Heinolassa kohdataan Union Plaani
Edellisessä ottelussa voittokantaan palannut MyPa matkustaa perjantaina Union Plaanin vieraaksi Heinolaan.
Viitisen kilometriä Heinolan keskustasta etelään sijaitsee Plaanin kaupunginosa, jossa pelaa heinolalaisen jalkapallon nykyinen lippulaiva Union Plaani. Paikallisen urheilupuiston nurmella perjantaina 2.6 kello 19 Union Plaani kohtaa sarjassa yhtä tasapeliä lukuun ottamatta voitosta voittoon kulkeneen MyPan, jonka menoa ei viime viikolla hidastanut edes 85 minuuttia kestänyt alivoima Kotajärven Pallon kaatuessa komeasti 4-1.
Union Plaani on saavuttanut tasapelit hyvin kautensa aloittaneita HaPK Edustusta ja PeKaa vastaan, kärsinyt 3-2 -tappion vieraissa Kultsu FC:lle ja voittanut KoPan sekä viikko sitten Jäntevän. Vain Kultsu FC on onnistunut tekemään useamman kuin yhden maalin heinolalaisten verkkoon. Union Plaanin otteluissa on tehty 14 maalia viidessä ottelussa. Näistä heinolalaiset ovat tehneet yhdeksän ja päästäneet viisi.
MyPan aiempia otteita katsomalla ottelusta saattaa kuitenkin tulla runsasmaalinen, sillä kuudessa ottelussa on MyPalle on kertynyt jo kaksikymmentä tehtyä maalia ja jokaisessa ottelussa on nähty vähintään neljä maalia. Omiinkin on mennyt seitsemän, eikä MyPan maali ole pysynyt puhtaana kuin yhdessä Kolmosen ottelussaan. "Puolustukseen on vaikuttanut loukkaantumisista johtuneet poissaolot. Yhdessäkään pelissä ei ole tainnut olla täysin sama puolustuslinja, mikä on vaikeuttanut puolustuspeliä," MyPan Simo Majander kertoo.
Union Plaanin viime kauden maalitykit, 12 sarjamaalin Marko Kaukonen ja 10 maalin Samuel Kouhia eivät ole vielä onnistuneet sarjapeleissä tällä kaudella. Itse asiassa Kaukonen ei ole edes pelannut tällä kaudella, vaikka onkin merkitty heinolalaisten kokoonpanoon. Tällä kaudella maalintekovastuu on jakautunut tasaisemmin ainakin näin alkukaudesta, sillä maalipörssin kärjessä on kolme pelaajaa kahdella maalilla - tosin on huomioitava, että Eetu Vahekoski on tehnyt kaksi maalia yhtä monessa ottelussa, yhden molemmissa Union Plaanin voitoissa Kolmosessa.
Useilla heinolalaisten pelaajilla on taustaa Lahden suunnalta, joko FC Lahdesta, FC Kuusysistä tai Reippaasta, osalla jopa vuosikausia Kolmosen otteluista. Muutama pelaaja on päässyt kokeilemaan siipiään Kakkosessakin, mutta eivät ole vakiinnuttaneet paikkaansa siellä.
Majander odottaa haastavaa ottelua: "Uskon että vastaan asettuu taisteleva vastustaja, joka varsinkin kotikentällään on vaikeasti voitettavissa. Valmistautuminen on samanlainen kuin kaikkiin muihinkin peleihin. Ainoa poikkeus on, että peli on nurmella, joten valmistava harjoituskin pidetään nurmella."
Viime otteluissa MyPan keskikentällä esiintyneen Tuomas Stadigin pelikiellon lisäksi MyPalle huolia aiheuttavat lukuisat loukkaantumiset. Varsinkin puolustajia on käytettävissä niukasti, mikäli sairastuvalta ei tule apuja. Poissaolijoita viime otteluista ovat olleet ainakin kapteeni Olli Kähkönen, Vili Toppinen, Panu Pykäläinen, Joona Martikainen, Niko Ritola ja Tommi Roponen - viimeksi mainittua lukuun ottamatta kaikki puolustuksessa esiintyneitä pelaajia.
Kaikeksi onneksi topparipari Veeti Laiho - Veeti Karppanen on pysynyt pelikunnossa ja KoPa-ottelussa laitapakiksi siirtynyt Aleksi Mykrä osoitti olevansa hyvä apu puolustuslinjaan - erityisesti hyökkäysten tukemisessa. Myös aivan kauden alla sopimuksen tehnyt Majander on esiintynyt hienosti. Perjantaina nähdään, luottaako päävalmentaja Jyrki Saarela KoPa-ottelun nelikkoon vai olisiko esim. armeijan riveissä oleva Juhani Rauos harjoitellut riittävästi saadakseen mahdollisuutensa.
Majander poissaoloista: "Loukkaantumisia on ollut valitettavan paljon ja varsinkin sellaisia, joihin ei olla itse voitu vaikuttaa. Onhan se jonkin verran vaikuttanut, kun kaikkia pelaajia ei pystytä käyttämään harjoituksissa, mutta toisaalta loukkaantumiset kuuluvat lajiin ja niiden kanssa on vain elettävä."
"Oma kauteni on alkanut ihan kohtuullisesti," Majander toteaa. Toisaalta haasteitakin Majanderilla on jo ollut: "Itsellänikin on ollut kaikennäköistä vaivaa sen verran, etten ihan 100% kunnossa ole tällä kaudella vielä pystynyt pelaamaan. Nyt kuitenkin suurimmat vaivat on selätetty, joten uskon että sen myötä myös peliesitykset paranevat."
Majander on antanut osan MyPan erikoistilanteista, varsinkin kulmapotkuista, joten hänellä lienee näkemys siihenkin, miksi MyPa ei ole vielä tällä kaudella onnistunut tekemään maaleja erikoistilanteista. Siis lukuun ottamatta paria vaparista suoraan lauottua maalia. Majander: "Erikoistilanteet ovat iso ase jokaiselle joukkueelle. Tietenkin olisi toivottavaa, että niistä tulisi enemmän maaleja, mutta uskon että on vain ajan kysymys, kun ketsuppipullo aukeaa. Viime pelissä taisimme päästä ainakin viisi kertaa erikoistilanteista puskemaan, mutta sillä kertaa pallo ei aivan maaliin asti mennyt." Suunta on siis oikea.
Ottelu on nähtävissä ilmaiseksi myös VEO-sovelluksessa.