Paluu voittokantaan lämmitti Karjalaista: "Oli jo aikakin"

Paluu voittokantaan lämmitti Karjalaista: "Oli jo aikakin"

MYPA:n lauantainainen huima nousu 3-2-voittoon Tammisaaressa sai päävalmentaja Jukka Karjalaiselta suuret kehut.
 
MYPA nousi EIF:ää vastaan kahdesti tasoihin ja lopulta lisäajalla voittoon, kun Maksim Gussev viimeisteli komeasti nostamalla pallon yli maalivahdin.
 
Voitto oli MYPA:lle ensimmäinen sitten kesäkuun puolivälin. Ei siis ihme, että kolme pistettä maistuivat päävalmentaja Karjalaiselle ja joukkueelle.
 
- Aivan törkeän hyvältä maistuu. Oli jo aikakin voittaa. Mielestäni olemme pelannneet muutaman viime pelin hyvin ja olemme pelanneet hyvää futista. Voitto on ollut jo lähellä pari kertaa. Nyt pallo pomppi lopussa meille sen verran, että saatiin kolme pistettä, Karjalainen iloitsi.
 
Karjalaisen mielestä ensimmäinen jakso oli MYPA:lle paljon haastavampi. Joukkue oli vaihtanut ryhmitystä ajatellen sitä, miten Tammisaaresta saataisiin paras mahdollinen tulos.
 
- Peli alkoi tietysti tosi vaikeasti, kun he tekivät heti maalin. Emme oikein saaneet sitä toimimaan sillä tavalla kuin olisimme halunneet. Sitten tehtiin ihan pieni muutos pelin sisällä vielä ensimmäisellä puoliajalla ja aloimme päästä paremmin peliin mukaan.
 
- Päästiin 1-1:een, ja minusta olisi pitänyt olla selvä rankkari siinä tilanteessa, Karjalainen sanoi viitaten lähes heti 1-1-osuman perään tulleeseen tilanteeseen, jossa pilkusta osunut Rony Huhtala kaadettiin rangaistusalueen sisällä puolittaisessa läpiajopaikassa. Erotuomarin pilli ei kuitenkaan soinut.

EIF teki 2-1-maalin aivan avausjakson loppuun. Tauolla Karjalainen kävi joukkueensa kanssa läpi pieniä asioita, joita hän näki ryhmänsä pystyvän tehdä paremmin.
 
- Aloimme nostaa prässiä ylemmäs ja olla aggressiivisempia. Mielestäni me jopa ansaitsimme tehdä maalit toisella puoliajalla. Me olimme minusta parempi joukkue toisella puoliajalla. Tietysti se vähän hämää, että EIF:llä oli ihan hyviä paikkoja toisella jaksolla. Mutta se oli aika väistämätöntä, kun jouduimme pelaamaan aika isollakin riskillä. Silloin tilaa on enemmän ja tiedossa on, että vastassa on taitavia pelaajia. Mutta olimme tilanteessa, että meidän on pakko hakea maaleja, Karjalainen avasi.
 
Voitto oli pääasia, mutta kaksi päästettyä osumaa jäivät luonnollisesti pohdituttamaan luotsia.
 
- Tämä on asia, mitä meidän pitää parantaa, käydä läpi ja harjoitella. On vaikeaa voittaa tässä sarjassa pelejä, jos pitäis joka pelissä tehdä kolme. Meidän pitää olla parempia jatkossa. 
 
MYPA pelaa seuraavan kerran lauantaina 14.9. KSOY Stadionilla MuSaa vastaan. Peli alkaa klo 15.