Keskikenttäpelaaja Kalle Korpi Myllykoskelle

Keskikenttäpelaaja Kalle Korpi Myllykoskelle

Uudellamaalla nuoruutensa palloillut Kalle Korpi vahvistaa MyPan keskikenttää kaudella 2023.

Korpi, 20v, on juniorivuosinaan pelannut mm. Jokelan Kisassa ja Järvenpään Palloseurassa. JäPSissä hän on pelannut juniorisarjojen lisäksi kolmen viime vuoden aikaa Kolmosta ja Nelosta yhteensä 42 ottelun verran. "Miesten peleistä on jäänyt mieleen, että fysiikka on isossa osassa junnupeleihin verrattuna." Kolmosessa ja Nelosessa Korpi on tehnyt yhteensä kolme maalia, mutta ensi kaudella Korpi vaatii itseltään lisää tehoja sopivan roolin lisäksi: "Tavoitteeni kaudelle 2023 on löytää joukkueesta oma roolini ja toivottavasti saada enemmän tehoja viime kausiin verrattuna. Vahvuuksiini kuuluvat pallovarmuus ja syötöt. Heikkouteni on tehokkuus."
 
Korpi kuvaa itseään monipuoliseksi keskikenttäpelaajaksi, joka voi pelata erilaisissa rooleissa: "Olen pelannut keskikentällä hyökkäävästä roolista puolustavampaan ja myös laidoilla. Mielestäni vahvuuteni pääsevät kymppipaikalla parhaiten esiin." Monipuolisuudesta on varmasti paljon hyötyä MyPan kivikovaksi muotoutuvassa keskikentässä, sillä jo usean päättyneellä kaudella paljon pelanneen keskikenttäpelaajan sopimus on julkistettu. Mm. Vili Toppinen, Niko Ritola ja Olli Mäkelä saanevat pätevän haastajan, joten yksittäinen poissaolo ei välttämättä ole valtava menetys MyPan laadukkaalle ja laajalle joukkueelle.
 
Valmentaja Jyrki Saarela: " Korpi on Järvenpäästä try-outille tullut uusi tuttavuus, kevytjalkainen, kovan asenteen ja tahtotason omaava pelaaja, joka varmasti tuo joukkueeseen enrgiaa. Voimataso kaipaa hieman Jusen "klinikkaa,"niin hyvä tulee.