MAALIVAHTILEIRI KERÄSI LUPAUKSET MYLLYKOSKELLE
MyPa juniorit ry järjesti maanantaina 16.6 perinteisen Ota Koppi-maalivahtileirin Kymenlaakson Sähkö Stadionilla. Arvostettu nuorten maalivahtien leiripäivä järjestettiin nyt 15. kertaa. Päivä kietoutuu aina tietyn teeman ympärille, minkä mukaan suunnitellaan harjoitukset. Päivän pääaihe oli tällä kertaa liikkeestä torjuminen.
- On tärkeää muistaa pysähtyä ennen torjuntaa. Nuoret sanoivat päivän päätteeksi sen olleen se asia, mikä jäi mieleen. Monella huippuvahdilla esimerkiksi Valioliigassa tai Veikkausliigassa on tässä ongelmia, joten se on hyvä oppia pienestä pitäen ja saada siitä kantava juttu tulevaisuuteen, MyPa junioreiden maalivahti- ja seuravalmentaja Jussi Riikonen kertoo.
Riikonen muistuttaa, että Suomen suurimpiin maalivahtileireihin lukeutuva tapahtuma ei olisi mahdollinen ilman talkooväkeä ja kollegoita. Vetäjinä olivat MyPan entinen maalivahti Ville Iiskola, nykyisin Veikkausliigaseura KTP:ta edustava Jere Pyhäranta, kotkalainen Antti Pynnynen, kouvolalaiset Eetu Karjalainen ja Miika Korpelainen sekä myllykoskelainen Tuomas Hakalahti.
- Mukana oli paljon innokkaita lapsia ja hyviä maalivahdin alkuja. Siellä oli paljon juttuja, mitä täytyy kehittää ja mitä he osasivat jo, Iiskola miettii.
Kioskipuolesta vastasivat Pirjo Vainonen ja Taija Pakarinen. Yleisistä järjestelyistä kiitosta saivat Vuokko ja Eero Hakalahti sekä Pirkko Itälä. Leiri veti nuoria puoleensa laajalta säteeltä, sillä laji-innokasta osastoa saapui kauimmiltaan Nivalasta saakka.
Lapset olivat itse innoissaan päivän tapahtumista. Monet kokivat oppineensa uusia ja mielenkiintoisia asioita. Nimenomaan pysähtyminen ennen torjuntaa nousi esiin myös nuorten suusta. 13-vuotias Tim Räihä kehuu viihtyneensä Saviniemessä erittäin hyvin ja oppineensa joitakin asioita. Räihän maalivahtiesikuviin lukeutuu Evertonin yhdysvaltaistorjuja Tim Howard.
- Päivä oli tosi kiva ja opettavainen. Harjoittelimme enemmän pysähtymistä, ja se jäi minulle mieleen, maajoukkueen pelejä aktiivisesti seuraava 12-vuotias Laura Pessa puolestaan sanoo.
Kuvasatoa päivästä:
Nuoret harjoittelivat pallon eteen venymistä.
Ville Iiskola opasti maalivahdin alkuja 132 Veikkausliigaottelun kokemuksella.
Veikkausliigaseura KTP:ta edustava Jere Pyhäranta jakoi neuvojaan maalivahtileirillä.
Kaunis sää suosi urheilullisia nuoria.
Liikkeestä torjuminen oli maalivahtileirin teema.
Jussi Riikonen ohjeisti laajalta säteeltä Saviniemeen saapuneita jalkapallolupauksia.
Myös venyttely kuului asiaan.
Riikonen antoi yleispalautetta ennen ruokataukoa.
Innokkaat futaajat kokoontuivat yhteiskuvaan.