Suomen Cupin ottelu FC Kuusysi - MyPa Lahdessa tiistaina 2.5.

Suomen Cupin ottelu FC Kuusysi - MyPa Lahdessa tiistaina 2.5.

MyPa jatkaa taivaltaan Suomen Cupissa kohtaamalla 3. kierroksella FC Kuusysin. Ottelu pelataan Lahdessa Kisapuiston tekonurmella tiistaina 2.5. klo 19.

MyPa on kaatanut cup-taipaleellaan kaksi Kaakon Kolmosessa pelaavaa joukkuetta: HaPK kaatui 3-2 ja Jäntevä peräti 11-0.

FC Kuusysin taival cupissa on ollut kenties vähän helpompi, ainakin jos mittarina käytetään vastustajien sarjatasoja. Ensin kaatui Kutosessa pelaava elimäkeläinen FC Villisiat 7-0, vaikka lahtelaiset pelasivat käytännössä koko ottelun alivoimalla, ja sitten niin ikään Kutosta tahkoava PoPo 4-2 -lukemin.

Molemmat joukkueet ovat aloittaneet sarjakautensa vakuuttavasti kahdella voitolla. MyPa kaatoi Edustus IPSin 3-1 ja KJP:n 4-0, kun taas FC Kuusysi voitti I-HK:n 2-0 ja FC POHU/Simpsonsin 7-0.

FC Kuusysin joukkue on melko nuori, mutta on joukkueessa hiukan Veikkausliigakokemustakin Driton Shalan muodossa. Suomen Cupin kahdessa ottelussa Shala onkin jo näyttänyt osaamisensa tekemällä kolme maalia kahdessa ottelussa. Myös Heikki Haaraoja on käynyt kentällä Veikkausliigassa. Muista pelaajista Jami Eerola on aloittanut kautensa tekemällä viisi maalia kolmessa ottelussa, mutta viime kauden maalitykki Nicola Kuokkanen siirtyi Heinolaan Union Plaaniin pelaamaan Kolmosta, josta FC Kuusysi tippui viime kauden päätteeksi.

MyPassa toista kauttaan aloitteleva Vili Toppinen edusti kauden 2021 sekä alkukauden 2022 juuri FC Kuusysiä, joten voinee sanoa että ottelu on hänelle erityinen kokemus. Toppinen: "Ihan mielenkiintoinen tapahtuma tulossa. Odotan kyllä innolla, että pääsee pelaamaan vanhoja kavereita vastaan." Hän pitää silti jalat maassa: "Se on peli missä muutkin. Ei mitään ylilatausta. Lähdetään omaa peliä pelaamaan."

MyPalla on melko tiivis ottelutahti, sillä lauantaina oli KJP-ottelu, nyt tiistaina cupia vieraissa ja ensi lauantaina FC LaPa vieraissa. Mikäli MyPa voittaa FC Kuusysin, otteluruuhka toukokuussa kasvaa yhden ottelun verran. Neljäs kierros pelataan 17-21.5. Vastustaja FC Kuusysin edellinen ottelu oli viime keskiviikkona, joten sillä on kolme lepopäivää enemmän ennen cup-ottelua.

Päävalmentaja Jyrki Saarelalla oli jo ennen KJP-ottelua selkeä ajatus pelaajavalinnoista cup-otteluun: "Kun omassa pelissä on aika paljon kehitettävää ja poissaoloja on aika paljon, niin kierrätystä ei tapahdu."

MyPan toukokuu
Ti 2.5 klo 19 FC Kuusysi - MyPa (Suomen Cup)
La 6.5 klo 15 FC LaPa - MyPa
La 13.5 klo 15 MyPa - PeKa
To 18.5 klo 19 MiPK - MyPa
Pe 26.5 klo 18:30 MyPa - KoPa