6-0 -vierasvoitto Jäntevästä

6-0 -vierasvoitto Jäntevästä

Valokuva: Kristian Nikula

MyPa kaatoi Jäntevän jälleen selvin lukemin ja sinetöi samalla kotkalaisten jäämisen sarjan jumboksi.

Eetu Kangaskolkka pääsi seitsemättä kertaa tällä kaudella MyPan tolppien väliin Antti Kaikkosen jäätyä penkille ja lisäksi Juho Innanen oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella avauskokoonpanossa. Muuten MyPan kokoonpano oli pitkälti tavanomaisessa muodossaan.

Maalinteon aloitti vartin pelin jälkeen MyPan kapteeni Olli Kähkönen ja melkein heti perään osui Innanen. Tauolle mentiin MyPan 2-0 -johdossa.

MyPan valmentaja Jyrki Saarela antoi peliaikaa kaikille ottelussa mukana olleille kenttäpelaajille kuuden vaihdon myötä. Jo tauolla kentälle pääsivät Daniel Kaiga Väinö Hietalan tilalle ja Anatolii Moisieiev Jari Hasselin paikalle. Toisen jakson puolivälissä kentälle pääsivät myös Olli Mäkelä, Panu Pykäläinen sekä Veeti Laiho ja hieman myöhemmin Kalle Korpi.

Toisella jaksolla Innanen tykitti kaksi maalia lisää täydentäen hattutemppunsa ja nosti näin kauden maalimääränsä Kolmosessa kuuteen. Nelosessa pelaavassa Purhassa Innanen on lisäksi tehnyt kuudessa ottelussa peräti 12 maalia, mikä riittää jaettuun sarjan maalipörssin voiton kahden yli tuplasti enemmän otteluita pelanneen pelaajan kanssa.

"Olihan se kiva pelata avauksessa. Oma peli meni ihan ok ja joukkueen peli parani loppua kohden," Innanen kertoi ottelun loputtua.

Myös Joakim Joutjärvi teki toisella jaksolla maalin ja 6-0 -voiton täydensi lisäajalla vaihtomies Kaiga.

MyPalla on tällä kaudella vielä kaksi ottelua:
MyPa - HaPK Edustus la 7.10 klo 15, KSOY Stadion
MP/SavU - MyPa la 14.10 klo 14, Hänninkenttä Mikkeli