MYPA JA PEKA AVASIVAT KAUDEN MAALITTOMALLA TASAPELILLÄ

MYPA JA PEKA AVASIVAT KAUDEN MAALITTOMALLA TASAPELILLÄ

Otteluun oman mausteensa antoi luontoäiti. Kaunis talvinen ilma vaihtui juuri ottelun alkaessa ajoittain sankaksi lumisateeksi, joka vaikutti peliin näkyvästi.
Liukasta palloa oli vaikea hallita eikä liukas tekonurmi sitä helpottanut. Kaatumisia ja virhesyöttöjä nähtiin paljon, vaikka kyseessä olikin harjoituskauden ensimmäinen peli.

MYPA juoksutti kentälle monta uutta kasvoa. Testipelaaja Johannes Kytilä pelasi koko ottelun keskuspuolustajana antaen valmennukselle hyvät näytöt. Joel Peltola, Elias Kyyhkynen, Joakim Lindberg, Onur Celik ja Niko Ikävalko tekivät kaikki ensimmäisen esiintymisensä MYPAn avauskokoonpanossa.
MYPA oli koko ottelun kuskin paikalla, vaikka maalit jäivätkin puuttumaan. Ensimmäisellä puoliajalla parhaat paikat pelattiin Ikävalkolle, Anttoni Huttuselle ja Kaarel Ustalle. PeKa-vahti veti kuitenkin pidemmän korren jokaisessa tilanteessa.

Toisella puoliajalla MYPAn kokoonpanoon tuli 8 vaihdon myötä lisää ensikertalaisia. Samalla saatiin kolme debyyttiä lisää, kun Valtteri Kangasniemi, Kasperi Kinnunen ja Tommi Mensonen astelivat kentälle. MYPA jatkoi paikkojen luomista myös toisella puoliajalla. Tommi Roponen hätyytteli PeKa-maalia pariinkin otteeseen kuten myös Oskari Nurminen. Onur Celik, Usta, Jari Hassel, Niklas Rautomäki ja Kangasniemi pääsivät kaikki vuorollaan yrittämään, mutta verkkoon asti ei pallo löytänyt. PeKa tyytyi hakemaan läpi ottelun vastaiskuja, mutta paria ohilaukausta lukuunottamatta ei MYPA-vahdeilla töitä ollut.

MYPAn päävalmentaja Jukka Karjalainen oli tyytyväinen tapahtumaan, vaikka tulos jäikin laihaksi.
- Sen verran kilpailunhaluinen olen, että haluan aina voittaa. Tulokseen en ole tyytyväinen varsinkaan näillä maalipaikoilla. Mutta saimme pelaajista paljon tietoa, vaikka sää sekoittikin molempien peliä. Kahden viikon päästä pelaamme FC Hakaa vastaan Suomen Cupissa. Meillä on paljon töitä tehtävänä, Karjalainen tiivisti.

MYPAn seuraava ottelu on siis 26.1, jolloin se matkaa Suomen Cupin avauksessaan Valkeakoskelle FC Hakan vieraaksi. Seuraavan kotiottelun MYPA pelaa 2.2, jolloin FF Jaro saapuu Lehtomäen tekonurmelle.

 

0-0

(0-0)

MYPA

Joel Peltola (mv) (46' Tommi Mensonen)
Elias Kyyhkynen (46' Olli Kähkönen)
Johannes Kytilä
Leevi Perkiö (46' Valtteri Kangasniemi)
Rico Ryöpäs (46' Kasperi Kinnunen)
Kaarel Usta
Joakim Lindberg (46' Jari Hassel)
Anttoni Huttunen (46' Niklas Rautamäki) (70' Leevi Perkiö)
Arttu Huovila (46' Oskari Nurminen)
Niko Ikävalko (46' Tommi Roponen)
Onur Celik

PeKa

-

-

-