Otteluennakko MyPa - PPJ (ottelu siirtyy)
Huom! Ottelun pelaaminen on vielä epävarmaa sääolojen vuoksi. Lopullisen päätöksen tekee lauantaina aamulla klo 9 erotuomari. Perusteena ottelun siirtämiselle olisi se, että erotuomari katsoo peliolosuhteet vaarallisiksi. Lopullinen tieto ottelun pelaamisesta tulee heti päätöksen jälkeen MyPan someen, joten olkaahan tarkkoina!
Päävalmentaja Mika Pasanen: "Me valmistaudutaan otteluun ihan normaaliin tapaan. Pelipäivänä katsotaan pelataanko vai ei."
PPJ -ottelu on tarkoitus pelata KSOY Stadionilla lauantaina 20.4. klo 15 alkaen.
MyPa aloitti kautensa 1-1 -vierastasapelillä FC Futuraa vastaan viikko sitten ja pelasi tiistaina Suomen Cupissa Ykkösen FC Vaajakoskea vastaan. Tästä ottelusta käteen jäi 1-2 -tappio, joten lauantaina haetaan kauden avausvoittoa.
Vastustaja PPJ, koko nimeltään Pallo-Pojat Juniorit irtautui kolmisenkymmentä vuotta sitten emoseura Pallo-Pojista, joka pelasi 1950- ja 1960 -lukujen vaihteesssa SM-sarjassa sijoittuen parhaimmillaan seitsemänneksi. Lisäksi sillä on Suomen Cupin voitto vuodelta 1956. Alkuperäinen Pallo-Pojat pelaa nykyään lähinnä ikämiessarjoissa, kun taas PPJ on noussut harrastajamääriltään yhdeksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista ja Helsingissä HJK:n jälkeen toiseksi suurimmaksi.
PPJ nousi kauden 2021 päätteeksi karsintojen ja rankkarikilpailuvoiton kautta Kolmosesta Kakkoseen, jossa sen sijoitukset 2022 ja 2023 ovat olleet 8. ja 9. Tämän kauden PPJ aloitti 1-1 -vierastasapelillä NJS:ää vastaan sarjassa ja 1-0 -voitolla Suomen Cupissa FC Kiffenistä, joka pelaa samassa Kakkosen lohkossa MyPan ja PPJ:n kanssa. MyPan tavoin myös PPJ kierrätti cupissa pelaajiaan, joten ruuhkaviikon viimeisessä ottelussa voitaneen ajatella joukkueiden olevan rasituksen suhteen melko samalla viivalla.
Helsinkiläisten joukkue on pysynyt kohtalaisen hyvin kasassa viiime kaudesta, mutta muutamia nuoria sekä naapuriseurojen pelaajia on päässyt mukaan joukkueeseen. Viime kauden kolmesta parhaasta maalintekijästä kaksi, Shakur Boudali (10 maalia) ja Tuomas Mustonen (6) jatkavat joukkueessa, mutta kolmas, kymmenen maalia tehnyt nuori Elias Kallio siirtyi KäPaan pelaamaan Ykkösliigaa.
PPJ:ssä on jonkin verran kokemusta Veikkausliigasta saakka, sillä laitahyökkääjä Tommi Kari, 37v, pelasi vuosien 2009-2017 aikana 135 Veikkausliigaottelua ja myös puolustajat Antto Tapaninen, 34v, ja Otto Pitkänen, 26v, ovat pelanneet jonkin verran maamme pääsarjassa. Lisäksi viime vuoden lopulla Walter Viitala, 121 Veikkausliigaottelun ja kolmen A-maaottelun mies, palkattiin seuran päätoimiseksi maalivahtivalmentajaksi.
Pasanen PPJ:stä: "Se on hyvä joukkue, vielä parempi mitä FC Futura on. Kokenut Kakkosen joukkue." Hän huomauttaa, että PPJ voitti cupissa FC Kiffenin, joka taas voitti sarja-avauksessaan Lahden Reippaan 3-1.
"Meidän pitää onnistua monessa asiassa ja oltava valmiita kamppailemaan, että saadaan pisteitä," Pasanen jatkaa.
Jalkapallo on parasta paikan päällä keliolosuhteista huolimatta, mutta ellet pääse pelipaikalle, voit katsoa ottelun ilmaiseksi Veo Live -sovelluksesta.
MyPan yhteistyöseura KJP aloittaa sarjakautensa Kolmosessa perjantaina kotiottelulla, jossa vastaan asettuu viime kauden sarjakakkonen HaPK. KJP:n ottelu alkaa Sarkolan tekonurmella klo 18:30.
"Perjantaina KJP:n mukaan on menossa kolme pelaajaa (MyPasta)," Pasanen paljastaa, mutta nimiä hän ei vielä kerro.
Pasasen mukaan Miika Kuntosen - eli MyPan kakkosvalmentajan ja KJP:n ykkösluotsin - kanssa keskustellaan aina hyvissä ajoin siitä, ketkä voisivat lähteä pelaamaan KJP:n riveihin kuhunkin otteluun: "Tilanteen mukaan katsotaan."