MYPA:lla keskiviikkona revanssin paikka - TPS jälleen vieraana

MYPA:lla keskiviikkona revanssin paikka - TPS jälleen vieraana

MYPA ja TPS pelaavat keskiviikkona vastakkain toisen kerran tällä kaudella.
 
27. huhtikuuta niin ikään KSOY Stadionilla pelattu ensimmäinen kohtaaminen päättyi tuolloin turkulaisen TPS:n 1-0-vierasvoittoon Ykkösen avauskierroksella.
 
- Olimme aika lailla loppuun asti mukana siinä pelissä. Lopussa "Tepsi" iski sitten nopeasti vastaan oman hyökkäyksen jälkeen iski pallon maaliin. Jokunen huippupaikka heillä oli jo ennen sitä, mistä he eivät tehneet. Meillä oli itse asiassa siinä ihan hyvä hyökkäys, ja sen jälkeen he iskivät vastaan pallon voittamisen jälkeen. Tepsi on hyvä joukkue, MYPA:n valmennustiimiin kuuluva Toni Huttunen muisteli viime kohtaamista. 
 
Ykkösen voittajasuosikkeihin lukeutuva TPS on sarjassa toisena, MYPA tällä hetkellä viimeisenä tasapistein AC Kajaanin kanssa.
 
Viime pelinsä MYPA hävisi 0-2-lukemin sarjakärki FC Hakalle. Jo etukäteen tiedossa oli, että MYPA:lla on edessä iso haaste Valkeakoskella. Sitä se on myös keskiviikkona kotiyleisön edessä. Huttunen kuitenkin luo uskoa joukkueensa mahdollisuuksista.
 
- Mikään joukkue ei ole ollut sellainen, että etukäteen voisi sanoa, ettei ole mitään mahdollisuutta. Joka pelissä on aina oma mahdollisuutensa. Tietenkin oman pelin pitää onnistua hyvin ja jokaisen pitää päästä vähintään sille omalle hyvälle tasolle, miksei vähän ylittääkin sitä, niin siinä on mahdollisuus voittaa Hakan tai TPS:n tasoinen joukkue.
 
Huttusen mukaan TPS on Hakaa suoraviivaisempi joukkue, joilla on nopeat kärkipelaajat, kuten Mika Ääritalo.
 
Viime pelistä Huttunen toivoo ennen kaikkea MYPA:n prässipelin parantuvan.
 
- Haka-pelissä juoksimme aika lailla. Ei meidän prässäämisellä ollut oikein mitään päämäärää viimeksi. Ylimmät pelaajat juoksevat itsensä hengiltä tuolla tavalla. Tuossa pelissä ei ollut sellaista yhtenäistä tekemistä, että olisimme voittaneet palloa ylempänä. Kun saimme pallon, oli aina se 70 metriä matkaa maalille. Voitimme vähän kaukana sen pallon, kun voitimme. Olisi mukavampaa voittaa pallo ylempänä, niin olisi vähän lyhyempi matka maalille.
 
MYPA-TPS keskiviikkona 19.6. klo 18.30 KSOY Stadionilla. Ottelua voi seurata myös suorana lähetyksenä Elisa Viihteeltä.