Dramaattinen viime hetken tasoitus 3-3:een
MyPa haki tasapelin vahvasta FC Vaajakoskesta, joka näytti jo marssivan voittoon. Molempien joukkueiden vasemmat laitahyökkääjät tekivät kaksi maalia.
Kokoonpanosta Vaajakosken -reissulta puuttui yksi iso nimi, Jussi-Pekka Rämä. Hänen paikallaan kärjessä toppareita vastaan väänsi Otto Haimi. Avauskokoonpanossa olivat myös Vili Ekman ja Tiitus Mäkinen, joille ottelu Kakkosessa oli ensimmäinen. Lisää uusia kasvoja saatiin vaihdosta Eero Partosen muodossa, mutta muuten MyPa peluutti ennestään tuttuja miehiä.
Ottelun alkupuoli mentiin vauhdilla molempien joukkueiden pelatessa melko suoraviivaisesti. Jo kolmannella minuutilla Roni Polat pääsi vasemmalta rankkarialueelle ohittaen pari pelaajaa, mutta pienestä kulmasta lähtenyt veto ei tuottanut tulosta.
Reilu vartti oli pelattu, kun vastakkaisella laidalla koko ottelun FCV:n puolustusta haastanut Daniel Kaiga pääsi ohi miehestään ja keskitti maalille. Otto Haimi pääsi viimeistelemään kahden puolustajan välistä MyPan kauden avausmaalin. 1-0 MyPalle.
Polat vapautti muutamaa minuuttia myöhemmin Haimin läpi, tämä ohitti maalivahdin ja edessä oli tyhjä maali. Harmittavasti pallo ei ihan pysynyt mukana, ja FCV ehti muurata maalinedustan täyteen pelaajia selvittäen tilanteen melkein maaliviivalta.
Seuraavaksi tapahtui toisessa päässä, kun Aleksi Hämäläinen keskitti oikealta ja 23-vuotias Yahagi Shoma harhautti pakin komeasti ennen kuin viimeisteli tasoitusmaalin ohi MyPa-vahti Antti Kaikkosen. 1-1.
FCV:n Shoma pääsi 27. minuutilla tekopaikkaan rankkarialueen vasemmalta laidalta, sai jalkansa vapaaksi ja laukoi vaarallisesti. Tosin MyPan onneksi ohi takakulmasta.
Jakson edetessä pallonhallinta siirtyi jonkin verran kotijoukkueelle, mutta enemmän paikkoja syntyi sen omaan päähän MyPan nopeista hyökkäyksistä laitojen kautta. Kaiga ja Polat esiintyivät vahvasti haastaen Vaajakosken puolustuslinjaa.
Huonoja uutisia tuli MyPalle, kun peliä oli pelattu puoli tuntia. Kapteeni Olli Kähkönen joutui jättämään kentän. "Olen ollut keuhkokuumeessa ja vasta vähän aikaan ollut takaisin treeneissä. Ei ollut vain kunto ja kropan tila vielä kunnossa ja jouduin pyytäämään itseni vaihtoon," Kähkönen kertoi ottelun jälkeen.
Toinen MyPan maali oli lähellä avausjakson viimeisellä kympillä, kun Tiitus Mäkinen pääsi vetämään FCV:n rankkarialueen kulmalta. Myös maalivahti, Valkeakosken Hakasta lainattu 16-vuotias Kasperi Silen oli hyvin mukana tilanteessa, mutta kotijoukkueen pelasti etutolppa.
Ottelun ensimmäiset kulmapotkut molemmille joukkueille nähtiin aivan avausjakson lopussa. Ensin MyPan Olli Mäkelän antamasta kulmasta Niko Ritola pääsi puskemaan, mutta yli. Melkein heti toisessa päässä Shoma antoi kulmapotkun, jonka jälkeen paine pysyi MyPan päädyssä. Vielä lisäajalla FCV:n oikealta lähtenyt keskitys pomppi FCV:n päästä takakulmalta takaisin etukulmalle, josta Shoma puski pallon häkkiin. Paitsio.
Toinen jakso alkoi räväkästi rangaistuspotkulla. Polat rynni röyhkeästi rankkarialueelle, jossa hänet kaadettiin, ja pilkku oli ainoa oikea tuomio. Nuori herra ampui pallon itse verkkoon, varmasti vasempaan nurkkaan. 2-1 MyPalle.
Kymmenisen minuuttia oli toista jaksoa pelattu, kun Vaajakoski sai tuhannen taalan paikan, mutta Antti Kaikkonen esti maalin reaktiotorjunnallaan. Kaakossa IPS:ssä ja viime kauden Kakkosta PEPOssa pelannut Simo Kurkisuo pääsi laukomaan muutamasta metristä ja jatkotilanteen selvitti puolustus lähes maaliviivalta kulmapotkuksi.
Vaajakosken tasoitus tuli vajaan tunnin pelin jälkeen, ja jälleen japanilaisvahvistus Shoman ansiosta. 20-vuotias argentiinalainen Berardinelli vapautti Shoman läpiajoon vasemmalta ja tämä ujutti pallon ohi Kaikkosen. 2-2.
Tunnin kohdilla Mäkelän vasemmalta antama kulmapotku päätyi Vaajakosken maalin ylärimaan, mahdollisesti jopa puolustavasta pelaajasta, mutta tuloksena oli vain maalipotku. Muutamaa minuuttia myöhemmin kentälle päässyt Eetu-Iivari Sikanen täräytti rankkarialueen rajoilta hyvän vedon, harmi kyllä vain maalin katolle.
Jakson puolivälissä Matti Liimatainen, joka oli ollut vaarallinen koko ottelun, sai jalkansa vapaaksi MyPan rankkarialueen oikeanpuoleisella kulmalla ja upotti pallon MyPa-maalin takanurkkaan. 3-2 -kotijohto FC Vaajakoskelle.
Toisella jaksolla pallonhallinta oli jonkin verran FC Vaajakoskella, mutta johtomaalinsa jälkeen se rauhoitti peliään ja MyPa pyrki sen maalille entistä voimakkaammin. FCV ei prässännyt enää johtoasemassa ylhäältä, niin kuin se oli tehnyt koko siihenastisen ottelun, joten MyPalla oli tilaa nousta puolen kentän tienoille.
Loppukiri ei näyttänyt MyPalta lähtevän, vaan vaarallisin paikka varsinaisen peliajan puolella tuli toiseen päähän. Akseli Aarnu sai rankkarialueella jalkansa vapaaksi ja laukoi, mutta ohi.
Lisäajalla sinisissä pelannut MyPa loi kaksi loistavaa tekopaikkaa. Ensin Mäkelän puolesta kentästä antama vapari päätyi Rauoksen kautta Saus Hernesniemelle, joka ei varmaankaan uskonut saavansa palloa. Huono osuma palloon tarkoitti ohi mennyttä kutia.
Tasoitus tulikin sitten aivan lisäajan lopussa, ja taas Polatin toimesta. Hän ohitti vasemmalta useamman pelaajan, pääsi rankkarialueen sisäpuolelle ja tykki takanurkkaan toi MyPalle riemukkaan tasoituksen. Kahden maalin ilta 19-vuotiaalle Polatille.
Polat korosti ottelun jälkeen, että 3-3 -tasoitusmaali tuli hyvän yhteispelin kautta.
"Viime pelissä käytiin läpi, että vaikka välillä tulee huonompi jakso pelissä, on uskottava että maalipaikka tulee vaikka 89. minuutilla," päävalmentaja Miika Kuntonen kertoi ottelun jälkeen.
Niinhän se menee, että ottelu kestää enemmän kuin 90 minuuttia, ja vasta loppuvihellys päättää sen. FCV oli käyttää viime sekunnit hyväkseen saatuan oikeasta laidasta vaparin ja onnistui saamaan pienen mylläkään MyPa-maalille. Maaliin asti pallo ei pyörinyt, joten tuloksena oli 3-3 -tasapeli.
Polat ottelun jälkeen MyPan esityksestä: "Vähän oli vielä huolimattomuutta pallon kanssa, ja kolmeen pisteeseenkin oli paikat. Pisteellä on hyvä aloittaa kausi. Mukaan tästä pelistä se, että tehtiin hommia loppuun saakka ja taisteltiin se tärkeä piste."
Myös päävalmentaja Kuntonen oli tyytyväinen lopputulokseen: "Lisäajalla kun ollaan tappiolla, niin pisteen ottaa mielellään vastaan. Meillä oli varmasti iloisempia ihmisiä kuin FCV:llä."
“Oli odotettavissa, että molemmat joukkueet menee kovaa päätyyn ja pelissä tulee olemaan kova intesiteetti. FCV:llä oli hitusen 2. puoliajalla peli hallussa, mutta toisaalta 1. puoliajalla me luotiin muutama maalipaikka enemmän.”
"Oikeutettu lopputulos, oli hieno jalkapallo-ottelu," Kuntonen kertaa ottelua.
Päävalmentaja nostaa onnistujina esiin molemmat laitahyökkääjät, Kaigan ja Polatin, jotka olivat hänenkin mukaansa vaarallisia koko ottelun.
"Ensimmäisellä puolikkaalla olin vähän pimennossa ja palloon pääsin vain muutaman kerran. Ja oli se maalipaikkakin, josta olisi pitänyt tehdä, mutta vedin ylärimaan," Polat kertaa omaa otteluaan.
"Toisella puoliskolla sain paljon enemmän palloa ja kaksi maalia. Tästä hyvä jatkaa," Polat toteaa.
Kähkönen: "Oli todella vauhdikas peli. Molemmat joukkueet olivat juoksuvoimaisia ja peli oli paljon päästä päähän menoa. FCV oli kova vastus, mutta pelattiin tarpeeksi hyvin, koska pystyimme luomaan paljon maalipaikkoja. Erittäin iso taistelupiste, jokainen jaksoi taistella aivan viimeiseen asti ja sen myötä lopulta päästiin vielä tasoihin, kun jaksettiin uskoa itseemme."
"Hyvä alku kaudelle, piste vieraista ja paljon hyvää, josta pystymme jatkamaan ja kehittämään kauden edetessä."
Raportin ottelusta hoitaa KymiTerveys!