Laitapakki Juhani Rauos jatkaa MyPassa
Juniorivuotensa kahdeksantoistavuotias Rauos pelasi Kuusankoskella Kumussa ja myöhemmin KJP:ssä. Lisäksi hän pelasi MyPan riveissä muutamassa 17-vuotiaiden SM-karsintaottelussa kaudella 2019, jolloin jatkokarsintapaikka SM-sarjaan jäi kolmen pisteen päähän.
Rauos on pelannut Kolmosta kaksi kautta, päättyneellä kaudella MyPassa 17 ottelua ja 2021 KJP:ssä 12 ottelua. Näin Rauos kommentoi päättynyttä kautta MyPassa: "Viime kaudella oli hyvää kamppailua peliajasta ja itseni kanssa samalla pelipaikalla pelaa joukkueen kokeneempia johtavia pelaajia. Heiltä sai viime kaudella hyviä neuvoja ja näki esimerkkiä, siitä miten he tekevät asioita treeneissä."
Kausi 2023 on Rauokselle haastava armeijan vuoksi, mutta jalkapallo ei jää sivuseikaksi. "Armeijaan meno vaikuttaa varmasti omaan tulevaan kauteen, mutta kaikkeni annan, että ensi kaudella tulee myös vastuuta. Vahvuuteni jalkapalloilijana ovat enemmänkin puolustuspelaamisessa. Toisaalta nousen kyllä mielelläni myös hyökkäyksiin mukaan, jos laidassa on latu vapaa. Henkistä kanttia löytyy myös omasta mielestä hyvin. Kehitettävää löytyy varmasti joka osa-alueelta, aina voi olla kaikessa parempi. Henkilökohtaiset tavoitteet on tietenkin kehittyä itse mahdollisimman paljon ja saavuttaa joukkueena asetettu yhteinen päämäärä."