MYPAn tuska vieraspeleissä jatkuu

MYPAn tuska vieraspeleissä jatkuu

Menossa mukana Mainostoimisto Creature AD

Kuva: MYPA/Jaakko Haapala

Vierasotteluiden tuska jatkoi kasvamistaan kun PeKa rankaisi MYPAA sen virheistä ja vei tärkeän pistepotin kauden ensimmäisestä Kymenlaakson derbystä.

Tasaista vääntämistä ja vähän maalipaikkoja. Pelin kuva oli oikeastaan sama lähes koko 90 minuuttia. Kummankin joukkueen toiminta hyökkäys kolmanneksella oli vaisua ja niin MYPA-vahti Antti Kaikkonen kun PeKan maalilla mypalaisillekin tuttu mies Tomas Turunen pääsivät maalipuiden välissä varsin vähällä.

Tilastoihin jouduttiin kirjaamaan MYPAn osalta myös vaihto ottelun yhdeksännellä peliminuutilla kun Joona Martikainen loukkaantui ja Kasperi Kinnunen tuli tilalle.

Ensimmäinen maalikin oli jokseenkin ottelutapahtumien vastainen. Virheistä kuitenkin joutuu yleensä maksamaan kovan hinnan ja niin kävi tälläkin kertaa. MYPA-vahti Antti Kaikkonen pomputteli kohtalokkaasti kohti tulleen kaukolaukauksen eteensä ja irtopalloon sähäkimmin reagoinut Riku Koivikko kävi tuikkaamassa pallon Kaikkosen nenän edestä verkkoon kun pelikellossa juoksi 30. peliminuutti.

1-0 olivat myös ottelun taukolukemat.

MYPA haki hyökkäyspeliinsä voimaan toisen puoliajan alkajaisiksi kun Joakim Joutjärvi korvasi Harry Kossigbon. Joutjärvi väläyttelikin heti alkuun näppäryyttään ja hankki MYPAlle heti toisen jakson alkajaisiksi hyvästä paikasta vapaapotkun. Sasu Hernesniemen yritys kilpistyi kuitenkin muurin kautta Turusen näppeihin eikä aiheuttanut sen enempää puheenaiheita.

MYPAn hakatessa päätään seinään PeKa sitten vastaavasti iski oikeastaan ensimmäisestä kunnon maalipaikastaan. Nico Pietiläinen saatiin pelattua vapaaksi MYPA-puolustuksen keskelle ja tämä ohitti varmasti Antti Kaikkosen ja lukemat olivat 2-0 56. minuutilla.

MYPAn toiveet heräsivät ottelun 78. minuutilla kun Leevi Perkiö oli unohtunut erikoistilanteessa täysin vapaaksi kuudentoista alueelle ja toppari puski komeasti kavennuksen ja samalla kauden avausmaalinsa.

Toiveet kuitenkin murenivat nopeasti kun klassinen maalin jälkeinen minuutti unohtui MYPAn puolustuksella tyystin. Heti seuraavasta hyökkäyksestä Nico Pietiläinen sivalsi illan toisen osumansa Rico Ryöpäksen ja Sasu Hernesniemen välistä ja peli oli 3-1 maalin jälkeen selvä.

MYPAn loppukiri jäi Arto Tolsa areenalla täysin piippuun ja PeKa korjasi täyden pistepotin Kymenlaakson derbystä.

MYPAn ottelut jatkuvat seuraavaksi kotiottelulla kun sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuva PEPO saapuu vieraaksi KSOY stadionille 11.9 lauantaina.

Creature AD

Mainostoimisto Creature AD. on luova ja joustava mainostoimisto. Projektimme toteutamme aina yhteistyössä asiakkaan kanssa ja pidämme asiakkaan ajan tasalla. Haluamme tarjota asiakkaillemme luotettavan, helppokäyttöisen ja ennen kaikkea laadukkaan yhteistyön. Jos sinulla on tarve uudistaa kotisivut, verkkokauppa tai haluat kasvattaa digimarkkinoinnilla yrityksesi liikevaihtoa?

 Ota rohkeasti yhteyttä!

Lisätietoja: creaturead.fi

3-1

(1-0)

30. 1-0 Riku Koivikko

56. 2-0 Nico Pietiläinen

78. 2-1 Leevi Perkiö

79. 3-1 Nico Pietiläinen

MYPA

Avauskokoonpano:

99. Antti Kaikkonen (mv)

3. Leevi Perkiö

7. Rico Ryöpäs 60. var

15. Sasu Hernesniemi

16. Jussi-Pekka Rämä

17. Jari Hassel (68. Sisu Häkälä 90. var)

21. Harry Kossigbo (46. Joakim Joutjärvi)

23. Jussi Lanu (68. Khalid Kaddouri)

26. Joona Martikainen (9. Kasperi Kinnunen 42. var)

27. Tommi Roponen 33. var

31. Joakim Lindberg (C)

Vaihtopelaajat:

1. Aku Lindström (mv)

5. Kasperi Kinnunen

9. Khalid Kaddouri

11. Joakim Joutjärvi

14. Sisu Häkälä

40. Ville Majander

61. Veeti Karppanen

PeKa

Avauskokoonpano:

95. Tomas Turunen (mv)

2. Joonatan Lassila

4. Kimi Kolsi

7. Riku Koivikko (73. Nico Borg)

8. Lennart Voikar 33. var

12. Juuso Anttila

14. Oskari Kekkonen

15. Mikko Ryhänen (C) 81. var

33. Juho Raivela

62. Juuso Laitinen 47. var  (54. Jasper Kostian)

77. Nico Pietiläinen (84. Niko Ikävalko 90. var)

Vaihtopelaajat:

1. Ville Särkkä (mv)

9. Jasper Kostian

13. Niko Ikävalko

19. Juuso Kostian

21. Nico Borg

45. Simo Tura