Tomi Saarelma käänsi katseet nopeasti eteenpäin KTP-tappion jälkeen: "Se tärkein peli tulee vielä"
22.09.2019 - 09:35
Tomi Saarelma sai KTP-pelissä peliminuutteja muutaman ottelun tauon jälkeen. Päävalmentaja Jukka Karjalainen passitti konkarin kentälle, kun MYPA haki ottelun loppuminuuteilla tasoitusosumaa.
Kiri jäi kuitenkin piippuun ja pisteet matkasivat Kotkaan maalein 2-3.
- Kyllä harmittaa. Se toisen puoliajan alku, jossa teimme kaksi maalia, oli todella ansaittu. Silloin oli vielä hyvä mieli. Tätä tapahtuu ehkä liian usein. Se ote herpaantuu jostain syystä. Kaveri saa yhden maalin ja se momentum kääntyy aina vähän liikaa meitä vastaan Saarelma kertasi tappion jälkeen.
- Onneksi niistä kahdesta edellisestä ottelusta tuli ne voitot. Tästä olisi ollut tärkeä ottaa vähintään edes tasuri, hän jatkoi.
KTP:n voittomaali jäi kaivelemaan Saarelman mieltä.
- Kolmatta maalia täytyy vähän maalivahdilta kysyä. Kun maali tulee, niin kyse on yleensä epäonnistumisten sarjasta, eikä yhtä pelaajaa voi syyttää. Palllo jäi jostain syystä nytkin kaverille. Näissä meidän pitää petrata. Pallo olisi tarvinnut saada vain pois boksista.
Hänen mukaansa joukkueella riitti uskoa päätösvihellykseen asti.
- Kyllä mulla ainakin oli. Mun mielestä saimme hyvää painetta lopussa. Olisimme voineet tehdä jopa maalin. Kyllä ainakin uskoa siihen oli.
Saarelma suuntaa katseet tappion jälkeen nopeasti eteenpäin.
- Se tärkein peli tulee velä. Se on se TPV-ottelu. Totta kai ensi viikolla ensin Oulu-peli. Pitkä matka, mutta peliin ei voi lähteä kuin kolme pistettä mielestä. Tässä sarjassa pystyy voittamaan kenet tahansa, jos pelaa organisoidusti.
Uutiset
12.03.
02.03.