ENNAKKO: SARJANOUSIJAT KOHTAAVAT

ENNAKKO: SARJANOUSIJAT KOHTAAVAT

MYPA kohtaa Suomen Cupin kolmannessa ottelussaan MuSan Porista.

MuSa pelasi vakuuttavan viime kauden voittaen Kakkosen B-lohkon. Nousukarsinnoissa vastaan asettui C-lohkossa toiseksi sijoittunut Kokkolan GBK. Molemmat joukkueet voittivat kotiottelunsa 1-0, mutta MuSa varmisti nousunsa olemalla parempi rangaistuspotkukilpailussa. MuSa oli lähellä nousua jo kauden 2016 päätteeksi, mutta tuolloin Gnistan oli pilkuilla parempi.

MYPAn Suomen Cupin lohkossa pelaa MuSan lisäksi FC Haka, FF Jaro ja AC Oulu. Lohko on ollut äärimmäisen tasainen ja vain kaksi parasta pääsevät jatkopeleihin. MuSa on pelannut toistaiseksi vain yhden ottelun, kun se kaksi viikkoa sitten jakoi pisteet FF Jaron kanssa Porissa maalein 1-1. MYPA on puolestaan pelannut kaksi ottelua joista se on ansainnut yhtä monta pistettä. Kaksi viikkoa sitten MYPA haki FC Hakalta tasapelin lukemilla 2-2 ja viikko sitten Kouvolan Lehtomäessä MYPA ja FF Jaro jakoivat pisteet 0-0 tuloksella. Lohkoa johtaa FC Haka neljällä pisteellään.
- Viime pelissä oli paljon hyvää. Hyökkäyspelimme oli vaarallisempaa ja pidimme nollan omassa päässä. Olemme käyneet joukkueen kanssa läpi pelaamistamme ja me haluamme olla vieläkin rohkeampia ja aktiivisempia. Uskon että olemme sunnuntaina jälleen hieman parempia kuin viime viikolla, MYPAn päävalmentaja Jukka Karjalainen arvioi.

MuSa on joukkueelle tuntematon vastustaja, mutta Karjalainen ennustaa nousijajoukkueiden kohtaamisesta tasaista.
- Kaksi edellistä peliä on ollut tasaisia, enkä usko tämän pelin olevan erilainen. Meillä ei ole vastustajasta hirveästi tietoa, mutta se on nousijajoukkue, joka pelaa pienillä resursseilla mutta suurella sydämellä. Se on siis siinä mielessä hyvin samankaltainen joukkue kuin mekin.

MYPAn kokoonpanosta puuttuu edelleen monta nimeä. Varmuudella sivussa ovat puolustajat Benjamin Niveri, Oskari Nurminen ja Paavo Kujala. Keskikenttäpelaajista sivussa on Samuel Lindeman ja hyökkääjistä Samuel Arponen, Tomi Räikkönen ja Arttu Huovila.
- Sairastumisia, varotoimenpiteitä ja pitempiä loukkaantumisia. Juuri tämän vuoksi meillä on laaja ja laadukas rinki. Tilanteesta huolimatta meillä on aina paras mahdollinen avauskokoonpano kentällä, Karjalainen toteaa.

Suomen Cupin ottelu MYPA-MuSa pelataan sunnuntaina 10.2.2019 klo. 13.00 alkaen Lehtomäen tekonurmella.