MYPA AVASI SYYSKIERROKSEN VOITOLLA

MYPA AVASI SYYSKIERROKSEN VOITOLLA

MYPAn avauskokoonpano: Miika Korpela, Paavo Kujala, Heikki Pulkkinen, Miro Paajanen, Benjamin Niveri, Joonas Tiihonen, Niko Roitto, Samuel Lindeman, Tomi Räikkönen, Jimi Kyytsönen, Jussi-Pekka Rämä

Vaihdossa: Toni Lehtonen, Ville Rautakorpi, Joonas Vainio, Eevert Hellsten, Arttu Huovila, Samuel Arponen, Matias Riikonen

Lappee JK:n ensimmäisen puoliajan kova prässi aiheutti MYPAlle hankaluuksia varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. Kotijoukkue pystyi kuitenkin nihkeän alun jälkeen nousemaan jälleen voittoon.

Ottelu oli ensimmäisellä puoliajalla varsin tasaista taistelua. Lappee JK pystyi kovalla prässillään aiheuttamaan jonkin verran hankaluuksia MYPAn pelin avaamiselle. Harhasyöttöjen määrä oli joukkueen alkukauden esityksiin nähden yllättävän suuri. Kaikesta huolimatta MYPA sai kuitenkin luotua ottelun ensimmäisen maalipaikan neljän minuutin pelin jälkeen. Paavo Kujalan pitkän rajaheiton jälkeen pallo ajautui Tomi Räikköselle rangaistusalueen rajalle, mutta vielä tällä kertaa "Tomppa" latasi pallon yli maalin.

Lappee JK sai seitsemän minuutin pelin jälkeen ensimmäisen pienen painostusjakson MYPAn päätyyn, mutta se ei tuottanut vielä todellista maalipaikkaa. Minuuttia myöhemmin lappeenrantalaishyökkääjä voitti Miro Paajasen juoksukilpailussa ja eteni nokikkain MYPA-vahti Miika Korpelan kanssa. Korpela veti MYPAn onneksi pidemmän korren ja venyi tärkeään torjuntaan.

Pari minuuttia edellisestä ja nähtiin varsin erikoinen tilanne. MYPAn puolustuksesta lähtenyt purkupallo ajautui aina Lappee JK:n maalivahdille Simo Partiselle. Partinen tuli katkaisemaan palloa rangaistusalueen ulkopuolelle, mutta purku epäonnistui. Tomi Räikkönen ryntäsi aiheuttamaan painetta lappeenrantalaisten maalivahdille ja yritti vetää saksipotkua korkealta pudonneesta epäonnistuneesta purkupallosta, mutta kotiyleisön harmiksi "Tompan" taidokas yritys ei tuottanut tulosta.

Tilanteista ei ensimmäisellä puoliajalla ollut pulaa. 14 minuutin pelin jälkeen vierasjoukkueella oli oma paikkansa. Lappeenrantalaiset pääsivät jopa luvattoman helposti viemään hyökkäyksensä aina MYPAn rangaistusalueen rajalle asti. Toni Tiainen pääsi hyvästä paikasta laukomaan kohti maalia. Miika Korpela venyi jälleen mainioon torjuntaan ja jatkotilanteesta tuomittiin paitsio.

MYPAn seuraava paikka avautui Samuel Lindemanille kun 24 minuuttia oli pelattu. Vastassa oli enää Partinen, joka torjui todella upeasti "Linden" yrityksen. Jatkoa seurasi pari minuuttia myöhemmin kun Paavo Kujala teki vahvan nousun vasemmalta laidalta. Keskitys maalin eteen tavoitti Rämän, joka ei kuitenkaan saanut pallo etukulmasta sisään. Jatkopalloon ehti Kujala, jonka laukaus meni kuitenkin ohi maalin.

Reilun puolen tunnin pelin jälkeen Lindeman pelasi vielä hienolla nostolla puolustuksen selustaan paikan Rämälle, jonka nosto meni kuitenkin niukasti yli maalin.

Ottelun 33. minuutti toi sitten toivottua tulosta. Tilanne sai alkunsa Simo Partisen epäonnistuneesta maalipotkusta, jonka MYPA katkaisi. Pallo pelattiin oikeaan laitaan Tomi Räikköselle. Räikkönen lähetti matalan keskityksen maalille, joka tavoitti takatolpalta Samuel Lindemanin. "Linde" pääsi siirtämään pallon tyhjään maaliin ja vei kotijoukkueen 1-0 johtoon.

Vierasjoukkue tuli kuitenkin peliin mukaan 39. minuutilla. Lappee JK pääsi pelaamaan oikealta laidalta pallon keskelle, josta se lopulta ajautui rangaistusalueen rajalle Mavin Viisaiselle. Viisainen laukoi ja pallo nousi vastustamattomasti yli hieman vastassa olleen Miika Korpelan ja painui verkkoon. Näin lappeenrantalaisten tasoitusmaali katkaisi lopulta MYPAn pitkän nollaputken.

Lappee JK:lla oli vielä ennen ensimmäisen puoliajan loppua paikka siirtyä ottelussa jopa johtoon. Hyvään maalintekopaikkaan MYPAn pallonmenetyksen seurauksena hakeutununeen Kalle Koskisen veto meni kuitenki etukulmasta ohi maalin.

Näin puoliajalle lähdettiin lukemissa 1-1.

Toisen puoliajan alussa MYPA antoi Lappee JK:n niin sanotusti maistaa hieman omaa lääkkettään. Kotijoukkue pääsi prässäämään ylhäältä ja se aiheutti vaikeuksia lappeenrantalaisten puolustukselle. Ensimmäinen näyte nähtiin kun toista puoliaikaa oli pelattu vain pari minuuttia. Jimi Kyytsönen katkaisi syötön hyökkäyspäässä ja pallo kimposi Samuel Lindemanille. "Linde" petasi avopaikan Jussi-Pekka Rämälle, mutta "Jupen" veto meni päin Simo Partista.

MYPA sai yhä enemmän otetta pelistä. Korkea prässi avasi jälleen maalipaikan ja tällä kertaa Lindemanille kun 54.minuuttia oli pelattu. "Linden" kaukolaukaus painui kuitenkin vähän ohi maalista.

Palkinto tuli lopulta ottelun 56. minuutilla. Jimi Kyytsönen vapautettiin oikealla laidalla täyteen vauhtiin ja "Jimbon" nappikeskitys tavoitti etutolpalta Tomi Räikkösen. Voi jopa sanoa, että kovasti töitä ottelusta toiseen tekevä "Tomppa" siirsi pallon pitkästä aikaa ja ansaitusti maaliin ja vei kotijoukkueen 2-1 johtoon.

Johtomaalin jälkeen MYPAn prässi jonkin verran putosi, mutta se ei aiheuttanut suurempaa hätää fiksusti jälleen kerran puolustaneelle kotijoukkueelle. Topparipari Heikki Pulkkinen ja Miro Paajanen sekä viimeisenä lukkona jälleen varmasti pelannut Miika Korpela pitivät huolen siitä, ettei korkeilla palloilla MYPAn maalille ollut juurikaan asiaa.

MYPA oli vielä lopussa saada paikan, kun Simo Partinen tuli jälleen katkaisemaan pitkää pallo rangaistusalueen ulkopuolelle. Hieman uhkarohkeastikin pelannut Partinen piti palloa hallussaan turhankin pitkään ja Jussi-Pekka Rämä oli ryöstää pallon Partisen jalasta. Vierasjoukkue selvisi tilanteesta lopulta säikähdyksellä.

Enempää maaleja ottelussa ei nähty, vaan MYPA nappasi syyskierroksen avausottelusta täydet kolme pistettä.

Seuraava ottelu on kuuma paikallisderby lauantaina 29.7. Lehtomäen tekonurmella kohdataan FC Peltirumpu ja ottelu alkaa klo 14.00!