MYPA NOUSI LOPUSSA VOITTOON
MYPA sai kuin saikin palkintonsa Mikkelin Urheilupuistossa ottelun lopussa ja haki maukkaan vierasvoiton. Kaan Kovanen tuli jälleen kerran vaihdosta ja otti tärkeän roolin.
Pallonhallinta oli suurimmaksi osaksi vierasjoukkueella ensimmäisellä puoliajalla. Se sai myös luotua muutaman potentiaalisen maalipaikan. Ensimmäinen näistä osui Jari Hasselille jo ottelun alussa, kun rajaheiton jälkeen Hassel pääsi laukomaan rangaistusalueen sisältä. Tatu Österlund MiPK:n maalilla torjui kuitenkin näyttävästi Hasselin laukauksen. Oma paikkansa oli myös Rico Ryöpäksellä joka yritti ovelaa nostoa rangaistusalueen ulkopuolelta. Österlund onnistui kuitenkin venyttämään takakulmaan matkalla olleen pallon kulmapotkuksi. Hyökkäyksen tueksi noussut Benjamin Niverikin joutui kertaalleen toteamaan Österlundin eteväksi torjujaksi.
MiPK jäi vähille maalipaikoille, mutta onnistui hyödyntämään yhden harvoistaan ottelun 35. minuutilla. Kokenut hyökkääjä Rafael pääsi puskemaan oikealta laidalta tulleen nappikeskityksen MYPA-vahti Tomas Turusen ulottumattomiin ja kotijoukkue siirtyi vierasjoukkueen hallinnasta huolimatta 1-0-johtoon. Vielä ensimmäisen jakson lopulla MiPK:n Isaac Kannahilla oli paikka vastahyökkäyksen jälkeen lisätä kotijoukkueen johtoa, mutta Tomas Turunen esti mainiolla torjunnallaan Kannahin yrityksen.
Tauolle lähdettiin kotijoukkueen johtaessa 1-0.
Toinen puoliaika jatkui samantyyppisenä. Pallonhallinta pysyi MYPAlla. Viimeiselle kolmannekselle se ei kuitenkaan löytänyt kunnon aseita ja tehot antoivat odottaa itseään. Vastaavasti omassa päädyssä homma toimi. MYPAn puolustus pysyi tiiviinä eikä Tomas Turusen tarvinnut paraatitorjuntoihin venyä.
Ratkaisuja saatiin odotella loppuminuuteille asti. MYPA haki vaihdoilla lisää voimaa hyökkäykseen kun Benjamin Niveri tuli 75. minuutilla vaihtoon ja viime aikoina tehokkaasti vaihdosta kentälle tullut Kaan Kovanen korvasi Niverin. Kovanen pääsikin hetki kentälle tulonsa jälkeen kokeilemaan laukaustaan, mutta tämän Österlund vielä selvitti.
83. minuutilla tuli vihdoin tulosta. MYPA rakenteli rauhallisesti puolustusalueelta asti hyökkäystään. Pallo toimitettiin lopulta rangaistusalueelle Jussi-Pekka Rämälle joka pudotti pallon rangaistuslueen rajalle Kovaselle. Kovanen kiitti jälleen kerran vastuusta ja pamautti kauden kuudennen maalinsa vastustamattomalla ylänurkka laukauksella.
Kärsivällisesti omaan pelaamiseensa uskonut vierasjoukkue käänsi kuin käänsikin pelin lopulta itselleen. Voittomaalin lähtenyt tilanne rakennettiin hyvin samalla kaavalla kuin tasoituskin. Rauhallinen pelinrakentelu johti lopulta ristipalloon vasemmalle laidalle Paavo Kujalalle. Kujala päätti ajaa röyhkeästi rangaistusalueen sisään ja laukoi pallon tarkasti takakulmaan.
Viisaasti loppuminuutit pelannut MYPA nappasi lopulta arvokkaan vierasvoiton lukemin 1-2.
MYPA pelaa seuraavaksi kotiottelun 18.8 jolloin Kymenlaakson Sähkö stadionille vastustajaksi saapuu LPS.
1-2
(1-0)
35. 1-0 Rafael (MiPK)
83. 1-1 Kaan Kovanen (MYPA)
86. 1-2 Paavo Kujala (MYPA)
MYPA
Avauskokoonpano:
2. Benjamin Niveri (75. Kaan Kovanen)
7. Rico Ryöpäs
8. Heikki Pulkkinen (C)
9. Samuel Lindeman
10. Tomi Räikkönen
14. Simo Majander
16. Jussi-Pekka Rämä
17. Jari Hassel (70. Joonas Tiihonen)
18. Oskari Nurminen (20. Paavo Kujala)
22. Kaarel Usta
25. Tomas Turunen (mv)
Vaihtopelaajat:
1. Joel Peltola (mv)
3. Leevi Perkiö
5. Kaan Kovanen
6. Joonas Tiihonen
13. Olli Kähkönen
20. Samuel Arponen
21. Paavo Kujala
MiPK
Avauskokoonpano:
1. Tatu Österlund
2. Jaakko Teräsranta
3. Tommi Ekmark
4. Sami Ekmark
7. Isaac Kannah
9. Rafael (66. Martin Stamboliyski)
10. Tuomas Koppelomäki
11. Antti-Pekka Kesonen
12. Ville Kirvesoja
18. Mikko Kausto (88. Santeri Suutari)
33. Miika Ekmark (34. Jesse Putkonen 90+2 var)
Vaihtopelaajat:
8. Jalmari Haapea
17. Santeri Suutari
19. Martin Stamboliyski
22. Jesse Putkonen
23. Calvin Damm
24. Akseli Kaukonen
30. Antti Lampinen