HaPK katkaisi kotivoittojen putken
Valokuva: Kristian Nikula
MyPan kauden 2023 viimeinen kotiottelu pelattiin sateisessa säässä 426 katsojan edessä.
Ottelun avausmaali syntyi jo seitsemännellä peliminuutilla, kun Väinö Hietala laukoi MyPan kaukaa 1-0 -johtoon. Siihen MyPan ilonaiheet sitten jäivätkin.
Kaakon Kolmosen kärkiottelu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta avausjakson kuluessa hallinta siirtyi selkeähkösti HaPKille. Juurikaan paikkoja se ei silti saanut ensimmäisellä puolituntisella, lukuun ottamatta 27. minuutin kohdilla nähtyä Kimi Kolsin saksipotkuyritystä, jonka Antti Kaikkonen MyPan maalilla torjui helposti.
Muutamia minuutteja myöhemmin HaPK hyökkäsi tehokkaasti. Oikealta lähtenyt keskitys ei tavoittanut ketään rankkarialueelta, mutta kapteeni Nico Pietiläinen ehti palloon vasemman sivurajan tuntumasta ja jatkoi rankkarialueen kulmalle Jimi Lassilalle. Tämä ohitti Veeti Karppasen ja tarjosi Kolsille kuuteentoista metriin hyvän paikan, eikä mies erehtynyt. 1-1.
40 minuutin kohdilla oikealta tullut keskitys oli päätyä MyPan maaliin, mutta Jimi Lassilan viimeistely-yrityksestä seurasi vain kulmapotku. Aivan avausjakson lopulla HaPK keskitti oikealta, Kaikkonen nyrkkeili ohi ja MyPa-puolustajan kautta pallo päätyi lähelle maaliviivaa Jimi Lassilalle, joka ujutti pallon pakkien välistä toistamiseen MyPan maaliin. 1-2.
MyPa jäi kotikentällään tappioasemaan toista kertaa tällä kaudella sarjassa. Ensimmäinen kerta oli KoPa-ottelu toukokuussa, ja sen ottelun MyPa hoiteli kymmenellä miehellä komeasti kotiin.
Toinen jakso alkoi selkeällä HaPKin hallinnalla, mihin osasyynä olivat MyPan heikot pallolliset ratkaisut keskialueella. Syötöt eivät osuneet kohdilleen ja pallonmenetyksiä tuli lukuisia. Oliko yhtenä syynä heikkoihin ratkaisuihin kymppipaikalla pelanneen Joakim Joutjärven harvinainen vaihtaminen pois kentältä jo toisen jakson alussa, mene ja tiedä. Joutjärvi kertoi ottelun jälkeen, että nilkka oli pyörähtänyt avausjaksolla.
Toisen jakson ensimmäinen tilanne tuli, kun ottelua oli takana tunti ja HaPK pääsi kokeilemaan vaparista 20 metristä. Kaikkosella ei ollut mahdollisuuksia torjuntaan tarkasti maalin vasempaan nurkkaan uponneessa vedossa, tekijänä Juho Raivela. 1-3 HaPKille.
Pian HaPKin maalin jälkeen hallinta kääntyi selvästi MyPalle. Tunnin täytyttyä Väinö Hietala antoi vasemmalta kulmapotkun, ja pallo jäi pyörimään rankkarialueelle. Lopulta Jari Hassel pääsi vetämään, mutta suoraan päin HaPK-vahti Tomi Kopraa. Hetkeä myöhemmin Olli Kähkönen pääsi vetämään kuudentoista rajoilta, mutta palkinnoksi tuli vain kulmapotku.
Paine oli viimeisen puolituntisen selvästi HaPKin päädyssä, mutta saivat vierailijatkin pari tilannetta. 79. minuutilla Pietiläinen rynni oikealta ja laukoi melko pienestä kulmasta voimalla, ja Kaikkonen pelasti MyPan lisätakaiskuilta.
Seuraavaksi Joona Martikainen pääsi kokeilemaan onneaan toisessa päässä volleystä 20 metristä, mutta ohi meni.
MyPa teki kolmannen ja tällä kertaa viimeisen vaihtonsa 82. minuutilla, kun yritteliäästi pelannut Niklas Rautomäki teki tilaa Panu Pykäläiselle. Montaakaan minuuttia ei mennyt ennen kuin Pykäläinen sai vasemmalta rankkarialueen kulmalta tilaisuuden keskittää, ja Hietala pääsi huudattamaan kotiyleisöä 2-3 -kavennusmaalillaan, joka syntyi hienolla ohjauksella vaikeasta asennosta.
Ennen varsinaisen peliajan täyttymistä Raivela kolisutteli vielä kaukovedollaan MyPan ylärimaa.
Vaikka MyPa sai ottelun loppupuolella paljon painetta vieraiden päätyyn, ei tasoitusta saatu aikaiseksi. Näin ollen MyPan koko kauden kestänyt kotivoittojen putki sarjassa katkesi viimeisellä mahdollisella hetkellä. Onnittelut HaPKille voitosta.
Joutjärvi: "Tappio tuli, koska linjat olivat liian kaukana toisistaan. Ja vaikka tiedettiin että vastustaja tulee fyysisesti, oltiin vähän pehmoisia tänään."
Päävalmentaja Jyrki Saarelalla on selkeä vastaus siihen, miksi tuli takkiin: "Toinen oli parempi."
"HaPK vähän yllätti meidät ensimmäisellä puoliajalla eikä me oikein pystytty vastaamaan. HaPK on hyvä joukkue ja me ei oltu ihan valmiita siihen."
"Toinen puoliaika oli joukkueelta parempi. Ihan riittävä määrä oli paikkoja tasoittaa vähintään, mutta tänään meni näin. Toinen oli tämän verran parempi ja sillä selvä," Saarela jatkaa.
Päävalmentajan mukaan sateisen ja tuulisen sään taakse ei voi mennä. Keli oli molemmille joukkueille sama.
Sarjakautta on viikko jäljellä. Saarelan mukaan joukkueen valmistautuminen kauden päättävään MP/SavU-vierasotteluun tapahtuu aivan normaalisti.
Mutta kausi on ollut pitkä. "Nyt on jo vähän näkynyt pelaajista väsymystä. Pojat ovat tehneet kovan työn vuoden tai kahden aikana. Tai sitten se voi olla myös sitä, että me ollaan aika paljon harjoiteltu. Me harjotellaan tulevaisuutta varten," Saarela toteaa.
"On pitkä aika siitä, kun sarjanousu varmistui, ja se on pikkuisen vaikuttanut meihin henkisesti," Saarela tietää. "Hyvin pojat tekee asioita, ei siinä mitään," Saarela lopettaa.