MYPA matkaa seuraavaksi NJS:n vieraaksi

MYPA matkaa seuraavaksi NJS:n vieraaksi

Menossa mukana Mainostoimisto Creature AD

Kuva: Repa Räikkönen

Tiivillä ottelutahdilla jatketaan kun lauantaina 14.8 MYPAlla on edessä vierasottelu Nurmijärven Jalkapalloseuraa vastaan. Ottelu Klaukkalan nurmella vihelletään käyntiin klo 17.00.

MYPA kohtasi NJS:n kauden avausottelussaan KSOY stadionilla ja toukokuun lopulla pelatusta ottelusta tuloksena oli 0-2 tappio. Kahdesti Käpylän Pallon kaataneen MYPAn positiivinen vire antaa kuitenkin vahvaa uskoa, että tappio on nyt kuitattavissa.

-Tietenkin lähdemme samalla taisteluilmeellä kuin kahteen edelliseenkin peliin. Sarja-avausta hallittiin silloin ja oltaisiin ansaittu enemmän kuin tappio. Vierasvoittoa lähdetään hakemaan lauantaina, päävalmentaja Marko Honkanen kertoo tunnelmia ottelupäivän aattona.

Lopullinen kokoonpano selvinnee vasta viimeistelyharjoituksen jälkeen. Tiiviin ottelutahdin keskellä pelaajiston suhteen on saatu myös hyviä uutisia.

-Varmaankin viimeistelytreenin jälkeen selviää ketkä ovat pelikuntoisia. Siellä on muutamalla pelaajalla pieniä vaivoja. Tomi Räikkösen ja Niklas Rautomäen tilanteisiin ollaan saatu hyviä uutisia. Molemmat pääsevät palamaan harjoituksiin ja sitä myöden pikkuhiljaa myös pelikuntoisiksi, Honkanen selvittää pelaajistonsa tilannetta.

Tuloskäyrä joukkueilla lauantain ottelun alla näyttää päinvastaisiin suuntiin. NJS on viidestä viimeisimmästä kamppailustaan voittanut yhden, pelannut kerran tasan ja tappioita on kasaantunut kolme kappaletta. MYPA on puolestaan voittanut kolme kertaa ja hävinnyt kaksi kertaa. NJS on ennen lauantain kamppailua kahden pisteen päässä ja sarjataulukossa pykälän verran MYPAA ylempänä sijalla kahdeksan.

Tehotilastoissa MYPAn tehokkaimpina häärivät viisi kertaa maaliverkkoa venyttäneet Jussi-Pekka Rämä ja Tommi Roponen. NJS:lla vastaavasti Miro Salminen sekä Joona Tukiainen ovat osuneet maalipuiden väliin neljä kertaa.

Creature AD

Mainostoimisto Creature AD. on luova ja joustava mainostoimisto. Projektimme toteutamme aina yhteistyössä asiakkaan kanssa ja pidämme asiakkaan ajan tasalla. Haluamme tarjota asiakkaillemme luotettavan, helppokäyttöisen ja ennen kaikkea laadukkaan yhteistyön. Jos sinulla on tarve uudistaa kotisivut, verkkokauppa tai haluat kasvattaa digimarkkinoinnilla yrityksesi liikevaihtoa?

 

Ota rohkeasti yhteyttä!

Lisätietoja: creaturead.fi