MYPA kaatoi TPS:n komein 3-1-lukemin

MYPA kaatoi TPS:n komein 3-1-lukemin

MYPA kaatoi TPS:n keskiviikkona KSOY Stadionilla maalein 3-1.
 
Ottelun ensimmäinen tekopaikka siunaantui vieraille. 4. minuutilla Mika Ääritalo murtautui väkisin boxiin ja laukoi, mutta ohitse.
 
5. minuutilla MYPA loi ensimmäiset vaaralliset paikkansa. Anttoni Huttunen kaadettiin ja MYPA sai hyvästä paikasta vapaapotkun. Huttunen antoi vapaapotkun itse maalin edustalle. TPS:n maalivahti nyrkkeili pallon selvemmille vesille, mutta MYPA pääsi irtopalloon ensiksi. Kahdesti pääsi kotijoukkue laukomaan, mutta molemmilla kerroilla oli TPS:n puolustaja jalkoineen välissä.
 
10. minuutilla TPS oli päästä johtoon, kun Solomon Duah pääsi läpiajoon, mutta Tomas Turunen venyi torjuntaan. Minuuttia myöhemmin Huttunen pelasi nätisti pallon boxiin ja Kaarel Usta pääsi laukomaan. Osuma palloon oli huono ja TPS pääsi siivoamaan pallon yli sivurajan.
 
17. minuutilla MYPA siirtyi 1-0-johtoon. Oskari Pasanen antoi pitkän sivurajaheiton Jussi-Pekka Rämälle, sen jälkeen pallo ajautui Rony Huhtalalle, joka iski läheltä pallon verkkoon.
 
20. minuutilla kauden upein maali oli todella lähellä nähdä päivänvalon KSOY Stadionilla. TPS:n maalivahti pelasi itsensä ulos tilanteesta ja Rämä pääsi laukomaan 35 metristä kohti maalia. Pallo pomppasi kuitenkin aavistuksen kovaa rangaistuspilkun kohdalla ja livahti pari senttiä yli maalin.
 
35. minuutilla TPS:n Duah pääsi läpiajoon, mutta laukoi ohi maalin. 41. minuutilla MYPA iski pelin 2-0:aan. Pallo pelattiin TPS:n boxiin, Huhtala oli selkeästi paitsiossa, mutta ei osallistunut peliin. TPS:n puolustus odotti kaiketi hieman paitsiovihellystä, mutta Huttunen kirmasi paikalle ja sijoitti pelivälineen TPS-maalin oikeaan alakulmaan. 
 
Toiselle puoliajalle TPS tuli raivokkaalla asenteella hakemaan maaleja. Heti ensimmäisillä minuuteilla se loi parikin paikkaa MYPA:n maalille, mutta vedot viuhuivat ohi maalin.
 
MYPA:llakin oli paikkoja lisämaaleihin. 56. minuutilla Huttunen kaadettiin ja hän itse ampui vapaapotkun voimalla kohti TPS:n maalia. Pallo osui kuitenkin muuriin. 59. minuutilla TPS pääsi laukomaan kahdesti kohti Turusen vartioimaan maalia. Ensimmäisen todella hurjan vedon peitti urhoollinen MYPA:n puolustus ja toisen liimasi Turunen hanskoihinsa.
 
72. minuutilla TPS sai viimein toimitettua pallon MYPA:n maaliin. Avustava erotuomari liputti kuitenkin paitsion merkiksi. 75. minuutilla Turunen venyi upeaan torjuntaan, saaden hieman näppejään vedon väliin ja pallo osui verkon sijaan tolppaan.
 
TPS painosti, mutta MYPA iski ajoittain hyvin vastaan. 85. minuutilla TPS:n maalivahti pelasi itsensä tilanteesta ulos ja Huhtala pääsi sijoittamaan pallon tyhjään maaliin.
 
86. minuutilla TPS:n kavennus oli todella lähellä. TPS pääsi laukomaan kulman jälkitilanteesta peräti neljästi, mutta MYPA:n urhoollinen puolustus peitti vedoista kolme ja viimeisen yrityksen torjui Turunen.
 
89. minuutilla TPS:n painostus tuotti viimein tulosta ja Albijon Muzaci pääsi kaventamaan numeroiksi 3-1. Erotuomarin antamalla lisäajalla TPS loi vielä useamman vaarallisen tilanteen, mutta MYPA:n maalilla Turunen venyi aina pallon tielle ja MYPA kuittasi sarjapisteet voittolukemin 3-1.