta, vaikkakin PEPOlla on hiukan enemmän parhaassa peli-iässään olevia pelaajia MyPan pelaajamateriaalin ollessa vielä pitkälti kehitysiässä. Molemmilta joukkueilta on nostettavissa esiin noin kolme konkaria: MyPalta Olli Kähkönen, Jussi-Pekka Rämä ja Tomi Räikkönen, unohtamatta tietenkään maalivahti Antti Kaikkosta. PEPOn kolmekymppiset, Koistinen, Suoraniemi ja maalivahti Jirko Sorsa ovat kaikki kuuluneet lappeenrantalaisten avainpelaajiin.
Koistinen ja Suoraniemi ovat tehneet 13 PEPOn 31 maalista eli yli 40% kaikista, kun MyPan konkarit ovat tehneet vain viisi maalia. Se on vain kymmenkunta prosenttia. PEPOssa paras korkeintaan parikymppinen maalintekijä on kolmen maalin Elias Seppälä. Aikamoisia eroja.
Valokuva: Joonatan Rantala
Eskelinen kuuluu vuonna 2009 syntyneen ikäluokan kärkipäähän, mistä osoituksena ikäluokan leiritykset. Heinäkuussa Eskelinen pelasi muutaman ottelun alueturnauksessa muita ikäluokan kärkipelaajia vastaan. Miten nämä pelit vertautuvat miesten Kakkoseen?
Eskelinen: "Pelaajat juoksivat jopa enemmän, sillä peliaika oli paljon tavallista lyhyempi ja monesti aikaa oli vähän, mutta muuten mielestäni miesten pelit ovat kokonaisvaltaisesti kovempia, sillä pelaajat ovat vahvempia ja usein myös taitavampia."
Otteluennakon tarjoaa HoviRuoka!