Veeti Piira MyPan väreissä 2025
Jo viime kaudella MyPassa väläyttänyt Piira nähdään tositoimissa Saviniemessä koko kauden.
Se oli viime kauden päätösottelu ja MyPan kauden viimeinen maali. Samalla se oli 2-1 -voittomaali PPJ:n verkkoon Saviniemessä. Mutta ennen kaikkea se oli 2008-syntyneen Veeti Piiran ensimmäinen maali Palloliiton alaisissa valtakunnallisissa sarjoissa ja Kakkosessa.
Kolmosen KJP:ssä Piira pelasi viime kaudella 13 ottelussa tehden huikeat 12 maalia, vaikka kausi oli vasta ensimmäinen aikuisten sarjoissa. Ennen kautta 2024 Piira oli pelannut 15-vuotiaiden sarjoissa ja nuoremmissa eli melkoista on ollut kehitys.
Päävalmentaja Miika Kuntonen kertoi syksyllä Piiran osaavan pelata hyökkääjän paikan lisäksi hyökkäävänä laitapuolustajana, mutta kolmaskin pelipaikka on tuttu. "Junnukausina pelasin lähinnä keskuspuolustajana," nuori Piira kertoo.
"Tulevana kautena pelaan hyökkääjänä. Tavoitteita alkavalle kaudelle on saada mahdollisimman paljon peliaikaa ja tehdä paljon maaleja."
Päävalmentaja Kuntonen hehkuttaa nuorukaista: "Piira pystyy pelaamaan 90 minuuttia todella korkealla intensiteetillä, haluaa tehdä töitä kentällä ja voittaa jokaisen tilanteen. Hän pystyy viimeistelemään oikealla ja vasemmalla jalalla, pystyy tekemään maalin päällä ja myös tekemään maaleja paikoista, mistä monet eivät pysty."
"Piira tuo meidän prässipeliin uudenlaisen ulottuvuuden. Hän pystyy tunnistamaan prässejä onnistuneesti jopa yksin ja voittamaan pallon yläalueella tehden meistä vaarallisemman joukkueen. Piiralla on suuri potentiaali enkä usko, että hän lähtee tähän kauteen vain opettelemaan Kakkosen tavoille, vaan näyttämään että voi olla johtava pelaaja. Haluaa tehdä tulosta ja voittaa jalkapallomatseja."
Kajon ja KJP:n kasvatti Piira kävi joulukuussa harjoittelemassa KTP:n edustusjoukkueen kanssa. Mitä pariviikkoisesta sessiosta jäi käteen?
Piira: "KTP:n kanssa treenaaminen joulukuussa meni hyvin. Siellä opin, että minkälainen vauhti ja kunto pitää olla, jos aikoo pelata ammattilaisena."
Useampana kautena Piira on pelannut myös aluejoukkueissa ja vastaavissa ikäkausiryhmissä. Näistä Piira kertoo oppineensa varsinkin sijoittumiseen liittyviä asioita.