MYPAN SUOMEN CUP PÄÄTÖKSEEN
MYPA pelasi Suomen Cupin viimeisen ottelun lauantaina 23.2. Oulussa Heinäpään jalkapallohallissa. Ohuet jatkoonpääsymahdollisuudet rutinoitua ja paljon liigakokemustakin omaavaa vastustajaa antoivat kuitenkin Ykkösen kauteen valmistuvalle joukkueelle taas uuden kasvupaikan.
AC Oulu aloitti kovalla sykkeellä ja etenkin koko viime kauden ilman pelilupaa ollut Felix Orishani oli jatkuvasti MYPA-puolustuksen riesana. Kotijoukkue pyrki koko ajan pitämään kovaa tempoa ja usein mentiinkiin hallissa vauhdilla päästä toiseeen. Oululaisten laukaukset kolisivat hallin seinille. Kohti tulleet vierasjoukkueen puolustus ja hyvän ottelun pelannut MYPA-vahti Tomas Turunen hoitivat varmasti. MYPAn parhaat paikat tulivat Joona Raatikaiselle ja Niko Ikävalkolle.
Tauolle mentiin 0-0 tilanteessa.
Toiselle puoliajalle vaihdettiin paljon metrejä juosseen Olli Kähkösen tilalle Oskari Nurminen. Kovaan tempoon valmennus myös reagoi vaihtamalla reilun tunnin jälkeen kymppipaikalta Niko Ikävalkon Anttoni Huttuseen ja keskikentän raatajan Jari Hasselin Kaarel Ustaan. Rohkeasti myös jo 66. minuutilla otettiin Tomi Räikkönen kentältä ja tilalle juoksi Onur Celik. Viimeinen vaihto käytettiin 71. minuutilla Nuutti Laaksosen korvatessa Joona Raatikaisen. AC Oulu sai kertaalleen pallon maaliin mutta tilanne oli paitsio. Ottelun lopulla MYPAlla oli hyvä vastahyökkäys mikä kuivui kokoon kun kunnon laukausta ei saatu aikaiseksi.
MYPAn onnistujia olivat maalivahti Turusen lisäksi topparikaksikko Kytilä ja Pasanen. Kapteenina toiminut Hassel raatoi keskikentällä ja hyökkäyspäässä parhaiten oululaisia haastoivat Ikävalko ja Raatikainen.
Ottelu päättyi maalittomana ja MYPAn ohut jatkomahdollisuus oli mennyt. AC Oululle jäi vielä mahdollisuus kahden maalin voitolla viimeisessä ottelussa MuSaa vastaan päästä jatkoon. Joukkue käyttikin oljenkortensa ja otti 4-0 voiton lohkon viimeisessä ottelussa ja pudotti samalla MuSan pois Suomen Cupista. Ykkösen A-lohkosta jatkoon menivät AC Oulu ja FC Haka.

0-0
(0-0)

MYPA
Avauskokoonpano:
1 Tomas Turunen (mv)
4 Johannes Kytilä
5 Oskari Pasanen
7 Rico Ryöpäs
9 Niko Ikävalko (Anttoni Huttunen 61")
10 Tomi Räikkönen (Onur Celik 66")
13 Olli Kähkönen (Oskari Nurminen 46")
16 Jussi-Pekka Rämä
17 Jari Hassel (C) (Kaarel Usta 61")
26 Joona Raatikainen (Nuutti Laaksonen 71")
31 Joakim Lindberg
Vaihtopelaajat:
11 Anttoni Huttunen
14 Onur Celik
18 Oskari Nurminen
22 Kaarel Usta
23 Nuutti Laaksonen
30 Joel Peltola (mv)
AC Oulu
Avauskokoonpano:
30 Juhani Pennanen (mv)
5 Lassi Nurmos
9 Alberto Alvarado Morin (Pekka Welling 76")
11 Felix Orishani (Driton Shala 76")
17 Aleksi Gullsten (Aapo Heikkilä 46")
20 Samuel Kurttila (Joni Korhonen 46")
22 Loorents Hertsi
24 Alexander Jibrin
26 Fugo Segawa
32 David Ramadingaye (C)
82 Venicio Ferreira
Vaihtopelaajat:
1 Tommi Lindholm (mv)
4 Samuli Leppälä
10 Driton Shala
19 Pekka Welling
21 Juuso Kemppainen
31 Joni Korhonen
47 Aapo Heikkilä