MYPA TAISTELI UPEAN VOITON
Kuva: Nadja Kaleton
Lukuisista poissaoloista kärsinyt kotijoukkue jätti kaiken mahdollisen Kymenlaakson Sähkö stadionin tantereelle ja otti neljännen peräkkäisen voiton. Miika Kolsi oli saatu apuihin KTP:stä. Jussi-Pekka Rämän loukkaantuminen herätti huolta ottelun jälkeen.
663 katsojaa pääsi juhlimaan ottelun avausmaalia jo 6. minuutilla. MYPA sai vapaapotkun vasemmalta jota antoi totutusti Simo Majander. Viikinkien maalivahti Denys Pervov haparoi ulostulossaan ja pallo putosi maalivahdin käsistä Tomi Räikkösen ulottuville. "Tomppa" latasi pallon maalin edustalta voimalla verkkoon ja vei MYPAn 1-0-johtoon.
Viikinkien hyökkäyspeli tiedettiin ennakkoon yhdeksi sarjan vaarallisimmista ja sitä se myös oli. Pallo liikkui pelaajien välillä varsin näyttävästi ja MYPA joutui nopean johtomaalinsa jälkeen pitkäksi toviksi puolustuskannalle. Todellisia huippupaikkoja syntyi kuitenkin varsin vähän. Nemanja Bigan ja Julius Remeksen tilanteet päättyivät lopulta MYPA-vahti Tomas Turusen helppoihin torjuntoihin.
Kotijoukkue sai kovimman paineen purettua reilun parinkymmenen minuutin jälkeen. 25 minuuttia oli pelattu kun Miika Kolsi laukoi vihaisen kudin niukasti yli maalin. Vain hetkeä myöhemmin Saviniemen lehtereillä päästiin jälleen juhlimaan. Erikoistilanteissa varsin terävästi tällä kaudella esiintynyt kotijoukkue oli oli jälleen tehokas ottelun 28. minuutilla. Simo Majanderin kulma aiheutti painetta Viikinkien puolustuksessa ja lopulta maalisinko Jussi-Pekka Rämä pääsi siirtämään MYPAn 2-0-johtoon.
2-0-tilanteessa lähdettiin ottelun tauolle.
MYPA oli jälleen puoliajan alussa terävä. 48 minuuttia oli pelattu kun Tomas Turusen pitkä avaus tavoitti Jussi-Pekka Rämän. "Jupe" tarjoili Jari Hasselille täysin avoimen maalipaikan mutta "Japan" avausmaali Kakkosessa MYPAn paidassa antaa vielä odottaa itseään kun laukaus painui ohi maalin.
Viikingit pääsi kaventamaan pian kotijoukkueen huippupaikan jälkeen. MYPAn puolustus ei saanut purettua Viikinkien kovaa painetta omalta rangaistusalueeltaan ja pelaajaruuhkan keskeltä Jan Eklund pääsi ohittamaan Tomas Turusen ottelun 52. minuutilla
Kotijoukkue pääsi kuittamaan kavennusmaalin kuitenkin varsin nopeasti. Varsin positiivisen kuvan taistelullaan jättänyt KTP-apu Miika Kolsi katkaisi komealla liukutaklauksella Viikinkien hyökkäyksen ja sai pelattua pallon Tomi Räikköselle. Räikkönen lähetti loistavan pystysyötön Jussi-Pekka Rämälle ja "Jupe" viimeisteli tyylikkäällä nostolla kauden kymmenennen maalinsa. Valitettavasti maalitykki joutui pian toisen maalinsa jälkeen jättämään kentän saatuaan tällin jalkaansa ja tilalle tuli Joonas Tiihonen.
Viikingit tuli vielä maalin päähän ottelun 69. minuutilla. Tomas Turusen maalipotku epäonnistui ja Viikinkien Cheikh Toure pääsi nopeasta vastahyökkäyksestä kaventamaan lukemiksi 3-2.
Vierasjoukkue sai luotua vielä kovan paineen ottelun loppua kohti mutta MYPAn puolustuslinja loistavan ottelun pelanneen Benjamin Niverin ja maalivahti Tomas Turusen johdolla kestivät lopun vyörytyksen ja punavalkoiset juhlivat neljättä peräkkäistä voittoa.
MYPAn kausi Kakkosessa jatkuu vierasottelulla Nurmijärven Jalkapalloseuraa vastaan 16.6.

3-2
(2-0)

6. 1-0 Tomi Räikkönen (MYPA)
28. 2-0 Jussi-Pekka Rämä (MYPA)
52. 2-1 Jan Eklund (FC Viikingit)
59. 3-1 Jussi-Pekka Rämä (MYPA)
69. 3-2 Cheikh Toure (FC Viikingit)
MYPA
Avauskokoonpano:
2. Benjamin Niveri 81. var
7. Rico Ryöpäs
10. Tomi Räikkönen
11. Esko-Petteri Pesari
14. Simo Majander (C) 40. var
16. Jussi-Pekka Rämä (63. Joonas Tiihonen)
17. Jari Hassel (70. Olli Kähkönen)
18. Oskari Nurminen
22. Kaarel Usta
23. Miika Kolsi (79. Samuel Arponen)
25. Tomas Turunen (mv.)
Vaihtopelaajat:
1. Matias Riikonen
5. Kaan Kovanen
6. Joonas Tiihonen
13. Olli Kähkönen
20. Samuel Arponen
FC Viikingit
Avauskokoonpano:
1. Denys Pervov (mv.)
2. Tomi Kurvinen
6. Julius Remes 77. var
7. Nemanja Biga
12. Ayuub Abdi (39. Joel Paatelainen)
18. Teemu Honkaniemi
21. Jesse Mutikainen
22. Benjamin Thurling 43. var (66. Cheikh Toure)
23. Pierre Lejeune Nlate
24. Simon Thurling
26. Jan Eklund
Vaihtopelaajat:
9. Joel Paatelainen
11. Karim Jmaali
14. Jere Pulkkinen
20. Joonatan Parpala
25. Tomi Honkaniemi
27. Cheikh Toure