KTP ylivoimainen derbyssä

KTP ylivoimainen derbyssä

Hiukan viileässä säässä KSOY Stadionilla nähtiin kotkalaisten yksipuolinen näytös.

1064 katsojaa sai tai joutui todistamaan varsin rumat 0-14 -lukemat ja Liiga-KTP:n juhlat Suomen Cupin 4. kierroksella.

Kuten päävalmentaja Jyrki Saarela ennen ottelua lupasi, MyPa lähti otteluun rohkeasti prässäämään ja hyökkäämään. Ensiminuuteilla prässi olikin varsin terävää, mutta tasoero kävi ottelun kuluessa todella selväksi.

Omat koirat purivat MyPaa 8. minuutilla, kun Anttoni Huttunen laittoi pallon punaisten verkkoon. Tilanne lähti vasemmalta, kun päätyrajan tuntumasta KTP-hyökkääjä pääsi etenemään rankkarialueelle ja syötti Huttuselle takaviistoon avopaikkaan.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin toinen Myllykoskella esiintynyt pelaaja David Ramadingaye upotti pallon MyPan maaliin oikealta tulleesta Jack De Vriesin keskityksestä.

1. puoliajan jälkimmäinen puolisko oli yhtä KTP:n juhlaa, sillä se teki n. 20 minuutissa peräti kuusi maalia, ja johti tauolla jo kahdeksalla maalilla. Maaleja tuli keskityksistä oikealta ja vasemmalta sekä kaukolaukauksilla, päällä ja jalalla. Simo Roiha teki näistä maaleista kolme ja oli suurinumeroisista lukemista huolimatta ainoa hattutempun tekijä ottelussa. Huttunen, De Vries ja Damiano Pecile tekivät kaksi maalia.

MyPa oli kohtalaisen lähellä maalia laitapakki Panu Pykäläisen prässin seurauksena vähän ennen puolen tunnin täyttymistä. Prässi alkoi keskiviivan tuntumasta ja jatkui KTP-maalivahti Matias Niemelään saakka. Hänen purkunsa osui suoraan Pykäläiseen, muttei aivan kimmonnut maaliin. Muuten MyPa ei työllistänyt Niemelää laukauksilla lainkaan, sillä ainoat laukaukset olivat Väinö Hietalan kaksi kaukolaukausta, jotka menivät selvästi ohi tai yli. Tosin prässin seurauksena Niemelä joutui muutamia kertoja purkamaan pallon pois pitkällä avauksella.

Antti Kaikkonen oli MyPan maalilla tekemättömässä paikassa, mutta esitti kuitenkin joitain torjuntoja huolimatta KTP:n pääosin kliinisestä viimeistelystä ottelussa. Huonoa tuuriakin oli, sillä toisen puoliajan alussa yksi KTP:n maaleista merkittiin omaksi maaliksi.

Toiselta jaksolta mainittakoon kaksi komeaa De Vriesin maalia. Tunnin kohdilla hän laukoi vaparista pallon verkkoon ja päätöslukemat hän tykitti yliriman kautta häkkiin.

Jos jotain positiivista ottelusta haetaan, niin erikoistilanteista KTP ei saanut juurikaan tilanteita aikaiseksi. Toinen iloinen asia oli useamman kymmenen vahvuisen lapsiryhmän koko ottelun kestäneet kannustushuudot MyPalle.

Jos jostain ottelusta piti tulla tappio, niin cupissa se suotakoon selvästi vahvempaa vastustajaa vastaan. Sarjassa on tärkeää edetä voitosta voittoon, vaikkakin pahin kilpakumppani HaPK samoin kuin kaikki muutkin vastustajat ovat jo kompuroineet sen verran, että pariin pistemenetykseenkin saattaa jopa olla varaa.

MyPan ottelut jatkuvat lauantaina Mikkelissä MiPKin vieraana.