MYPA MATKAA AC OULUN VIERAAKSI

MYPA MATKAA AC OULUN VIERAAKSI

MYPA päättää Suomen Cupin lohkovaiheen lauantaina Oulussa.

MYPAn mahdollisuudet yltää lohkossaan kahden parhaan joukkoon ja jatkopaikkaan ovat ohuet, mutta teoreettisesti olemassa. Jatkopaikka edellyttää selvää voittoa lauantaina AC Oulusta ja samalla muiden tulee pelata sopivasti ristiin. Tilanteesta huolimatta MYPA matkaa Ouluun tulos mielessään.
- Tilanne on tämä ja me tiedämme sen. Ainakin meidän tehtävämme on erittäin selkeä. Tulos tai ulos sopii paremmin kuin hyvin tähän, joukkueen päävalmentaja Jukka Karjalainen toteaa.

Oulun reissulta jää kokoonpanosta pois varmuudella muutama pelimies. Benjamin Niveri, Paavo Kujala ja Tommi Roponen ovat edelleen sivussa ja viime viikon lopulla myös Leevi Perkiö liittyi sairastuvalle. Arttu Huovila ja Veeti Tuomala ovat puolestaan armeijan leivissä. Samuel Lindeman on aloittanut harjoittelun joukkueen kanssa, mutta keskikenttämiestä ei vielä Oulussa nähdä tositoimissa. Sen sijaan Oskari Nurminen ja Nuutti Laaksonen ovat palanneet miesvahvuuteen.
- Perkiö kuntouttaa jalkavammaansa seuraavat 2-3 viikkoa. Lindeman harjoitteli viikon hyvin, mutta tämä ottelu tulee liian nopeasti hänelle, Karjalainen selventää.

MYPA on pelannut Suomen Cupin alkulohkossa kolme ottelua. FC Hakaa ja FF Jaroa vastaan pisteet jaettiin, mutta kaksi viikkoa sitten Kouvolassa pelatussa ottelussa MuSa oli parempi maalein 1-4. AC Oulu on puolestaan pelannut kaksi ottelua. Avausottelussa joukkue hävisi vieraskentällä FC Hakalle, mutta oululaiset onnistuivat toisessa ottelussaan kaatamaan FF Jaron Pietarsaaressa. Lohkoa johtaa MuSa seitsemällä pisteellään. Toisessa jatkopaikassa on kiinni FC Haka neljällä pisteellä, jota AC Oulu jahtaa kolmella pisteellään. FF Jaro ja MYPA ovat viimeisinä kahdella pisteellään.

AC Oulu – MYPA pelataan Oulussa Heinäpään palloiluhallissa lauantaina 23.2.2019 klo. 15.30 alkaen.