ENNAKKO: MYPA KOHTAA FF JARON SUOMEN CUPISSA
MYPA kohtaa kotiavauksessaan lauantaina 2.2.2019 FF Jaron Pietarsaaresta. Ottelu pelataan Kouvolassa Lehtomäen tekonurmella klo. 13.00 alkaen.
Suomen Cup alkoi MYPAn osalta viime viikonloppuna Valkeakoskella FC Hakan vieraana, josta punavalkoiset toivat kotiin arvokkaan pisteen 2-2 (0-1) tasatuloksella.
- Olin tyytyväinen avausotteluun. Onnistuimme pitämään kotijoukkueen pois vaarallisilta alueilta todella tehokkaasti, mutta emme mekään maalipaikoilla juhlineet. Ajoittain jouduimme vetäytymään, mutta pystyimme hallitsemaan peliä. Myös meillä oli hetkemme pallon kanssa, MYPAn päävalmentaja Jukka Karjalainen analysoi.
FF Jaro aloitti samana päivänä oman Cup-taipaleensa Porissa MuSan vieraana. Pietarsaarelaiset menivät jo ottelun avausminuutilla johtoon serbialaistoppari Pavle Milosavljevicin puskumaalilla. Ottelun toisella puoliajalla MuSa tuli kuitenkin 1-1 tasalukemiin, joten myös Porissa pisteet jaettiin. FF Jaro pelasi Veikkausliigaa vielä kaudella 2015, mutta kohtalona oli tippuminen Ykköseen. Seura ilmoitti nopeasti hakevansa nousua Veikkausliigaan seuraavan kolmen kauden aikana, mutta tavoitteisiin ei päästy. Nyt on tippumisen jälkeen neljäs kausi ja FF Jaro on jälleen ilmoittautunut mukaan nousukamppailuun.
MYPA ja Jaro ovat kohdanneet viimeksi Veikkausliigassa 2014. Tuolloin MYPAn nykyinen päävalmentaja Jukka Karjalainen oli FF Jaron riveissä joukkueenjohtajan roolissa todistamassa kuinka MYPA voitti kotikentällään kaksi ottelua. Pietarsaaressa päädyttiin 1-1 tasatulokseen. Karjalainen muistuttaa että paljon on tapahtunut tuon jälkeen.
- Molemmissa seuroissa on tapahtunut paksun kirjan verran tapahtumia tuon jälkeen. Nyt FF Jaron päävalmentaja on Käcko, jonka apuvalmentajana minä toimin parin vuoden ajan Jaron B-junioreissa sellaiset 12-13 vuotta sitten. Hän on huippuvalmentaja, persoona ja hyvä ystäväni. Myös hänen apurinsa Portin on minun hyvä ystäväni. Tiedän miten Käcko haluaa joukkueensa pelaavan. He haluavat pitää pallonhallinnan itsellään, mutta hänellä on aina jokin odottamaton ässä takataskussaan, Karjalainen toteaa.
MYPAn kokoonpano ei tule viime ottelusta hirveästi muuttumaan. Tomi Räikkönen on Karjalaisen käytössä, mutta sen sijaan Oskari Nurmisen vamma Haka-ottelusta pitää miehen sivussa ainakin parin viikon ajan. Valkeakoskella puoliajalla kentältä vaihdettu Anttoni Huttunen on pelikuntoinen. Varmuudella pois on myös loukkaantumisen vuoksi Paavo Kujala sekä asepalveluksen vuoksi Arttu Huovila. Myös Jussi-Pekka Rämä on sivussa.
- Niveri ja Lindeman ovat käyneet pienessä operaatiossa. Niveri ei pelaa Cupin otteluissa tänä vuonna ja Lindemaninkin osallistuminen edes AC Oulu otteluun on tiukilla. Voi olla että Kujalaa ei myöskään tämän vuoden Cupissa nähdä. Rämä on aloittanut harjoittelun, mutta hän ei vielä lauantaina pelaa. Huttusella oli viime viikolla flunssaa, mutta hänen pitäisi olla kunnossa, Karjalainen paljastaa.
MYPAn päävalmentaja Jukka Karjalainen odottaa innolla kasvattiseuransa kohtaamista.
- FF Jaro on kasvattiseurani, joten se on minulle tärkeä monella tapaa. Seuran organisaation, pelaajien, valmennuksen ja fanien joukoissa on minulle paljon tuttuja ja hyviä ystäviä. Mahtavaa nähdä heidät pitkästä aikaa. Kun MYPA palasi kentille kaksi vuotta sitten Kolmoseen, niin en todellakaan osannut ajatella että pelaamme nyt FF Jaron kaltaisia joukkueita vastaan. Tämä ottelu on joukkueelle kauden ensimmäisen kotiottelu, mutta minulle tämä on sisäisen "derbyni". Kukaan ei halua hävitä sellaista ottelua. Fiilikset on ihan katossa, Karjalainen intoilee.