Nuori maalivahti Eetu Kangaskolkka Myllykoskelle

Nuori maalivahti Eetu Kangaskolkka Myllykoskelle

Viime kaudella MyPassa Kolmosta kokeilemaan päässyt nuori Kangaskolkka taistelee ensi kaudella peliajasta Peltolan ja Kaikkosen kanssa.

MyPalla on nyt kolme laadukasta maalivahtia muutaman kuukauden päästä alkavaan Kolmoseen, kun Eetu Kangaskolkka täydentää kolmikon. Alkava kausi on hänelle ensimmäinen, jonka hän aloittaa aikuisten joukkueessa, sillä tähänastisen uransa hän on pelannut lähinnä KJP:n, Susien sekä KJP:n ja Kajon yhteisjoukkueissa junnuissa. Tosin debyyttinsä aikuisten sarjoissa hän teki jo toissakaudella KJP:n riveissä, kun hän pääsi kahdesti vaihdosta tolppien väliin Kolmosen otteluissa. Viime kaudella hän pelasi kaksi täyttä ottelua MyPan riveissä. "Oli siistiä päästä MyPan kanssa treenaamaan ja pelaamaan", Kangaskolkka kertoo.

Maalivahdin paikka on kenties vaativin kaikista, eikä maalille välttämättä ole tungosta juniorijoukkueissa. Pienellä osalla pelaajista on kuitenkin paloa juuri sinne, ja Kangaskolkka kuului pienenä tähän porukkaan: "Olen aina pelannut maalivahtina. Päädyin sinne joskus ihan pienenä, kun ei ollut treeneissä muita maaliin halukkaita, jolloin huomasin että minun paikkani on siellä tolppien välissä."

Kaudet 2021 ja 2022 Kangaskolkka oli selkeä ykkösmaalivahti KJP:n P17-joukkueessa. SM-sarjassa pelatusta kaudesta 2021 Kangaskolkalle jäi mieleen se, että hän pärjää ikäluokkansa parhaita vastaan: "SM-kaudella huomasin sen, että pystyn pelaamaan todella taitavia joukkeita vastaan, kunhan vaan rohkeutta ja itseluottamusta on riittävästi. Sarjan taso oli todella vaihtelevaa. Jotkut joukkueet olivat täynnä maajoukkuepelaajia, jotka pyörittivät palloa todella nopeasti ja nätisti, tekivät maaleja ja pitivät oman päädyn puhtaana, kun taas joitakin joukkueita vastaan me pystyttiin pelaamaan omaa peliä ja voittamaan."

Tulevaa kautta MyPassa Kangaskolkka odottaa jo kovasti: "Peliaikaa tulee olemaan vaikea saada, mutta kovaa työtä tekemällä ja hyvillä näytöillä yritän saada niin paljon peliaikaa kuin on mahdollista. Motivaatiota lisää myös se, että ensimmäistä kertaa pelaan joukkueessa, jossa pitää oikeasti taistella peliajasta. Ensi kauteen lähden innokkaana, haluan auttaa joukkuetta nousussa ja itse kehittyä pelaajana."

Kangaskolkalla on selvä käsitys vahvuuksistaan: "Olen monipuolinen pelaaja. Jalalla pelaaminen onnistuu hyvin lyhyellä sekä pitkällä, eikä heikompi jalka mikään ihan surkein ole. Vahvuuteni ovat pitkät tarkat syötöt. Heikkouteni on pelirohkeus ja itseluottamus." Myös päävalmentaja Saarela pitää Kangaskolkan vahvuutena jalalla pelaamista, mutta löytää muitakin vahvuuksia: "Kangaskolkka on lahjakas nuori maalivahti, joka kuului jo viime kaudella joukkueeseen pelaten muutamassa pelissä, mutta pääpaino oli P17-joukkueessa. Eetu omaa hyvän tahtotason, joka näkyy hänen harjoittelussaan. Hän harjoittelee saavuttaakseen tavoitteensa tulevaisuudessa. Eetu on hyvä varsinkin lähitorjunnoissa ja omaa hyvän jalkatyön, oikealla jalalla avaavat pallot ovat aika laadukkaita. Hän pistää varmasti joukkueen kokeneemman osaston koville."