MYPA MATKUSTAA MIKKELIN PALLOKISSOJEN VIERAAKSI
MYPAn kauden kuudestoista ottelu pelataan vieraskentällä Mikkelissä jossa se kohtaa legendaarisen Urheilupuiston nurmella MiPK:n keskiviikkona 8.8. Ottelu alkaa klo 19.00!
MYPA palautteli junaansa takaisin raiteilleen kun se lauantaina kaatoi kotikentällään FC Vaajakosken. Joukkue oli koonnut rivinsä Järvenpäässä kärsityn murskatappion jälkeen erinomaisesti. Voitto Vaajakoskesta helpottaa huomattavasti valmistautumista Mikkelissä pelattavaan vierasotteluun ja edellisen kotiottelun lehdistötilaisuudessa samaa mieltä oli myös päävalmentaja Jukka Karjalainen.
-Tämmöisen voiton jälkeen on huomattavasti helpompi lähteä rakentamaan tulevia viikkoja. Otetaan hyvät asiat mukaan ja kehitetään tiettyjä osa-alueita. Näin saadaan hyviä tuloksia jatkossakin.
Joukkueet kohtasivat Saviniemessä toukokuussa ja tuolloin MYPA nappasi kauden ensimmäisen kotivoittonsa lukemin 1-0. Ottelun ratkaisija oli kuinkas muutenkaan kuin 17 maalia tällä kaudella iskenyt Jussi-Pekka Rämä.
MYPA ja lähtee otteluun viidentoista ottelun jälkeen sarjataulukon sijalta kolme ja MiPK puolestaan sijalta seitsemän mutta vain kolme pistettä MYPA:n perässä. MYPAn tapaan myös MiPK nappasi viimeisestä ottelustaan voiton vierasottelusta NJS:ää vastaan. 0-1 voittolukemiin päättyneen ratkaisumaalin iski Rafael.
MiPK:n ja MYPAn edellinen kohtaaminen Urheilupuistossa löytyy niinkin kaukaa kuin 18.5.1975. Tuolloin tehtiin myös legendaarisen "Urskin" yleisöennätys 6702 katsojaa.