RIIKONEN VIERAILEE SC HEERENVEENIN ORGANISAATIOSSA
MYPAn oma kasvatti ja edustusjoukkueen maalivahti Matias Riikonen on tulevan viikon Hollannissa Heerenveen SC:n organisaation vieraana. Riikonen harjoittelee ja pelaa pelin Heerenveenin U17-joukkueen mukana maanantaista perjantaihin. Vasta 16-vuotias maalivahti matkaa Hollantiin hyvillä mielin.
- Todella hyvillä fiiliksillä lähden matkaan. On mielenkiintoista nähdä ulkomaalaisen joukkueen toimintaa sekä kokea hollantilaisen jalkapallotason, Riikonen kertoo.
Vuonna 2002 syntynyt maalivahti on kuulunut Suomen 2002-syntyneiden maajoukkueeseen ja on kertaalleen toiminut maajoukkueensa kapteeninakin. Tulevan vierailun Riikonen ottaa tyynesti vastaan.
- Olisihan se kiva saada siellä mahdollisimman paljon onnistumisia. Tietenkin odotettavissa on myös hyviä treenejä ja pelaamme myös yhden pelin, Riikonen toteaa.
Heerenveenin edustusjoukkue pelaa Hollannin pääsarjassa Eredivisiessä. Suomalaisista joukkuetta ovat aiemmin edustaneet mm. Mika Nurmela, Mika Pulkkinen, Hannu Haarala, Mika Väyrynen, Niklas Tarvajärvi ja Jukka Raitala.